M

Matkailuun sijoittaminen luo työpaikkoja palvelualoille

Hallituksen puoliväliriihessä tiistaina sopima linjaus matkailun kehittämisestä on askel oikeaan suuntaan. Kuten hallitus itsekin toteaa, matkailulla on nopeasti kasvavana alana iso merkitys koko Suomen talouskasvulle ja työllisyydelle.
Suomi on tällä hetkellä maailmalla kiinnostava matkailumaa. Matkailuelinkeinot ja niihin liittyvät palvelut muodostavat jo nyt merkittävän osan ihmisten työpaikoista, yrityskannasta ja kansantaloudesta.
Hallitus osuukin oikeaan todetessaan, että matkailun kansainvälinen noste ei muutu kysynnäksi ilman nopeita, oikein suunnattuja ja asiakaslähtöisiä toimenpiteitä. Ripeää kasvua ja työllisyyttä haetaan erityisellä Matkailu 4.0 ‐hankkeella, jonka sisältö on vielä hämärän peitossa.
Matkailuyritykset työllistävät vajaat 150 000 ihmistä. Suuri joukko heistä on nuoria ja työuransa alussa olevia ihimiiä. Uusia työpaikkoja syntyy erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella oleville vaikeille työllisyysalueille. Jokainen uusi työpaikka luo hyvinvointia.

Suomi käyttää matkailun kansainväliseen markkinointiin vain ropoja  naapurimaiden eurojen rinnalla.

Sen verran hallitus suostuu paljastamaan, että Matkailu 4.0 sisältää Visit Finlandin määrärahojen tasokorotuksen sekä toimenpiteitä matkailuyritysten digiosaamisen vahvistamiseksi ja matkailun ympärivuotisuuden lisäämiseksi.
Aiemmin Matkailun Edistämiskeskuksena (MEK) tunnettu Visit Finland vastaa ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Viime kuukausina tämä työ on näkynyt ponnistuksina erityisesti Keski-Euroopassa sekä Kiinassa ja Etelä-Koreassa.
Hallituksen kädenojennuksena tarjoama lisäraha tulee Visit Finlandille tarpeen. Organisaation palveluksessa on noin 40 ihmistä, kun MEK:llä oli parhaimmillaan ympäri maailmaa toista sataa ihmistä.

Suomen osuus Pohjoismaiden ulkomaisista yöpymisistä on alle 10 prosenttia. Lähde: Visit Finland.

Rahaa Visit Finlandilla on käytössään hieman yli 10 miljoonaa euroa vuodessa. Määrä on reilut puolet takavuosien rahoituksesta.
Matkailu tuo miljardeja euroja rahaa Suomeen. Silti meillä on pitkä matka Pohjolan matkailun veturiksi. Naapurimaat ajavat meistä kirkkaasti ohi niin palveluiden rakenteessa ja tarjonnassa kuin kansainvälisessä näkyvyydessäkin.
Vuonna 2015 Norja käytti matkailumarkkinointiin 40 miljoonaa euroa. Tanskassa rahaa kului 30 miljoonaa ja Ruotsissa 27 miljoonaa. Vaikka näissä maissa osa rahasta tulee yritysten kautta ja Suomessa toimintaa rahoitetaan suoraan valtion budjetista, ero on merkittävä.

Matkailija tarvitsee hyvää ruokaa ja juomaa selvityäkseen modernissa erämaassa.

Poliittisista korulauseista on pitkä matka itse tekoihin. Hallitus aikoo Matkailu 4.0 -hankkeellaa vahvistaa luontomatkailun edellytyksiä. Se on ymmärrettävää, sillä onhan puhdas ja hiljainen erämaaluontomme jokamiehenoikeuksineen ainutkertaista.
”Puhdas luonto, monipuolinen city-kulttuuri, nautinnolliset hyvinvointipalvelut ja hyvä ruoka ovat teemojamme ja valttejamme. Suomea hehkutetaan kansanvälisessä mediassa turvallisena, eksoottisena ja rauhallisena matkailukohteena”, luetteli Suomen vahvuuksia Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen matkailutoimittajien tapaamisessa kevättalvella.

Vierailu marjaviinitilalla voi jättää kävijälle elinkäisen makumuiston. Kuva: Heikki Kähkönen.

Koskematon luonto tarvitsee rinnalleen muitakin menestymisen edellytyksiä kuin modernia hiljaisuutta ja revontulia. Tässä astuvat kuvaan lähellä tuotetut turvalliset raaka-aineet, puhtaat elintarvikkeet sekä makuelämyksiä tarjoavat ravintolat ja muut ateriapalveluiden tuottajat.
Suomi on esittäytynyt useilla kansainvälisillä messuilla viime kuukausina. Messuosastoilla on ollut tarjolla piirakoita, munavoita ja säilöttyjä savumuikkuja. On ollut speltistä tehtyä pastaa, luomumehuja ja kauraleseitä.
Suurimman mielenkiinnon ovat kuitenkin herättäneet ja parhaat kaupatkin lienevät tehneet pienet ja erikoiset alkoholijuomien valmistajat.
Matkailupalvelujen kehittämisessä on hyvä muistaa, että parhaat muistot menevät usein turistien mukana makuina ja tuoksuina. Niitähän monet meistäkin hakevat ulkomailla käydessään.
Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viis Tähteä -verkkolehden toimituspäällikkö. Hän on myös Matkailutoimittajien Kilta ry:n puheenjohtaja.

CategoriesYleinen

Facebook Comments