T

Tulli lähetti pienpanimoille miljoonien veromätkyt – päivitetty 11.1. klo 15.00

Tulli on lähettänyt ainakin kuudelle pienpanimolle yhteensä jopa useaan miljoonaan euroon nousevat veroseuraamukset. Tulli vaatii panimoita maksamaan niille myönnetyt pienpanimoiden verohuojennukset takaisin valtiolle. Vaatimuksen perusteina ovat panimoiden taustayhtiöihin liittyvät yhteisomistukset.
Veromätkyt ovat saaneet ainakin Lammin Sahti, Bryggeri Helsinki sekä turkulaiset Panimoravintola Koulu ja Kaskenmäen Panimo / Uusi Apteekki.  Tulli vaatii niiltä yhteensä lähes puolen miljoonan euron saatavia.
Talouselämä-lehden mukaan jälkiveroasioita puitaneen myös Saimaan Juomatehtaalla ja Malmgårdin Panimolla, jotka on yhdistetty nyt MBH Breweries Oy:ksi. Näiden panimoiden osaomistajana on Micro Beverage Holding, jonka enemmistön omistaa Erik Hartwallin sukuhaaran sijoitusyhtiö K. Hartwall Invest Oy. Siinä tapauksessa valtion verosaatavat olisivat jo miljoonaluokkaa.

Bryggeri Helsingin omistavan Rakuuna Olut Oy:n sekä Lammin Sahti Oy:n maksettava summa on yhteensä 310 000 euroa. Syynä on se, että yritysten perustaja Pekka Kääriäinen on osaomistaja molemmissa yhtiöissä.
Kääriäinen on Lammin Sahti Oy:n suurin yksittäinen omistaja noin 40 prosentin osuudella. Lammin Sahti on puolestaan omistanut vuodesta 2014 alkaen hieman yli 12 prosenttia ja Kääriäinen henkilökohtaisesti 7 prosenttia Rakuuna Olut Oy:stä eli Bryggeri Helsingistä.
Rakuuna Olut omisti Panimoravintola Koulun takana olevasta Turun Panimosta 4,7 prosenttia vuoden 2013 loppuun asti. Kääriäinen toimi Turun Panimon hallituksen puheenjohtajana vuosina 2004–2014. Koululle maksettavaa olisi kertymässä noin 150 000 euroa.

Tulli ei antanut ohjeistusta omistusjärjestelyistä

EU:n ja Suomen lainsäädännössä on pienille oluiden valmistajille myönnetty tuotantomääriin perustuvat verohuojennukset. Pienpanimot ovat oikeutettuja enintään 50 prosentin alennukseen valmisteverosta.
Verohuojennusta saavat lain mukaan riippumattomat pienpanimot. Esimerkiksi yhteistyö isojen panimoiden kanssa ei ole sallittua.
Sen sijaan pienpanimoilla on ollut käsitys, että alennukseen oikeutettujen pienten panimoiden keskinäinen yhteistyö on sallittua, kunhan niiden yhteenlaskettu oluenvalmistus ei ylitä 15 miljoonaa litraa.

Pienpanimoiden ristiinomistus ei ole Tullin mukaan sallittua.

Yhteisomistuksesta lain perusteissa ei mainita mitään. Nyt Tulli on tulkinnut EU:n verolainsäädäntöä niin, että yhteisomistus aiheuttaa verohuojennuksen menetyksen.
Pekka Kääriäinen pitää Tullin jälkiverovaatimuksia perusteettomina. Kääriäinen sanoo, että Tullilla on tarkkaan ollut tiedossa kyseiset omistusjärjestelyt, eikä se ole aiemmin puuttunut ohjeistuksillaan millään tavalla asiaan.

Panimot pitävät verovaatimuksia perusteettomina

Kääriäisen mukaan Tullin toiminta on vailla EU-direktiivi sekä Suomen lain, lainsäätäjän ja Tullin oman ohjeistuksen tukea. Tullin mainitsemaa riippumattomuuden käsitettä ei olla muutettu 1.1.1995 jälkeen.
”Päinvastoin aiemmissa tarkennuksissa käsitettä tarkennettiin siten, että pienpanimot voivat tehdä monipuolista yhteistyötä hankinnoissa, markkinoinnissa ja jakelussa. Silti Tulli on toiminut epäloogisesti uusia takautuvia veropäätöksiä tehdessään”, Kääriäinen huomauttaa.

Pienpanimotoiminta alkoi jo 1995, mutta Tulli otti vasta nyt omistusjärjestelyt syyniin.

Perusteena Kääriäinen esittää lainauksen Tullin päätöksestä: ”Varsinaisen käytännön muodostuminen on voitu vasta viime aikoina aloitta konkreettisten tilanteiden tultua ilmi eikä Tulli ole siten voinut edes antaa erillistä ohjetta oikeudellisen ja taloudellisen riippumattomuuden arviointiin liittyvistä seikoista.”
Kääriäinen ei väitettä sulata.
”Tämän siis Tulli myöntää kirjallisesti, miten se voi meitä laskuttaa takautuvasti? Luottamuksen suoja yrittäjillä, onko sitä? Tätä voi tapahtua ’banaanivaltioissa’ ja kuulemma Venäjällä, mutta nyt siis meilläkin. Tutkimusten mukaan Suomessa on maailman paras hallinto ja Suomi on maailman kolmanneksi paras maa lallisuusperiaatteen noudattamisessa. Että sillälailla!”, Kääriäinen hämmästelee  tiedotteessaan.

”Tulllin läksiäislahja pienpanimoille”

Vuotuiset oluen ja sahdin tuotantomäärät ovat  Lammilla 30 000 litraa ja Bryggeri Helsingissä 140 000 litraa. Lammin Sahdilta Tulli vaatii vuosilta 2013–14 yhteensä 110 000 euroa.
Bryggeri Helsingiltä vaaditaan vuosilta 2013–15 yhteensä 200 000 euroa. Näille vaatimuksille yhtiöt hakevat toimenpidekieltoa, kunnes hallinto-oikeus on käsitellyt asian.
Tulli on lopettanut valmisteverojen kantamisen tämän vuoden alusta. Nyt verot kantaa Verohallinto. Oluen valmistevero eli olutvero on suuruudeltaan 32,05 senttiä senttilitralta etyylialkoholia.
Pienpanimot saavat verohujennusta oluen vuotuisen tuotantomäärien perusteella:
– valmistus enintään 500 000 litraa, alennus 50 %,
– valmistus enintään 3 milj. litraa, alennus 30 %,
– valmistus enintään 5,5 milj. litraa, alennus 20 %,
– valmistus enintään 10 milj. litraa, alennus 10 %.
Vuonna 2015 pienpanimoiden vuosituotannon yläraja korotettiin 15 miljoonaan litraan. Veron alennus myönnetään kuitenkin vain 10 miljoonaan litraan saakka.

Facebook Comments

Comments are closed.