K

Kaura ja gluteenittomat viljatuotteet kiinnostivat – Suomalaisen ruoan messuviikko päättyi Berliinissä

Puolitoista viikkoa kestänyt messurakka Berliinin Grüne Wochella päättyi sunnuntai-iltana tyytyväisyyden huokauksiin ja odotuksiin tulevista vientikaupoista. Suomi oli maailman suurimpien ruoka- ja elintarvikemessujen pääkumppani. Satsaus maksoi liki kolme miljoonaa euroa.

Kansainvälinen Vihreä viikko eli Grüne Woche keräsi Berliinin messukeskukseen jälleen noin 400 000 vierasta. Kävijät jättivät kymmenen päivää kestäneille kuluttajamessuille rahaa yli 50 miljoonaa euroa.

Suomi oli tapahtuman pääkumppanimaa. Suomen-osastolla oli mukana yli 80 pääasiassa maakuntien pientä elintarvikealan yritystä, jotka maistattivat kuluttajayleisölle tuotteitaan ja esittelivät toimintaansa.

Yrittäjät hakivat Berliinistä palautetta valmistamistaan tuotteista sekä verkostoitumista ostajien ja tukkuliikkeiden kanssa. Myös kauppoja syntyi.

”Iso saksalainen kauppaketju Edeka Nord on valinnut SunSpeltin spelttimuron ja -lakupatukan mukaan ketjun kaupoille tarjottaviin tuotteisiin. Meillä on tällä hetkellä vientiä kuuteen maahan. Nyt panostamme vahvasti saksankieliseen markkina-alueeseen”, summaa tamperelaisen SunSpeltin toimitusjohtaja Kari Kaipainen.

Mustan Virran Panimon Petteri (vas.) ja Santeri Vänttinen olivat tyytyväisiä Grüne Wochelle mukaan lähtemisestä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Luomutuotteet, kaura, speltti ja gluteenittomat viljavalmisteet vetävät Saksassa. Pienpanimot ja tislaamot olivat keskeisessä asemassa Suomen tarjonnassa. Savonlinnalaisen Mustan Virran Panimon toimitusjohtaja Petteri Vänttinen piti tuhannen euron satsausta messupaikkaan kannattavana.

”Kotimaan myyntimme on kasvanut voimakkaasti. Tänä vuonna tähtäämme Saksan ja ulkomaiden markkinoille. Neuvotteluja viennistä Kiinaan ja Venäjälle on jo ollut. Itse asiassa Grüne Wochella pääsimme tavoitteeseemme eli kauppojen tekoon ennen varsinaisten messujen alkua”, Vänttinen sanoo.

Messuja ennen ja niiden aikana järjestetyt ostajien tapaamiset olivat tärkeitä markkinoinnille ja verkostoitumiselle.

Business Joensuun yritysvalmentaja Hanne Husso oli tukemassa Pohjois-Karjalan yritysten vientiponnisteluita. Husso kiittää suomalaisten yhteishenkeä.

”Yritystapaamiset onnistuivat hyvin. Erittäin tärkeää oli, että puolentoista viikon aikana suomalaiset yrittäjät löysivät myös toisensa. Kokemusten vaihto ja verkostoituminen muiden kanssa nousee arvoonsa, kun yritykset suunnittelevat jatkotoimia Saksan ja Euroopan markkinoilla”, Husso kertoo.

Suomalainen kaura ja speltti kiinnostavat Saksassa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Husson mielestä elintarvikealan ja palveluyritysten pitäisi uskaltaa puhua vastuullisuudesta nykyistä enemmän ja avoimemmin. Suomalaista elintarvike- ja tuoteturvallisuutta arvostetaan maailmalla.

”Turvallisuus ja ekologisuus pitää uskaltaa nostaa itse esille. Kukaan muu ei tee sitä puolestamme”, Husso tähdentää.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila uhkui tyytyväisyyttä. MTK on halunnut ottaa vastuuta Suomen elintarvikeviennistä.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila päätti jo kaksi vuotta sitten, kun Suomi esittäytyi Grüne Wochessa itsenäisyytemme100-vuotisjuhlateemalla, että tammikuussa 2019 on suomalaisten tuottajien vuoro. Saksa on Suomelle tärkeä kauppakumppani. Marttilan mielestä ilman kannattavaa ruokavientiä koko ruoantuotannollamme on edessään taantuma.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila päätti jo kaksi vuotta sitten, että tänä vuonna on Suomen vuoro näyttää osaamistaan Grüne Wochella. Kuva: IGW presse.

”Grüne Woche kokoaa yhteen koko maailman maatalousalan toimijat. Arktiset elintarvikkeet ja puhdas luontomme herättivät runsaasti kiinnostusta. Olemme erittäin tyytyväisiä Suomi-hallin ja mukana olleiden tuotteiden saamaan kansainväliseen huomioon ”, Marttila kiitteli.

MTK:n viestintäjohtaja ja Grüne Wochen kumppanimaahankkeen projektijohtaja Klaus Hartikainen kertoo Viidelle Tähdelle, että kansainvälistä mediaa on vieraillut Suomen osastolla paljon. Medianäkyvyyttä Saksassa on auttanut Business Finlandin, Suomen Saksan edustuston ja muiden yhteistyökumppaneiden aktiivisuus viestinnässä.

”Näkyvyyttä tuli runsaasti saksalaisissa medioissa jo ennen messuja, mutta Grüne Wochesta kirjoitetaan perinteisesti vielä maaliskuussa, joten julkisuusanalyysimme Saksasta valmistuu vasta maalis-huhtikuun vaihteessa”, Hartikainen summaa.

SLC:n puheenjohtaja, kansanedustaja Mats Nylund (r.) joutui Berliinissä median tentattavaksi. Kuva. IGW presse.

Suomen messuprojektin suora kulubudjetti oli noin 2,5 miljoonaa euroa. Kun mukaan lasketaan kaikki oheistapahtumat, sponsorointi, yritysten ja mukana olevien työpanos sekä muut kulut, kokonaispanostus nousi lähes 3 miljoonaan euroon.

MTK:n osuus kuluista on noin kaksi kolmasosaa ja MMM:n maksettavaksi jäi 400 000 euroa. Muu suora rahoitus tuli SLC:ltä ja yritysten osastomaksuista. Kumppanuusmaan statuksesta MTK joutui pulittamaan Messe Berlinille 360 000 euroa.

Messujen päättyessä suomalaiset tuotteet näkyvät vielä saksalaisissa kauppaketjuissa, joista  KaDeWe ja Edeka ovat toteuttaneet kuluvan tammikuun aikana erityisiä Suomi-kampanjoita myymälöissään.

Mikkeliläisen MBH Breweriesin Eva Nikkola maistatti Saimaa Brewingin ja Malmgårdin Panimon oluita. Kuva: IGW presse.
CategoriesRuoka

Facebook Comments