M

MaRan kunniakrouvarin arvonimi Gun Marit Niemiselle ja Pertti Yliniemelle

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa on myöntänyt kunniakrouvarin arvonimen Haaga Yhtymän pitkäaikaiselle toimitusjohtajalle opetusneuvos Gun Marit Niemiselle sekä Lapin matkailun uranuurtajana tunnetulle Pertti Yliniemelle, Tunnustukset jaettiin heidän ansioistaan matkailu- ja ravintola-alan hyväksi. Nieminen ja Yliniemi vastaanottivat arvonimensä MaRan liittokokouksessa Levillä.

Valinnan perustelujen mukaan Gun Marit Nieminen on kouluttanut tuhansia opiskelijoita ravintola-alalle. Laskentatoimen opettajana uransa aloittanut Nieminen toimi Ravintolakoulu Perhon rehtorina 2002–2016. Vuonna 2012 hän aloitti Haaga Yhtymän toimitusjohtajana. Hän jatkaa tehtävässä edelleen osa-aikaisena.

Pertti Yliniemellä on pitkä ja menestyksekäs ura matkailualalla. Hänen urapolkunsa on hyvin poikkeuksellinen. Hän on kirurgi, joka vaihtoi leikkaussalit Lapin matkailuliiketoiminnan kehittämiseen.. Yliniemen käsissä muoniolainen perheyritys on kasvanut valtakunnalliseksi matkailukonserniksi, joka tarjoaa työtä 1700 henkilölle.

MaRan kunniakrouvarit 2019 Pertti Yliniemi ja Gun Marit Nieminen. Kuva: MaRa.

Kunniakrouvarin arvonimi myönnetään kerran vuodessa MaRan liittokokouksen yhteydessä alalla erityisen ansioituneille henkilöille.

Tomi Lantto jatkaa MaRan hallituksen puheenjohtajana 2020.

MaRan liittokokous valitsi Antell-konsernin Tomi Lanton liiton hallituksen puheenjohtajaksi myös ensi vuoden toimintakaudelle. Lantto on toiminut hallituksen puheenjohtajana vuoden 2018 alusta. Varapuheenjohtajina jatkavat Scandic Hotelsin Aki Käyhkö ja Mäntän Klubin Iris Mäkinen.

MaRan hallituksen jäsenet
Tomi Lantto, Antell-konserni, Oulu, puheenjohtaja
Aki Käyhkö, Scandic Hotels Oy, Helsinki, varapuheenjohtaja
Iris Mäkinen, Mäntän Klubi Oy, Mänttä, varapuheenjohtaja
Pia Adlivankin, Lasten Päivän Säätiö, Helsinki
Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy, Kuusamo / Pyhätunturi Oy, Pelkosenniemi
Mikael Backman, Restel Oy, Helsinki
Bianca Brink, Sodexo Oy, Helsinki
Tero Eskola, Karjalohjan Päiväkumpu Oy, Lohja
Anita Hakalin, Hotelli Milton Oy, Jyväskylä
Ari Heikkinen, Suomen Olo-ravintolat Oy, Kajaani
Mika Hämäläinen, Vararengasravintolat Oy, Kuopio
Ilkka Joukanen, Restile Oy, Turku
Pasi Jääskeläinen, Kettu ja Kana Oy, Heinola
Juha Kivelä, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Joensuu
Yrjötapio Kivisaari, Nordic Hospitality Management Oy, Kittilä
Jaana Korhola, Fazer Food Services Suomi Oy, Helsinki
Rami Korhonen, Lapland Safaris Group Oy, Rovaniemi
Ilkka Koski, Jokivarsiravintolat Oy, Kalajoki
Jarkko Myllymäki, Juuri Yhtiöt Oy, Helsinki
Juha Nalli, Armpa Oy, Lappeenranta
Harri Ojanperä, SOK, Helsinki
Henriikka Puolanne, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, Helsinki
Mika Tuhkanen, Beer Hunters Oy, Pori
Jani Unkeri, Onnen Juurella Oy, Seinäjoki
Vesa Viitanen, Burger-In Oy, Turku
Aku Vikström, Restamax Oyj, Tampere

Pääkuvassa Lapland Hotelsin Pertti Yliniemi. Kuva: Eeropekka Rislakki.

CategoriesRavintolat

Facebook Comments