Lääkeyhtiö Orionin teettämässä kyselyssä 35 prosenttia vastaajista koki voivansa kaikkein parhaiten heinäkuussa. Yleisimmiksi syiksi heinäkuun hyvinvointiin kerrottiin kesäloma ja sen mukana tuleva lepo sekä lämpimät säät.
Kyselyn perusteella suomalaisten hyvinvointi painottuu kesäkuukausille: heinäkuun jälkeen parhaiten voidaan kesäkuussa, elokuussa ja toukokuussa. Vähiten hyvinvointia koetaan marraskuussa, jolloin kaikkein parhaiten voi alle prosentti vastaajista, kertoo tutkimuksen uutisoinut STT.
Tutkimuksen toteutti tutkimusyritys Cint. Sähköisesti toteutettuun kyselyyn osallistui 1 000 suomalaista.
RRavintoloissa myytävien alkoholijuomien arvonlisäveron laskeminen pelastaisi pubit ja yökerhot
Ravintola-alkoholin arvonlisäveron laskeminen 25,5 prosentista 13,5 prosenttiin helpottaisi alan ahdinkoa ja elvyttäisi anniskelumyyntiä. Suurimpia hyötyjiä olisivat pubit, baarit ja yökerhot. Suomen korkea arvonlisävero nostaa alkoholijuomien..




Facebook Comments