Kansanedustaja Pekka Puska (kesk.) sanoo, että Viron tulevat mietojen juomien verojen korotukset ratkaisivat keskustalaisen kannan alkoholilain käsittelyssä keskiviikkona. Puskan ei kannata hurrata liian aikaisin, sillä Viro saattaa joutua peruuttaman veropäätöksensä perustuslain vastaisena.

Pekka Puska kertoo Suomenmaa-lehden haastattelussa, että vaatimukselta tuoda vahvemmat alkoholijuomat kauppoihin putosi pohja pois, kun Viron hallitus päätti tulevien vuosien isoista korotuksista oluen verotukseen.

Puska ei ota kuitenkaan huomioon sitä tosiasiaa, että Viron veronkorotukset eivät ole vielä missään tapauksessa varma asia. Viron oikeuskansleri Ülle Madise kertoi helmikuussa, että verojen korotuspäätös on maan perustuslain vastainen.

Madise vei maaliskuussa asian Viron korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Asia on KO:n käsittelylistan kärjessä tällä hetkellä. Ennakkotietojen mukaan päätös olisi tulossa jo ensi viikolla.

Viron veropäätöksen peruuntuminen veisi pohjan pois Puskan koplan viinapeliltä.

Mikäli Viron verolaki menee kokonaan uusiksi, se vie Puskan masinoimalta politiikalta pohjan pois. Samalla terveysasiantuntijoiden uskottavuus saisi jälleen kokea pahan kolauksen.

Kirjoitin kolumnissani kaksi viikkoa sitten, että suomalaisen raittiusväen tulisi ymmärtää, että nyky-Viro on aivan jotakin muuta kuin sääntely-Suomi. Virossa alkoholijuomien myynnillä ja valmistuksella on maan kansantaloudelle suuri merkitys.

Viron pienkauppiaat ovat pystyttäneet Latvian rajalle taulun, joka kertoo, kuinka paljon maa on menettänyt alkoholiverotuloja vuoden alusta lähtien. Kuva: Viron pienkauppiaat.

Veropolitiikka on herättänyt Virossa paljon muutakin kuin hurraa-huutoja. Virolaiset ovat siirtäneet omat alkoholiostoksensa naapurimaahan Latviaan.

Viron pienkauppiaiden liitto arvioi, että Latvian-viinaralli tulee maksamaan etelänaapurille vähintään 40 miljoonaa euroa menetettyinä verotuloina tänä vuonna. Summa ei ole pienen naapurimaan taloudelle vähäpätöinen, sillä Virossa alkoholiveron tuotto on noin 250 miljoonaa euroa.

Ja viinarallin odotetaan vain kiihtyvän, mikäli Viron veronkorotukset toteutuvat. Kilpajuoksuun ottavat jo osaa tuhannet suomalaiset, jotka kantavat viinarahansa Viron sijaan kauemmas Latviaan.

Viro aikoo korottaa olutveronsa 2,5-kertaiseksi vuoteen 2020 mennessä.

Viron hallitus aikoo aikoo moninkertaistaa mietojen juomien verotuksen vuoteen 2020 mennessä. Sen sijaan väkevien juomien verot ovat pysymässä ennallaan.

Esimerkiksi oluen valmistevero Virossa on nyt 9,13 snt / senttilitraa alkoholia yhdessä litrassa olutta. Ensi vuonna se kaksinkertaistuu 18,26 senttiin.

Vuonna 2019 vero nousee 20,09 senttiin ja seuraavana vuonna vielä 22,09 senttiin. Suomessa veron määrä on 32,05 senttiä.

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö.

Facebook kommentit