Ilmastonmuutoksen torjunnassa on jo syntynyt lukuisia ruokaan ja ruoan tuotantoon liittyviä käsityksiä ja myyttejä sekä ulkoa päin annettuja totuuksia, jotka ovat niin henkilökohtaisten valintojen kuin jatkossa EU-tason sekä kansallisen lainsäädännön perustana. Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki osoittaa, ettei naudanlihan tuotanto olekaan pahasta, vaan osa ratkaisua.
Koska maailman pelastamisella on kiire, ratkaisuiksi kelpaavat yksinkertaistukset ja helpoiksi naamioidut keinot, jotka muussa keskusteluyhteydessä leimattaisiin populistisiksi. Lihakeskustelussakin moni asia on ylösalaisin.
Toisto, toisto ja toisto. Kun tarpeeksi usein toistetaan virheellistä tietoa, se muuttuu faktaksi. Yksi näistä faktoista on se, että lihantuotanto edustaa 18 prosenttia maailman kasvihuonekaasujen päästöistä.
Suomessa luku on usein vielä pyöristetty reilusti 20 prosentiksi, ja vertailukohtana pidetään liikennettä: autojen, junien laivojen sekä lentämisen yhteenlaskettua vaikutusta, jonka moraaliton liha ylittää.
Taustalla on väärinkäsitys, jonka on kotoisin Yhdistyneiden Kansakuntien maatalousjärjestön FAO:n vuoden 2006 raportista Livestock´s Long Shadow. Luku on sittemmin korjattu alhaisemmaksi jo muutamaan kertaan, mutta alkuperäinen lukupari elää yhä omaa elämäänsä.
Lukuisat intressiryhmät ovat ilmoittautuneet maailman pelastajiksi – tai ovat ainakin pelastavinaan. Siksi on niin paljon taloudellista, poliittista ja moraalista painostamista.
Viimeisin FAO:n arvio vuodelta 2013 on asettunut 14 prosenttiin, joka pitää sisällään kaikki eläintuotantoon liittyvät kasvihuonepäästöjen osatekijät. Mutta sitäkin on helppo kritisoida erottelukyvyn puutteesta, koska eri tuotantoeläinryhmät kuten yksikammioisen mahalaukun omaavat siat ja kanat tai märehtijöiden nelimahainen järjestelmä (lehmä ja lammas) hyödyntävät ravintoa eri tavalla – ja ennen kaikkea FAO:n arvio ei huomioi, miten eri tuotanto- ja ruokintatavat vaikuttavat päästöihin.
Sama erottelukyvyn puute koskee hallitusten välisen Ilmastomuutospaneelin IPCC:n raporttia, joka arvioi koko globaalin maatalouden osuuden kasvihuonekaasuista 10-12 prosentiksi. IPCC on sentään viime kuukausien lopullisen ilmastoheräämisen alkuunpanija, ja arvio sisältää kaiken eläintuotannonkin.
Menee vielä tovi ennen kuin olemme kiistatta yhtä mieltä ilmastonmuutokseen vaikuttavien osatekijöiden merkityksestä ja osuuksista, vaikka itse ilmastonmuutoksesta alkaa vallita yksimielisyys.
Paitsi, että toiset uskovat faktoihin perustuen lämpenemiseen, toiset viilenemiseen.
Lihantuotanto ei ole ympäristörasituksen tai hiilijalanjärjen osalta monoliitti, vaan eläinlajien välisissä vertailuissa on suuria eroja. Myös rehuntuotannon, kuten soijaproteiinin, takia vallattavien metsäalueiden ja maataloustuotannon laskennallinen pelto-osuus vaihtelee eläinlajien kesken.
Maapallon viljelypinta-alasta n. 80 prosenttia kohdistuu eläinrehun tuottamiseen. Märehtijä kuten nauta pärjää kuitenkin pelkillä selluloosakasveilla kuten nurmella, joten sellaisetkin maa-alueet ovat hyödynnettävissä, mitkä eivät kelpaa viljelyyn.
