M

Mansikan satokausi vauhdissa Etelä-Suomessa

Mansikka kypsyy tänä vuonna aikaisin. Tällä viikolla on alkanut tulla avomaalta mansikkaa myyntiin ajankohtaan nähden jo runsaita määriä. Mansikan pääsatokausi alkaa juhannuksesta lähes koko Etelä-Suomessa.
Keski-Suomen korkeudella pääsatokausi alkaa juhannuksen jälkeen. Aikaisen kesäntulon takia ollaan vajaat kaksi viikkoa etuajassa normaalista aikataulusta. Satokausi alkaa lähes kolme viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna.
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto arvioi, että mansikan satokaudesta tulee viimevuotista lyhyempi. Pakastusta ja säilöntää varten on oltava ajoissa liikkeellä, jos mielii saada mansikkaa talven varalle. Marjanviljelijät muistuttavat, että mansikka on lähiruokaa parhaimmillaan. Sitä tuotetaan tasaisesti ympäri maata, jolloin kuljetusaika on lyhyt ja marjat ovat tuoreita.
Mansikan kokonaissatomääräksi liitto ennustaa 11–12 miljoonaa kiloa, kun se normaalisti on 12–13 miljoonaa kiloa. Ennustetta tarkennetaan juhannuksen jälkeisten sääolojen mukaan.
Mansikan suoramyynti- ja itsepoimintatilat löytyvät nettisivuilta www.marjat.fi.

CategoriesYleinen

Facebook Comments