E

EHYT valehtelee alkoholin kulutuksen kasvun todellisista syistä

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kertoo tuoreessa tiedotteessaan, että kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on lisännyt alkoholin kulutusta. RAY:n tukea saavan järjestön mukaan kasvu on johtunut oluen ja siiderin kauppamyynnin lisääntymisestä tammi-kesäkuussa.
sunnyVäite ei pidä paikkaansa. EHYT ry:n tilastoanalyytikot unohtavat tahallaan tai tietämättömyyttään monta panimojuomien markkinoihin liittyvää perusasiaa. Merkittävin niistä on alkukesän poikkeuksellisen lämmin sää.
Toinen huomionarvoinen asia on oluenkulutuksessa ja alkoholin käyttötavoissa tapahtuva rakenne- ja kulttuurimuutos. Kolmas – ja uutisankan tarkoitusperien kannalta tärkein – motiivi on EHYTin halu vaikuttaa alkoholilain valmisteluun.

ValVIran mukaan KAUPPOJEN aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen alkoholinkulutus itse asiassa laski, eikä noussut.

Kauppojen aukioloajat vapautuivat tämän vuoden alusta. Valviran tilastojen mukaan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana alkoholin myynti jopa väheni 0,4 prosenttia edellisvuoden samaan aikaan verrattuna.
Myös oluen myynti väheni 0,1 prosentilla. Kaupoissa ovi kävi kuitenkin sen verran tiheään, että oluen litramääräinen kasvu oli vähittäiskaupoissa 0,4 prosenttia.

Helteinen toukokuu käänsi kulutuksen kasvuun

Toukokuu oli Suomessa poikkeuksellisen lämmin. Keskilämpötila oli 3–5 astetta tavanomaista korkeampi. Vastaava poikkeuma toteutuu keskimäärin kerran 30 vuodessa. beer-1607001Samoin kesäkuu oli maan etelä- ja keskiosissa vajaan asteen tavanomaista lämpimämpi.
Kesän varhainen alkaminen kiihdytti juomakaupan huippuunsa. Niinpä touko- ja kesäkuussa myös alkoholin kulutus oli 3,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Pelkästään oluen myynti kasvoi kahdessa kuukaudessa 6,4 miljoonalla litralla.
”Juoma-ala on hyvin riippuvainen säistä. Tänä vuonna lämpimät säät alkoivat onneksi jo hyvissä ajoin toukokuussa, mikä nosti myynnin plussalle”, sanoi Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa tiedotteessaan jo syyskuussa.

Todellinen kulutuksen kasvu selittyy touko-kesäkuun lämpimillä säillä.

Todellinen alkoholin kulutuksen kasvu selittyykin ensisijaisesti touko-kesäkuun lämpimillä keleillä ja niiden aiheuttamalla myynnin kiihtymisellä eikä kauppojen aukioloajoilla.
Panimoliitto kertoo myös, että alkuvuonna kivennäisvesien myynti lisääntyi 4,6 miljoonalla litralla eli yli 14 prosentilla edellisvuodesta. EHYTin logiikkaa käyttäen tämäkin johtui kauppojen aukioloaikojen muutoksista.

Olutkaupassa menossa uusjako

humalaValvira jakaa oluiden kotimaan myynnissä ja anniskelussa pohja- ja pintahiivaoluet omiin ryhmiinsä. Tilastolukuina pohjahiivaoluilla tarkoitetaan pääasiassa vaaleita lagereita eli niin sanottuja perusoluita. Pintahiivaoluisiin kuuluvat mm. alet, portterit, stoutit ja vehnäoluet.
Pintahiivaoluiden myynti on ollut valtavassa kasvussa pari kolme viime vuotta. Ne ovat pitäneet ravintolamyynnin laskukäyrän lähes kurissa ja kääntäneet Alkon olutmyynnin nousuun ensimmäistä kertaa koko 2000-luvulla.

Piintahiivaoluiden myynti lisääntyi alkuvuonna kaupoissa ja Alkoissa lähes 60 prosenttia.

Tänä vuonna pintahiivaoluiden myynti on lisääntynyt Alkoissa ja vähittäiskaupoissa huimat 59 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tammi-kesäkuussa pintahiivaoluita myytiin 8,4 miljoonaa litraa eli enemmän kuin vuonna 2014 yhteensä.
Tämä näkyy kotimaisten pienpanimo-oluiden ja tuontituotteiden myynnin sekä anniskelun kasvuna. Myös kotimaiset isot panimot ovat tuoneet valikoimiinsa vehnäoluita sekä American ja India pale ale -oluita. Yhä suurempi osa oluiden ystävistä on siirtynyt maistelukuluttajiksi, mitä EHYT itsekin pitää myönteisenä trendinä.

Miksi EHYT valehtelee?

”Kauppojen aukioloaikojen vapautuessa alkoholin saatavuus lisääntyi ja pelkona oli, että tämä nostaa alkoholinkulutusta. Nyt julkaistu puolivuosiraportti osoittaa tämän suuntaista kehitystä tapahtuneen”, runoilee EHYT ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Hannula järjestön tiedotteessa.
ehytHannula tähdentää, että tilasto on selkeä osoitus siitä, että jos alkoholilakiin tehdään nyt esitettyjä muutoksia, kulutus nousee.
”Nyt vaikuttaa siltä, että uudistuksessa ollaan menossa teollisuuden ja kaupan ehdoilla pohtimatta kansanterveydellisiä näkökulmia. Toivon, että päättäjät pohtivat alkoholilain uudistusta koko yhteiskunnan näkökulmasta”, Hannula perustelee.

Oikeat numerot osoittavat, että EHYT ry on valmis vaikka jakamaan muunneltua totuutta, jotta tarkoitusperät poliitikkojen lobbauksessa toteutuvat.

Todelliset numerot kuitenkin osoittavat, että Kristiina Hannula ja EHYT ry on valmis vaikka jakamaan muunneltua totuutta, jotta yhdistyksen tarkoitusperät poliitikkojen lobbauksessa toteutuvat. Se on kyseenalaista politiikkaa, sillä EHYTin valheet upposivat tälläkin kertaa sellaisenaan läpi uutismediassa.
rahisPerättömien puheilla ovat kuitenkin lyhyet jäljet. Muunneltu totuus on moraalisesti arveluttava työkalu, kun yhdistyksen toiminnan rahoitus perustuu pääasiassa valtionavustuksiin – ja onneksi myös yhteiskunnan kontrolliin rahojen käytöstä.

Facebook Comments