Kotimaisen leivän osuus kotitalouksien pöydissä ja ammattikeittiöiden käytössä vähenee huolestuttavaa vauhtia. Leipuriliiton puheenjohtaja Jari Elonen sanoo, että kuluttajat eivät edes huomaa ostavansa ulkomaalaista leipää. Ulkomaisten tuotteiden osuus on jo neljännes koko leipäkaupasta.
”Kaupan paistopisteistä ostettu juuri paistettu leipä tuoksuu tuoreelta ja on pehmeää, mutta se on voinut matkustaa kuukausia pakasteena päätyäkseen sinne tiskiin”, Elonen sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa.
Elonen kertoo, että leipomoalalla on käynnissä raju pudotuspeli. Vuonna 2010 Suomessa oli vajaat 1000 leipomoa. Nyt jäljellä on noin 700. Tällä viikolla vietetään valtakunnallista leipäviikkoa.
RRavintoloissa myytävien alkoholijuomien arvonlisäveron laskeminen pelastaisi pubit ja yökerhot
Ravintola-alkoholin arvonlisäveron laskeminen 25,5 prosentista 13,5 prosenttiin helpottaisi alan ahdinkoa ja elvyttäisi anniskelumyyntiä. Suurimpia hyötyjiä olisivat pubit, baarit ja yökerhot. Suomen korkea arvonlisävero nostaa alkoholijuomien..




Facebook Comments