A

Alkoholilain viime lobbaus täydessä käynnissä – suurlähettiläiden vanha kirje tuorein kauhistelun aihe

Eduskunta äänestää näillä näkymin uuden alkoholilain sisällöstä tämän viikon perjantaina. Erityisesti kaupoissa myytävien mietojen juomien rajan nostamista vastustavat kansanedustajat ja järjestöt ovat aloittaneet viime hetken masinoinnin sosiaalisessa mediassa.
Kuuden EU-maan suurlähettiläiden vuoden takainen kannanotto Suomen alkoholilain liberalisoinnin puolesta on tuorein valttikortti, jolla yritetään kaataa hallituksen esityksessä oleva kaupan myyntirajan nostaminen 5,5 prosenttiin.
Itävallan, Belgian, Tanskan, Italian, Portugalin ja Espanjan suurlähettiläät jättivät oman lausuntonsa alkoholilain kokonaisuudistusta koskevasta lakiehdotuksesta tammikuussa. Siinä lähettiläät kiittivät lain liberalisointihenkeä, pitivät kaupan rajan nostamisesta tervetlleena sekä pyysivät kiinnittämään huomiota mm. Alkon monopoliin ja verkkokauppaan. Viisi Tähteä uutisoi suurlähettiläiden viestin tuoreeltaan 18. tammikuuta.
Keskustan kapinakenraali Pekka Puska maalaili kauhuskenaarioita maanantaina Twitter-tilillään väittäen, että suurlähettiläiden avulla ulkomaiset suurpanimot kaappaavat Suomen-olutmarkkinat itselleen.
”Tässä se on: Kansainväliset suurpanimot haluavat #oluen alkoholiprosenttirajan korotuksella päästä paremmin Suomen markkinoille!”, Puska twiittasi jakaessaan linkkiä suurlähettiläiden ”salatusta” kirjeestä.

Kuvakaappaus Pekka Puskan Twitter-tililtä.

Uuden Suomen viime syyskuussa, kahdeksan kuukautta tapahtuneen jälkeen, uutisoimaa kirjettä ovat Twitterissä jakaneet kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) sekä alkoholitutkijat, alan virkamiehet ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen työntekijät. Valtion rahoituksella toimintaansa pyörittävät raittiusjärjestöt mellastavat sosiaalisessa mediassa luomalla erilaisia uhkakuvia lain muuttamisen mukanaan tuomista seurauksista.
Ahkeraa some-viestintä on lain muuttamista ja erityisesti kaupan rajan nostamista toivovien järjestöjen tahollakin. Varsinkin Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on näkyvästi mukana Twitterissä ja Facebookissa.

Alkoholilakia on valmisteltu jo vuodesta 2011. Loppuviikosta luvassa hurja loppukiri.

Alkoholiverojen korotus eteni maanantaina yhden askeleen eteenpäin, kun eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen ensimmäisessä käsittelyssä. Verolain toinen käsittely odottaa kuitenkin vielä perjantaista alkoholilain kokonaisuudistuksen ensimmäistä käsittelyä, jossa määritellään lain sisältö eli mm. kaupan rajan nostaminen.
Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen vakuutti sunnuntaina STT:lle, että alkoholin prosenttikorotus ja verojen korotukset ovat yhteydessä toisiinsa. Hallituspuolueiden sisällä toimiva Pekka Puskan kapinarintama on antanut ymmärtää, että alkoholiveroja korotetaan tapahtui alkoholakiäänestyksessä mitä tahansa.

Eduskunnan lehterit ovat tulossa jälleen täyteen, kun alkoholilaista äänestetään perjantaina 13.12.

Alustavan aikataulun mukaisesti alkoholilakia koskeva sosiaali-ja terveysvaliokunnan mietintö pitäisi valmistua keskiviikkona. Torstaina on palautekeskustelu eduskunnan suuressa salissa ja perjantaina äänestys lain sisällöstä. Toinen äänestys on ilmeisesti maanantaina 18.12., jolloin laki hyväksyttäisiin siinä muodossa kuin siitä on perjantaina äänestetty.

Facebook Comments