Janoinen Suomi hörppi kivennäisvesiä ja virvoitusjuomia liki ennätystahtiin touko-kesäkuussa. Sen sijaan oluiden ja siidereiden kauppa oli alkuvuonna jopa hiljaisempaa kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä alkoholitutkijoiden ennustukset olutkaupan siirtymisestä alle 4,7-prosenttisesta ns. keskioluesta vahvempiin oluisiin uuden alkoholilain myötä on osoittautunut suureksi ankaksi. Alkoholilain muutoksella ei ole ollut vaikutusta mietojen alkoholijuomien kotimaan myyntiin.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton tammi-kesäkuun tilastojen perusteella alkoholijuomista alkuvuonna kasvoi vain long drink -juomien myynti. Samaan aikaan kun lonkerokauppa kasvoi, oluen ja siiderin myynnit laskivat.
Sen sijaan lämmin alkukesä lisäsi erityisesti alkoholittomien juomien myyntiä. Oluen, siiderin ja long drink -juomien yhteenlaskettu myynti kasvoi vain 0,7 miljoonaa litraa eli 0,3 prosenttia, kun virvoitusjuomien myynti kasvoi 11,5 miljoonaa litraa eli 7,4 prosenttia.
Alkoholilain voimaantulon jälkeen enintään 4,7-prosenttinen keskiolut on yhä myydyin olut. Tammi-kesäkuussa keskioluen osuus Panimoliiton jäsenyritysten kotimaan olutmyynnistä oli 88 prosenttia. Edellisenä vuonna vastaavaan aikaan osuus oli 94 prosenttia.
Miedon alle 2,8-prosenttisen oluen osuus olutmyynnistä oli 1,9 prosenttia, kun edellisen vuoden tammi-kesäkuussa osuus oli 1,7 prosenttia. Miedoista oluista kasvussa on erityisesti alkoholittoman oluen myynti.
”Viimeiset alkoholiveron nostot ovat vaikuttaneet erityisesti oluen myyntiin. Lisäksi tarjousmyynnin säännökset, joita ei alkoholilain uudistamisen yhteydessä korjattu, ovat jo pitkään heikentäneet olutmarkkinaa”, sanoo Panimoliiton puheenjohtaja, Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho.
Luvut perustuvat Panimoliiton jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaa Brewing Companyn ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.
Facebook Comments