Y

Ystävänpäivä ja erotisoivat rakkausruoat, osa 1/2

Suomessa ystävänpäivä, 14. helmikuuta, on laimentunut ystävyyden osoitusten päiväksi, vaikka angloamerikkalaisessa maailmassa Valentine’s Day on seksuaalisviritteinen.

jos lähettää ulkomaalaisille tutuille ystävänpäivän viestejä, ja varsinkin suklaata, se ei ole vain vihje ystävyydestä, vaan suoraa toimintaa.

Suomalaiselle ystävänpäivälle on käynyt kuten aikanaan intialaiselle, hindinkieliselle Darling-teelajikkeelle, joka muutettiin viktoriaanisen ajan häveliäässä englannissa vähemmän levottomia ajatuksia herättävään muotoon Darjeeling (joka ei siis ole hindiä lainkaan).
Mutta jos liikkuu tositarkoituksella, voi tarjota teemaan sopivaa, afrodiisisiin ruoka-aineisiin perustuvaa rakkausruokaa, joka nostattaa seksuaalista halua ja rakkaudellista intohimoa. Ravintolat ovat varma valinta, mutta osan näistä raaka-aineista saa myös erikoismyymälöistä, osan perusmarketeista, joissa vallitsee sesongeista piittaamaton ikuinen kesä.
Vaikka et uskoisikaan, että jotkin vihannekset, hedelmät tai muut raaka-aineet voivat vaikuttaa seksuaaliseen vireyteen, kannattaa palauttaa mieliin, kuinka monilla kasveilla on kiistaton vaikutus kehoon tai mieleen: chilipippuri nostaa hien otsalle, malvankukkatee nukuttaa, sormustinkukka (Digitalis Purpurea) elvyttää sydämen vajaatoimintaa, ja kuinka esimerkiksi pilven eli Cannabis Sativan pössyttely tai siitä tehtyjen avaruuskakkujen leivonta, tai unikosta saatavan oopiumin käyttö on kriminalisoitu juuri vaikuttavuuden takia.

Samanlaisuuden lain idea on se, että jos ruoka-aine muistuttaa sukupuolielimiä, sillä on myös seksuaaliseen haluun vaikutusta.

Myös ruoka-aineen harvinaisuudella ja kalleudella on selvä yhteys kiihottumiseen ja seksuaaliseen kyvykkyyteen. Jos et vieläkään usko, että luonto parantaa ja ruoka vaikuttaa, seuraavan listan ruoka-aineisiin liittyvät tarinat ja uskomukset ovat silti hauskoja.

SUKLAA

Kuva: Pixabay

Suklaa on täydellinen afrodiisinen nautintoaine.
Suklaa on tunnettu seksuaalista halua lisäävänä herkkuna jo vuosisatojen ajan. Se selittää myös, miksi suklaa on niin yleinen, mutta toimiva rakkautta symboloiva lahja. Suklaa ja ystävänpäivä liittyvät saumattomasti yhteen kuin Unio Mystica, mystinen liitto, jossa mies ja nainen ovat yhtä. Suklaalahjan antaja on yleensä mies, joka näin osoittaa kiinnostusta, rakkautta ja halua naista kohtaan.
Tarujen mukaan Azteekkien kuningas Montezuma nautti huomattavia määriä suklaajuomia päivittäin, koska hän uskoi suklaan ylläpitävän viriiliyttä. Montezumalla oli syynsä, sillä hänen haaremissaan oli satoja naisia. Suklaa onkin kuulunut useiden luostareiden kiellettyjen raaka-aineiden listalle.
Sattumaa ei sekään, että suklaasta tehdään tryffeleitä – näin lopputuloksessa yhdistyvät sekä tryffeleiden että suklaan seksuaalisuutta vahvistavat ominaisuudet.

Vähemmän tunnettu asia on se, että suklaaseen saattaa kehittyä riippuvuussuhde. Silloin kyse voi olla seksin korvikkeesta.

Kiinnostavaa on myös se, että kuluttajakäyttäytymistutkimusten mukaan miehet syövät suklaan mielellään yksin, naiset jakavat suklaansa.
Suklaan vaikuttava osa on ns. rakkaushormoni fenyylietyyliamiini (PEA), jota kutsutaan myös rakkauden molekyyliksi. Rakkauden huumassa olevan ihmisen PEA-taso on korkea. Rakastumiseen liittyvä hullaantumisen tunne liihottelee poikkeussfääreissä ja syy on fenyylietyyliamiinissa, joka on luonnollinen vastine amfetamiinille. PEA toimii siten, että impulssit siirtyvät helposti hermosolusta toiseen ja limbisen järjestelmän neuronit tyydyttyvät ja ryhtyvät stimuloimaan aivoja.

BANAANI

Kuva: Pixabay

Iltalehden viikonvaihdelehden viimeisellä toimituksellisella sivulla puitiin vuosia miehen ja naisen pieniä eroja ja – tietenkin seksiä. Toinen kirjoittajista, Suomen Henry Milleriksi tituleerattu Seppo Hyrkäs poseerasi kuvassa kädessään banaani ojossa.
Tämä ruohovartisen kasvin tuottama kuperankovera hedelmä ei ollut Sepon kädessä sattumalta – eikä nyt ole kyse banaanin tuottamasta fallisesta mielleyhtymästä, eli samanlaisuuden laista, vaan tutkimusten mukaan banaanissa oleva entsyymi kohentaa miehen seksuaalisia toimintoja.
Kiinalaisravintoloiden jälkkäriklassikko Suomessa on ollut banaania ja jäätelöä, joten ehkä seuraavia kiinankielisiä sanoja kannattaa kuiskutella kumppanille sopivalla hetkellä: ”siu timtim” (jumaloin Sinua, kultaseni). Ei ainakaan pahenna asiaa.

