K

Kun hellejuominen ei karannutkaan käsistä – Suurin osa suomalaisista osaa juoda kesällä myös vettä

Olut ja lonkero ei loppunut kaupoista päättyneellä poikkeuksellisen pitkällä hellejaksolla. Sen sijaan monissa kaupoissa ja kioskeissa oli kivennäisvedestä ajoittain pulaa. Suurin osa meistä suomalaisista ymmärtää, että helteellä pitää tankata vettä.

Valtaväestön kesälomakausi päättyi viime viikonloppuun. Siihen samaan loppuivat myös helteet – ainakin muutamaksi päiväksi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna perinteisesti Suomen tietotoimisto STT haastattelee A-klinikkasäätiötä, kuinka monilla on jäänyt ryyppy päälle lomakaudella ja miten katkolla on nyt tungosta kuin TPS:n maalilla Veikkausliigassa. Niin nytkin.

A-klinikka Oy:n toimitusjohtaja ja johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki kertoi jälleen STT:lle, että säännöllinen juominen lisääntyy monella huomaamatta hyvällä säällä ja loma-aikaan.

Simojoki yllättäen myönsi, että helteistä huolimatta katkolla ei ole ollut hirveää piikkiä, vaikka kesäiseen tapaan tungosta on vieroitusklinkoilla riittänyt.

Päihdelääkäri löytää syyn lomajuomiseen lonkerosta ja oluesta sekä kylmään veteen sekoitetusta viinistä, jota juodaan janojuomana.

Syyksi katkojen ruuhkiin Simojoki sanoo kaukaa viisaasti, että lämpimällä kelillä mietoja alkoholijuomia saatetaan juoda janoon pitkin päivää.

”Lähdetään kuukaudeksi mökille, missä on vähemmän sosiaalista kontrollia. Otetaan hellejuoma aamupäivällä, viiniä lounaalla, muutama mökin kunnossapitotöitä tehdessä ja niin edelleen.”

Olut ja lonkero maistuvat helteellä terasseilla. Kuva. Heikki Kähkönen.

Siinä tulee huomaamatta suuria määriä. Miedot juomat ovat Simojoen mukaan viinaa useammin vieroituksen hakeutumisen syynä.

”Viinamäen porukkaakin on, mutta kyllä oluella, lonkerolla ja siiderillä ihmiset itsensä vieroitushoitoon juovat.”

Hellekesä on ollut suomalaiselle ravintolaelinkeinolle paras mahdollinen piritysruiske.

Ihmiset ovat istuneet terasseilla ja käyneet ulkoilmatapahtumissa. On viihdytty mökeillä ja istuttu pitkiä öitä ihastelemassa auringonlaskua. On luonnollista, että mukana on ollut alkoholijuomia surkeaa viime kesää useammin ja monilla myös enemmän.

Ravintolayritykset takovat suuren osan vuoden tuloksestaan kesäkuukausina. Toivottavasti aurinkoiset kelit näkyvät koko toimialaa koskevina kasvulukuina, kun myynnistä tehdään pian yhteenvetoa.

Kaupoista kannettiin ulos vettä kärrykaupalla. Kuva: Pixabay.

Olut ja lonkero ei ole loppunut kaupoista. Valkoviiniä on riittänyt Alkoissakin. Sen sijaan suurin pula on tullut pullotetusta vedestä. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa ainakin Itä-Helsingin markettien vesihyllyissä oli ammottavia lovia, kun taas oluthyllyt olivat täynnä ja valikoimaa riittämin.

Entä mitäpä tämä hellekesä on aiheuttanut meikäläiselle potentiaaliselle ongelmakäyttäjälle, joka viihtyy lämpimässä? Päinvastoin kuin olisi olettanut, päiväkausia jatkuneesta helteestä johtuen olen viihtynyt poikkeuksellisen paljon ilmastoiduissa sisätiloissa.

Olen jopa istunut terasseilla vähemmän kuin monina aikaisempina kesinä. Olutfestareillakaan en ole tähän mennessä käynyt kuin pari kertaa, ja silloinkin notkunut paikalla vain muutaman tunnin kokonaisen päivän sijaan.

vesi on paras hellejuoma, ja yhä useampi ymmärtää juoda vettä alkoholijuomien sijaan ja rinnalla.

Olin kesän aikana pariin otteeseen Wienissä useampia päivä kerrallaan. Tarkoituksenani oli maistella paikallisia oluita ja erityisesti läheisten rinteiden valkoviinejä. Molemmilla kerroilla maistelu jäi melko vähäiseksi, koska yksinkertaisesti yli 30 asteen kuumuudessa parasta juomaa oli kivennäisvesi.

Artikkelin kirjoittaja nauttii mieluusti vettä. Tällä kertaa Portugalissa. Kuva: Seija Heinola.

Olisi toivottavaa, että tämän maan terveystalebanit ja muut alkoholi- ja päihdealojen asiantuntijat alkaisivat ymmärtää, että meidän suomalaisten juomistottumukset ovat suuressa muutoksessa – tai itse asiassa ovat jo muuttuneet.

Siirtyminen väkevistä mietoihin on monella ollut aiempaa kohtuullisemman kulutuksen suuntaan, eivätkä oluet ja siiderit ole portti ongelmajuomiseen. Varsinkin kun mietojen juomien nautiskelussa makuelämykset korostuvat tänä päivänä yhä useammin päihtymysvaikutusten sijaan.

Heikki Kähkönen

CategoriesYleinen

Facebook Comments