Kristalloidusti voidaan sanoa, että nautojen tuotantotapa on avain ja ratkaisu koko kysymykseen. Naudat itsessään eivät ole ongelma.
Yksi kolumni on liian ahdas ja vajavainen väline avata kaikkea lihantuotannosta. Siksi keskityn naudanlihan tuottamisen ja syömisen puolustamiseen, koska asiaan liittyy väärinkäsityksiä: niin tietämättömyyden, hyväuskoisuuden kuin älyllisen epärehellisyyden sekä vegaanien moraalisäteilyn takia.
On helppo yhtyä tehotuotannon ja sen seurausvaikutusten tuomitsemiseen. Jopa Suomen mittakaavassa tehotuotanto on jotakin täysin muuta kuin esimerkiksi USA:n CAFO-perusteiset, keskitetyn ruokinnan tehdasmaiset jättiyksiköt, joissa antibiooteilla kyllästetty rehu (kasvun nopeuttamiseksi ja tautien takia) annostellaan helikoptereista aitauksiin, joissa naudat eivät kykene millään tavoin toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. (CAFO = concentrated animal feeding operation).
Myös Euroopassa ja Kiinassa harjoitetaan teollista eläintenruokintaa. Suomessa ei, vaikka voimmekin kauhistella tilakoon kasvun nimissä tapahtuvaa tuotantoyksiköiden pääluvun kasvattamista suosivaa politiikkaa. Erityisesti maidontuotannossa suositaan suuria yksiköitä ja karjaa pidetään kesäisinkin rehuruokinnassa laiduntamisen sijaan.
Juuri jättimäisiä tuotantoyksiköitä suosiva teollinen tuotantotapa lietealtaineen (metaanilähteitä) sekä soijarehun tuotantoon liittyvine metsien avohakkuineen (metsiin sitoutuneen hiilen vapautuminen) ja luonnon monimuotoisuuden tuhoamisineen (maaperän hiilen vapautuminen) on selkeästi ilmastonmuutosta kiihdyttävää toimintaa.
Globaalissa mittakaavassa teollinenkin naudanlihan ja -maidon (plus lampaiden) tuotanto vastaa noin 8,5 prosentista kasvihuonepäästöistä, kun muun eläinpohjaisen ravinnon kuten sikojen, broilereiden ja viljellyn kalan osuudet vähennetään kokonaislaskelmasta. Kun vielä nautojen teollinen CAFO-tuotanto vähennetään, jäljelle jäävän naudanlihan tuotannon ilmastovaikutus muuttuu dramaattisesti.
Nautojen laiduntaminen maatilan omassa nurmipohjaisessa ekosysteemissä, jossa maaperä nähdään elävänä organismina, voi olla lopputulokseltaan hiilineutraali, jopa hiilinegatiivinen.
Nurmirehulla kasvavat ja ympäristön kanssa tasapainossa elävät naudat ovat osa hiilinieluratkaisua – eivät vain metsät, joihin ilmakehän hiilen sitouttamiseen liittyvä keskustelu on Suomessa keskittynyt. On hyvä muistaa, että juuri Suomella on osaamista ja perinteet nurmirehun säilömisessä. Tästähän A.I.Virtanen pokkasi Kemian Nobelin vuonna 1945.
Muutoinkin nurmella laiduntavan suomalaisen nautakarjan syyllistäminen ilmastonmuutoksen aiheuttajana ontuu, koska karjan syömästä rehusta on soijapohjaista vain 1-2 prosenttia, joten minimaalinen ongelma on helppo korjata mm. kotimaisella härkäpavulla.
Osana viljelykiertoa nurmella laiduntavat naudat palauttavat hiilen maahan, jonne se kuuluukin. Mekanismi perustuu ravinteiden jatkuvaan kiertoon luonnon ehdoilla, jossa nurmen ekosysteemit toimivat niin maan pinnalla kuin sen alla.
