N

NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström siirtyy Orkla Foods Europelle

NoHo Partnersin toimitusjohtaja, Aku Vikström, 51, jättää tehtävänsä ja siirtyy Orkla Foods Europen toimitusjohtajaksi. Vikström aloittaa Orklalla viimeistään syyskuun alussa. NoHo on aloittanut Vikströmin seuraajan haun.

Aku Vikström oli Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja vuosina 2014–2018 ennen yhtiön yhdistymistä pörssiyhtiö Restamaxin kanssa. Yhdistymisen jälkeen Vikström siirtyi ravintolakonsernin toimitusjohtajaksi. Restamax muutti vuoden 2018 lopulla nimensä NoHo Partnersiksi.

Vikström palaa elintarviketeollisuuden pariin. Ennen NoHoa hän toimi useissa eri johtotehtävissä Mars Incorporatedissa, viimeksi Puolan maajohtajana.

NoHo Partnersin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine kertoo pörssitiedotteessa, että Vikström on ollut keskeisessä roolissa synnyttämässä NoHon tarinaa ensin kahden suuren ravintolayhtiön yhdistymisessä ja sen jälkeen johtamalla yhtiön läpi koronapandemian vaikeissa olosuhteissa.

”Samalla olemme nousseet alamme kannattavimmaksi yhtiöksi ja halutuimmaksi työpaikaksi. Haluan kiittää Akua hänen ihmiskeskeisestä johtajuudestaan vaikeiden vuosien aikana ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen”, Laine sanoo.

Vikström sanoo jättävänsä haikein mielin NoHon ja työkaverinsa. Samalla hän on tyytyväinen NoHo Partnersin valoisista tulevaisuudennäkymistä.

”Yritys on erinomaisessa taloudellisessa kunnossa ja sen tärkeimmät voimavarat, henkilöstö ja ikoniset ravintolabrändit, eivät ole katoamassa mihinkään. Yhtiöllä on sitoutuneet ja vakaat ankkuriomistajat, jotka pitävät huolta yhtiöstä epävakaissakin olosuhteissa”, Vikströn sanoo.

Orkla Foods Europe on kokonaan norjalaisen Orklan omistama yhtiö, johon kuuluu lukuisia tunnettuja tuotemerkkejä, kuten Grandiosa, Fun Light, Felix, Abba ja Kalles. Sen liikevaihto oli v. 2023 yht. 1,7 miljardia euroa. Vuoden lopussa yhtiöllä oli noin 5600 työntekijää 12 maassa.

Kuva: Eeropekka Rislakki.

 

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments