Helsingin Rautatientori täyttyi keskiviikkona oluenystävistä ja pienpanimoiden kojuista. Suuret oluet – pienet panimot -festivaali jatkuu torilla sunnuntaihin. Ensi keskiviikkona alueella on Suomen paras olutgaala. Maan suurimman oluttapahtuman päättää Herkkujen Suomi – Syystober lähiruoka- ja olutjuhla ensi viikon lopulla.

Rautatientorille on odotettavissa puolentoista viikon aikana kymmeniä tuhansia ihmisiä. Lämmin sää veti Suuret oluet – pienet panimot (SOPP) -tapahtumaan avajaispäivänä tuhansia oluenjanoisia kansalaisia.

”SOPP on maan suurin pienpanimokatselmus. Mukana on 34 kotimaista yritystä ja yli 300 olutta. Käsityöoluita on saapunut myös Saarenmaalta ja Berliinistä. Ensi viikon Herkkujen Suomi – Syystober keskittyy ruokaan ja kotimaisiin raaka-aineisiin, mutta luvassa on laaja kattaus mallasjuomia”, oluttapahtumien pääjärjestäjä, Lammin Sahdin Pekka Kääriäinen esittelee.

Lammin Sahdin Pekka Kääriäinen vastaa olutviikon tapahtumajärjestelyistä.

Asiakkaita Rautatientorille houkuttelee 3000 hengen festivaalialue, jossa on juomien ohella tarjolla runsaasti erilaista suuhunpantavaa. Kääriäinen muistuttaa. että tapahtumat osoittavat, kuinka kotimaisesta oluesta pitää osata nauttia ja puhua muunkin kuin alkoholiprosenttien kautta.

”Lähiruoka on ajankohtaista. Pienpanimot nojaavat oluiden valmistuksessa suomalaisiin raaka-aineisiin sekä kotimaiseen työhön ja osaamiseen. Käsityönä valmistetut oluet ovat aitoja lähituotteita siinä missä lihajalosteet, leivät ja muut elintarvikkeet”, olutveteraani tähdentää.

Suuret oluet – pienet panimot jatkuu ensi sunnuntaihin 30.7. saakka. Tapahtuma on avoinna klo 12–01, sunnuntaina klo 12–18.

Suomen paras olutgaala Rautatientorilla keskiviikkona 2.8. klo 18.30 alkaen.

Herkkujen Suomi – Syystober torstaina 3.8. klo 16–20, perjantaina 4.8. klo 10–20 ja lauantaina 5.8. klo 10–19.

Mika Oksanen Donut Island -panimolta sai osastolleeen vieraaksi brasilialaisen olutasiantuntijan Gisele Russanon.
Arved Väli (kesk.) on tuttu vieras saarenmaalaisine talonoluineen Rautatientorilla.
Juomatalo Pikkulintu toi festivaalille 50 erilaista pienpanimo-olutta Berliinistä.
Craft beer -partamuotia sen tuuheimmasta päästä Jyväskylän Panimo Hiideltä.
Facebook kommentit