Restamax Oyj:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Markku Virtanen siirtyy pois yhtiön palveluksesta 30. kesäkuuta alkaen. Hän on ollut konsernin toimitusjohtajana vuodesta 2005. Virtanen jättää paikkansa henkilökohtaisista syistä.
”Perheessäni on tapahtunut vakava sairastuminen ja haluan olla tulevaisuudessa enemmän perheeni arjessa mukana. Nyt on läheisteni aika saada jakamaton huomioni. Tein päätöksen pitkän harkinnan jälkeen”, Virtanen kertoo ravintolayhtiön tiedotteesssa.
Virtanen kertoo arvostavansa suuresti ihmisiä, joiden kanssa hän on tehnyt tehdä töitä 12 vuotta.
”Me loimme Restamaxista mielettömän tarinan yhdessä, mistä haluan kiittää kaikkia yhtiön työntekijöitä. Aion puolen vuoden irtisanoutumisaikanani auttaa hallitusta löytämään minulle seuraajan yhtiön johtoon”, Virtanen kommentoi.
RRavintoloissa myytävien alkoholijuomien arvonlisäveron laskeminen pelastaisi pubit ja yökerhot
Ravintola-alkoholin arvonlisäveron laskeminen 25,5 prosentista 13,5 prosenttiin helpottaisi alan ahdinkoa ja elvyttäisi anniskelumyyntiä. Suurimpia hyötyjiä olisivat pubit, baarit ja yökerhot. Suomen korkea arvonlisävero nostaa alkoholijuomien..




Facebook Comments