CHILIT JA CURRYT

Kuva: Pixabay

Chilejä, curry-sekoituksia ja monia muita mausteita on pidetty seksuaalista halukkuutta lisäävinä ruokina, sillä niillä on ollut suoria fysiologisia vaikutuksia kuten sydämen lyöntitiheyden kohoamista ja reipasta hikoilua – samoja kehon ilmiöitä, joita sukupuolisessa aktissa koetaan.
Kapsaisiini (8-metyyli-N-vanillyyli-6-noneeniamidi) on chilipippurin polttavan makuinen kemiallinen yhdiste, jota käytetään myös curryissa.
Kapsaisiini stimuloi hermostoa, nostaa sydämen lyöntitiheyttä, vapauttaa kehon endorfiineja ja saa aikaan hyvän olon tunteen (ns. natural high).
Ilmankos chilin viihdekäyttö on ollut Suomessakin nousussa jo vuosien ajan.

FENKOLI

Kuva: Pixabay

Myös fenkolilla on pitkä historia viettelystä ja seksuaalista hekumaa aikaansaavana vihanneksena. Antiikin Kreikassa sitä käytettiin seksuaalisuutta vahvistavana stimulanttina. Juhlissa käytettiin fenkolista sidottuja kruunuja ja siemeniä käytettiin erotiikkaenergian nostattajana.

Välimeren alueen yhteisenä tietona on ollut, että vahva fenkolikeitto kohottaa seksuaalista halukkuutta.

Tanskan keskiaikaisissa kirjoituksissa kerrotaan, että fenkolin syöminen palauttaa kehon vitaalisuuden. Hindu-kirjoituksissa fenkolimehun juominen vahvistaa seksuaalista kyvykkyyttä.

KAVIAARI

Kuva: Pixabay

Kaviaarin maine mätien hierarkian ylimmällä tasolla on kiistaton. Viettelylegendojen mukaan kaviaarin korkea sinkkipitoisuus edesauttaa mieskuntoa kohottamalla testosteronitasoa. Kun vielä muistetaan kaviaariin liittyvä mielikuva hemmottelevasta luksuksesta, rakkauden ruoan symbolit ovat kohdallaan.

Kaviaarista nousevaa tunnelmaa ei sovi pilata pohdiskelemalla herkuttelun kustannuksia, vaikka viimeisiä vietäisiin.

Nautiskelijoiden perussääntö on, että maksoi mitä maksoi, kaviaaria pitää olla runsaasti. Hillittömyys kaviaarin kanssa palkitaan lakanoiden välissä.

OSTERI

Kuva: Pixabay

Ostereiden maine afrodiisisena nautintosyötävänä on kova. Kirjallisuudesta tiedetään lukuisia kuvauksia, joissa osterinilviäisen ja naisen intiimialueen muotokielessä nähdään sukulaisuutta. Kun tämä vielä yhdistyy osterin tekstuuriin ja suutuntumaan, osterien maineen selitys alkaa olla koossa.
Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Osteri on yllättävää kyllä happo-emäs -asteikolla ihmiskehon (pH 1,4) näkökulmasta happamuuden ylistys. Ruoansulatuksen prosesseissa osteri, joka ei maistu happamalta, muuttuu ns. happoylijäämäiseksi, joka saa erogeeniset alueet virittäytymään.

Osterissa on kaviaarin tavoin runsaasti sinkkiä, mineraalia, jota tarvitaan testosteronin tuotannossa.

Casanovan tiedetään syöneen päivittäin tusinoittain ostereita ja hänen mukaansa naiselle saattoi riittää vain yksi osteri – hänen huuliltaan nautittuna. Toisen tarinan mukaan herrasmies sai neuvon syödä 12 osteria parantaakseen seksuaalista kyvykkyyttään. Seuraavana päivänä häneltä kysyttiin, olivatko osterit auttaneet asiaan. Vastaus oli empivä: ”Ei ehkä aivan. 12 osterista vain 10 toimi.”
Myös Venäjän tsaarin hovin kikkakolmonen liittyy ostereihin. Kun liehittelijä halusi tuplavarmistuksen ostereiden tehosta, sulottaren ostereihin piilotettiin helmiä helminauhan verran. Tätä kannattaa kokeilla myös kotioloissa.

PARSA

Kuva: Pixabay

Pitkävartinen parsa on saanut aikojen saatossa maineen rakkauden ruokana. Parsan sensualisoivia ominaisuuksia juhlittiin erityisesti Ranskassa 1800-luvulla.

Ranskassa morsiamille valmistettiin kolmen ruokalajin parsaillallinen häitä edeltävän päivänä.

Parsa on mitä mainiointa apetta rituaaliin, jossa syötävä jaetaan mielitietyn kanssa. Yksinkertaisimmillaan riittää, kun parsatankoja vain dipataan voisulaan ja syötetään kumppanille. Erilaiset mausteiset dippausöljyt ja kastikkeet on helppo valmistaa.
Parsan vaikuttava ainesosa on E-vitamiini, joka stimuloi seksuaalihormoneja. Tämä on hyvä muistaa, kun alkukesästä kotimainen luomuparsa tulee taas myyntiin.
Teksti: Eeropekka Rislakki
Huomenna 14.2. ystävänpäivän rakkausruokien toisessa osassa esitellään:
samppanja, salvia, sipuli, tryffeli ja viikuna.

CategoriesYleinen

Facebook Comments