P

Perulaisen keittiön ikoni Diego Muñoz Suomeen lokakuussa

Maailman arvostetuimpien keittiömestareiden joukkoon kuuluva perulainen Diego Muñoz saapuu lokakuun alussa Helsinkiin. Perulaisen keittiön kansainvälisten ravintolatrendien kärkeen kokannut Muñoz tuli tunnetuksi limalaisen Astrid y Gastónin nostamisesta maailman ravintolalistausten huipulle.
Muñoz on parhaillaan maailmankiertueella, jolla hän esittelee perulaisen keittiön erityispiirteitä gastronomian alan ammattilaisille ja harrastajille kansainvälisissä ruokapääkaupungeissa. Muñozin vierailua isännöi Perun Suomen-suurlähetystö. Kahdeksan ruokalajin Diego Muñoz tasting menu on tarjolla perulaisravintola Pastorissa 6.-7. lokakuuta.

Diego Muñoz.
Diego Muñoz.

Perulaisessa ruokakulttuurissa yhdistyvät Andien paikalliset perinteet ja useilta maahanmuuttajakansoilta tulleet vaikutteet. Espanjalaiset valloittajat synnyttivät perulaiseen keittiöön ensimmäisen ulkopuolisten vaikutteiden aallon, jota sittemmin Kaukoidästä, Italiasta ja Länsi-Afrikasta saapuneet siirtolaiset täydensivät.
”Perulainen keittiö on maailmalla nyt todellista trendiruokaa, mutta meillä villitys on kestänyt jo satoja vuosia. Muñozia on kiittäminen perulaisen keittiön kansainvälisestä menestyksestä, sillä se työ, mitä hän Astrid y Gastonissa teki, herätti koko gastronomisen maailman huomion”, kertoo suurlähetystön kulttuurineuvos Hiramy Prieto.
Astrid y Gastonin maailman 13. ja Latinalaisen Amerikan 2. parhaaksi ravintolaksi neljässä vuodessa mestaroinut Diego Muñoz odottaa innolla toista vierailuaan Suomeen. Ensimmäisestä kerrasta on 15 vuotta.
”Olin tuolloin luksusristeilijällä kokkina ja käväisin kaupungilla. Lyhyt pysähdys harmitti, mutta jätti syyn seurata pohjoismaisen keittiön nousua kansainvälisessä mediassa. Tämä on erinomainen mahdollisuus paitsi esitellä perulaista keittiötä myös hakea inspiraatiota Suomesta”, Muñoz sanoo.
Ravintola Pastorin kahdeksan ruokalajin tasting menu on rakennettu yhteistyössä Pastorin keittiömestarin Robert von Bellin kanssa ja sen hinta on 160 euroa. Menulle suositeltava juomapaketti on 80 euroa.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments