A

Aku Vikström: ”NoHo Cloud Kitchen -virtuaaliravintola pyrkii Suomen suurimpiin yliopistokaupunkeihin seuraavan kahden vuoden aikana”

NoHo Cloud Kitchen on Suomen ensimmäinen virtuaaliravintola. Sillä on keittiö, mutta ei asiakaspaikkoja. Cloud Kitchen toimittaa NoHon ravintoloiden annoksia keskitetysti yhdestä keittiöstä Woltin ja Foodoran kuljettamana. NoHo Cloud Kitchen on toiminut torstaista lähtien ja esitimme yhtiön toimitusjohtajalle Aku Vikströmille muutaman kysymyksen keskellä ravintola-alan pahinta kriisiaikaa.

Helsingin Tukkutorilla sijaisevassa NoHo Cloud Kitchenissä on 25 työntekijää, jotka valmistavat mm. Hanko Sushin, Pizzariumin, Hookin, Tacos Locosin sekä Teatteri Delin annoksia. Mukana on myös burgereita, Aasia-makuja, tavallista kotiruokaa ja erityisesti eläkeläisille suunnattuja paketteja sekä mm, suklaata, wc-paperia ja käsidesiä.

Pizzariumin valikoima lähdössä tilaajille paloittelun jälkeen. Tarjolla on eri pizzojen yhdistelmäsettejä.

NoHon virtuaaliravintola toimittaa annoksia Helsingin keskusta-alueelle ja Tukkutorin läheisyyteen kuten Vallilaan, Kallioon, Jätkäsaareen ja mm. Meilahteen. Muutaman päivän kokemus kertoo, että lounasaikaan ja illalla klo 16–20 on huomattava, satojen annosten tilauspiikki, joka mukailee pitkälti perinteisten ravintoloiden kysyntää.

Vaikka ravintolaruoan kotiinkuljetus on ollut arkea ja kasvussa jo vuosia, mikä on jarruttanut cloud kitchenien eli virtuaaliravintoloiden syntyä?

Aku Vikström: Yksi asia on varmasti ollut se, että ravintola-alalla on nähty Wolt ja Foodora ennemmin uhkana kuin mahdollisuutena. Meillä tämän toteutusta jarrutti yksinkertaisesti viime vuoden isot yhtiöiden integraatiot (Restamax Oyj ja Royal Ravintolat) – kaista uuden luomiselle oli tukossa.

Oletus on, että investointina cloud kitchen on perinteistä ravintolaa kevyempi, koska saliin liittyviä toimintoja ei ole. Onko näin?

Investointi, liiketoimintamalli sekä kulurakenne kokonaisvaltaisesti on kevyempi. Vuokrat ovat normaalia kivijalkaa matalammat, salihenkilökuntaa ei ole ja keittiö – ainakin teoriassa – on tehokkaassa käytössä.

Milloin aloitte NoHossa pohtia asiaa, ja mikä sai teidät toteuttamaan oman NoHo Cloud Kitchenin?

Ajatus on kypsynyt useamman vuoden ja olemme hakeneet inspiraatiota lähinnä Amerikasta. Ajoitus oli mielestäni nyt oikea sekä sisäisesti ja markkinan osalta, kun kotiinkuljetuksen taloudellinen malli on ratkaistu. Loppupelissä ravintolat ja päivittäistavarakauppa taistelevat samasta “vatsan markkinaosuudesta” ja kuluttaja alkaa olla kypsä maksamaan hieman enemmän säästämästään ajasta.

Smashed Burgers -valikoiman kaunokainen.

Sijainti, sijainti ja sijainti on ollut perinteinen ravintolan menestystekijä. Onko cloud kitchenissä saman suuntaisia periaatteita?

Sijainti on tietysti logistisesti tärkeä. Isot asuinalueet pitää kattaa nopeasti ja infran tukea nopeaa kuljetusta.

Mikään ei ole ärsyttävämpää ravintola-asiakkaalle kuin se, että joutuu odottamaan palvelua, ruokaa ja juomaa sen takia, että keittiö puskee silmien edessä ruokaläheteille annoksia toimitettavaksi. Systeemi on nostanut kynnystä mennä uudestaan moiseen ravintolaan. Onko mahdollista, että rakennatte ja vuokraatte muille ravintolatoimijoille yhteisiä cloud kitchen -tiloja?

Ilman muuta. Loppujen lopuksi tämä on brändiliiketoimintaa ja kuluttajat, varsinkin digitaalisesti, ostavat tunnettuja ja luotettuja brändejä. Jos meillä ei ole johonkin tuoteryhmään sopivaa brändiä, niin yhteistyö on kiinnostavaa, kunhan kaikille jää kakkua jaettavaksi.

Miten huomioitte ruokalähetit? Onko heille tarjolla taukopaikkaa, WC-tiloja, kahvitusta jne.?

Huomioimme jakelukumppanimme esimerkiksi tarjoamalla heille wc-tilat ja kahvituksen.

Onko mahdollista, että synnytätte tarjontaa, jolle ei ole ravintolavastinetta portfoliossanne?

Koronakriisin aikana on tapahtunut ehkä päinvastoin. On ollut kysyntää, jolle meillä ei ole ollut vastinetta. Näin on syntynyt NoHo Cloud Kitchenistä myytävät käsidesit, wc-paperit ja tietyille kohderyhmille suunnatut tuotteet, kuten seniorimenut, joita kehitämme parhaillaan.

Onko mahdollista, että kehitätte ravintolakonsepteja, joissa on asiakaspaikkoja salissa, mutta ei omaa keittiötä, vaan ruoka toimitetaan Cloud Kitchenistänne?

Näin pitkällä emme ole vielä ajatustemme kanssa. Näkisin, että silloin, kun asiakas valitsee ravintolassa syömisen, hän myös haluaa, että ruoka on paikan päällä valmistettu.

NoHolla on myös ns. viihderavintoloita, joissa ei ole ruokatuotetta. Se ei tarkoita, ettei snäksikaupalle olisi tilausta. Tapahtuuko tässä asiassa cloud kitchen -ratkaisuja?

Viihderavintoloissa meidän digihankkeemme on tällä hetkellä keskitetty enemmän maksamisen ja tilaamisen helppouteen ja palkitsemiseen.

Miten valitsitte brändit portfoliostanne lähtötilanteeseen? Miksi juuri ne?

Valinnat tehtiin yhdessä Woltin ja Foodoran kanssa, puhtaasti arvioimalla, mille tuoreryhmille ja brändeille löytyisi suurin kysyntä. Tämä tulee varmasti elämään, kun saadaan lisää kokemuksia.

Mikä on oletuksesi siitä, kuinka monessa kaupungissa NoHo on Cloud Kitchenillään kahden vuoden kuluttua?

Näkisin, että olemme kaikissa suurimmissa yliopistokaupungeissa. Start-up hengessä mekin haluamme maalata tähän riittävän kiinnostavan vision.

Sushi-riisin valmistaminen on robotisoitu, jotta lopputulos oli laadullisesti tasalaatuista ja hygieenisesti huippua.

Cloud Kitchen -avauksenne osui sattumalta koronakriisin keskelle, jolloin ravintolasalit ovat tyhjentyneet ja kotiin tilattavalle ruoalle on kysyntää. Mitä olette jo oppineet parin päivän toiminnan jälkeen.

Nyt käynnissä oleva kriisi opettaa ihmisille väkisin myös ravintolaruoan kotiinkuljetuksen tai click & collect -mallin. Luulen, että tämä toimintamalli jää useamman kuluttajan rutiineihin myös kriisin jälkeen. Kannustan ravintolayrittäjiä hyödyntämään kriisin aikana saadut opit myös sinä päivänä, kun tästä joskus selviämme.

Wolt-tilaukset
Foodora-tilaukset 

Teksti Eeropekka Rislakki
Kuvat NoHo Cloud Kitchen

CategoriesKansi Koronavirus

Facebook Comments