Laiduntaminen rikkoo pintakerroksen, joka mahdollistaa nurmen syvälle kasvavan juurikasvuston. Ideana on kasvattaa maaperää viljelykasvien sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa pieneliöiden, mikrobien, kasvien juuriston glomaliinisienen elinolosuhteiden parantamista, jotka edistävät hiilen sitouttamista maaperään. Tällaista laiduntamista kutsutaan regeneratiiviseksi, uudistavaksi maataloudeksi, jossa maaperän kuntoa parannetaan lähtötilannetta paremmaksi.
Myös FAO tunnustaa uusissa raporteissaan, että nautakarjan ruoholaiduntaminen on yhdistettävissä niiden tuottamien päästöjen hiilen pidättämiseksi maaperään. Eikä vain nautojen vaan myös koko maatalouden sekä osan muistakin ihmisen tuottamista kasvihuonekaasuista.
On hyvä muistaa mittakaava: hiiltä on maaperässä kolme kertaa enemmän kuin ilmakehässä ja viisi kertaa enemmän kuin metsissä. Siten maaperän hahmottaminen luonnonvarana, jota nautaeläinten laiduntaminen auttaa, muuttaa keskustelun näkökulman.
Näin myös nauhanlihan tuotanto sekä naudanlihan syönti muuttuvat myönteisiksi ympäristöteoiksi.
On oikein, että vastustamme teollista lihantuotantoa sekä fossiilisiin polttoaineisiin, lannoitteisiin ja torjunta-aineisiin perustuvaa maataloutta (muodostavat kolme neljäsosaa globaalin maatalouden dityppioksidipäästöistä) sen kaikissa ilmenemismuodoissa.
Muutos, jota myös luomutuotanto edustaa, on perusteltavissa niin eettisesti kuin ilmastomuutoksen torjunnalla. Mutta samalla on nähtävä ne ekologiset järjestelmät, jotka edesauttavat hiilinielujen syntymistä eli hiilen sitomista maaperään (ja metsiin – Suomen alkuperäiskarjaa, kyyttöä kutsuttiin aikanaan myös metsälehmäksi).
Vegaanien esillä pitämä pointti eläinten tappamisen välttämisestä ei ole relevanttia ilmastonmuutoksen kannalta.
Julistavassa veganismissa on kyse moraalisista valinnoista, ylemmyydentuntoisesta pahennuksesta ja populistisesta, yksinkertaistetusta maailmanpelastustempusta. Ei ilmastonmuutoksen estämisen ratkaisusta.
Julistamisella, syyllistämisellä, ylemmyydentunnolla ja ehdottomuudella on paha kaiku, sillä se muistuttaa totalitarismista, joka liittyy eläinten kärsimysten estämisen historiaan.
Harva tietää – tai edes haluaa tietää – että maailman ensimmäinen kattava eläinten oikeuksiin ja suojeluun liittyvä lainsäädäntö laadittiin natsi-Saksassa, jossa mm. foie gras ja hummereiden keittäminen kiellettiin ravintoloissa keskitysleirirangaistuksen uhalla samalla, kun juutalaisia lähetettiin miljoonittain tuhoamisleireille.
Josko annetaan miljoonien nautojenkin hoitaa osansa ilmastonmuutoksen estämiseksi? Ohjataan kotimainen tuotanto ensimmäiseksi hiilineutraaliksi, mielummin hiilinegatiiviseksi.
Teksti: Eeropekka Rislakki
Kuvat: pääkuva Pirjo Koistinen, Visit Finland
Pixabay
Lähteet:
Allan Savory: Holistic Resource Management
Judith Schwartz: Cows Save the Planet
United Nations Food and Agriculture Organization FAO (syyskuu 2013), raportti: Tackling Climate Change Through Livestock
The Emissions Gap Report, United Nations Environment Program (lokakuu 2013)
Nicolette Hahn Niman: Animals Are Essential
Nicolette Hahn Niman: Pihvin Puolustus – kohti kestävää lihantuotantoa, Atar Kustannus, 2016
Wikipedia: Animal welfare in Nazi Germany
Facebook Comments