G

Gastro Helsinki toi hotelli- ja ravintola-alan yhteen vaikeiden vuosien jälkeen

Kohtaamiset nousivat pääosaan perjantaina päättyneessä Gastro Helsinki 2022 -tapahtumassa. Messukävijät ja mukana olleet yritykset tapasivat toisiaan kasvotusten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Messujen keskeiseksi puheenaiheeksi nousi työvoimapulan ratkaiseminen.

Gastro Helsinki 2022 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa kävi kolmen päivän aikana yli 8300 horeca-alan ammattilaista ja opiskelijaa. Messut järjestettiin edellisen kerran keväällä 2020, jolloin tapahtuma jouduttiin keskeyttämään koronapandemian vuoksi.

Koko toimialaa kurittaneiden vuosien jälkeen Gastro Helsinki kokosi horeca-ammattilaiset yhteen tapaamaan toisiaan.

”Yli kahden vuoden tauon jälkeen on ollut kiva olla messujen rennossa tunnelmassa. Olemme tavanneet asiakkaita ja kollegoita, joita ei ole päässyt tapaamaan pitkään aikaan. Toimme Gastro Helsinkiin tällä kertaa myös laajan viinivalikoimamme, ja olemme saaneet hyvin viestimme sillä läpi”, Sinebrychoffin asiakaskoulutuspäällikkö Jukka Kahri kertoo.

Suomen ja Viron kokkimaajoukkueiden ottelu päättyi etelänaapurin voittoon. Kuva: Kimmo Brandt / Compic.

Alan työvoimapula ja sen ratkaiseminen oli kuumana puheenaiheena Gastro-messujen ohjelmalavalla ja sekä näytteilleasettajien osastoilla.

”Messujen tärkein juttu on se, että viedään yhdessä tätä alaa eteenpäin. Täällä on ollut mukana paljon alan toimijoita ja asiakkaita. Tällainen yhdessä tekeminen on tärkeää, jotta saadaan homma taas nousuun”, Kespron markkinointijohtaja Hannu Korhonen sanoo.

Gastro-messuilla kisattiin alan taidoissa. Mestarikoulu-kilpailu toi esiin Suomen hospitality-alan oppilaitoksia ja opiskelijoita sekä kasvattaa kiinnostusta ravintola-alaa kohtaan. Kahden päivän aikana käydyn kilpailun voittivat Niki Sipilä ja Jasper Juutinen Turun ammatti-instituutista.

Seafood chef -kilpailu inspiroi ammattikokkeja tekemään kala- ja äyräisannoksia. Tittelin vei kotiin Ville Neulanen ravintola Smöristä, Turusta.

Kalaosaamista nähtiin myös osterinavauksen Suomen mestaruuskilpailussa, jossa parhaaksi tuomaroitiin Martin Söderström. Suomen kokkimaajoukkueen osastolla käydyn epävirallisen Suomi-Viro -maaottelun voitto meni Viroon.

Gastro-messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa joka toinen vuosi. Gastro Helsinki 2024 on ohjelmassa 13.-15.3.2024.

Gastro-messuilla julkistetun Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen voitti ravintola Palace Helsingistä.
Bas Bas Helsingistä oli toinen. Kuva: Andres Teiss.

 

Ravintola Savoy Helsingistä oli kolmas. Kuva: Andres Teiss.

 

Pääkuva: Mestarikoulu-kilpailun osanottajat. Kuva: Otto Helkama. 

Facebook Comments