Toimittajana saan kaikenlaisia kutsuja, outojakin.
Kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään.
Kutsuja tulee myös tilaisuuksiin ja paikkoihin joihin haluaisin mennä, mutta en pääse, koska elämä ei kaikesta huolimatta ole pelkkää juhlaa, eikä hetkessä eläminen ole aina mahdollista vaikka se on yksi parhaista neuvoista ikinä.
Tällä kerralla kuitenkin nappasi kuten ilta osoitti, vaikka ei pitänytkään tehdä duunia hitusen pätkää. Sen sijaan oli aie ryystää pari lasia samppanjaa puolisoni Eeva Melan kanssa, joka kylläkin suosii enemmän Cavaa ja jopa Proseccoa, joka herättää toimituksen Arto Koskelossa kulmien nostelua ja kehon kielen kiemurtelua – mutta vetäähän Artokin punaviiniä, jota Eeva ei kaataisi lasiinsa surmin suin, vaikka haaksirikkoutuisi autiolle saarelle Chianti classico -laatikoiden kera.
Olin viikkoa aiemmin ilmoittanut, että olen estynyt saapumasta Social Winesin Liisa Tirrosen kutsumaan tapahtumaan, jossa Taittingerin samppis oli kokoontumisajojen syy.
Mutta pari tuntia ennen tilaisuutta elämää typistävä velvollisuus peruuntui, joten pikainen kledjujen vaihto ja kohti Taittingerin kuohuja.
Eevallakin oli näytettävää. Entisen Riihimäen lasin tiloissa, Lasismi-studiossa lasimestari Jaakko Liikanen oli puhaltanut Eevan tilauksesta värillisiä lasipalloja näyttävää kaulakorua varten. Samppanja oli hyvä syy ulkoiluttaa uutta korua.
Joskus sattuma astuu peliin. Tällä kerralla sattuman nimi oli kirjailija-toimittaja-markkinointiviestintävelho Mirva Saukkola, joka hoitaa lukuisten yritysten tapahtumien mediasuhteita.
Mirva tarttui meitä käsivarsista heti Pörssitalon ravintola Adlonin ovella ja kuljetti meidät tyylikkään, nuden väriseen silkkisifonkiin pukeutuneen nuorehkon naisen luokse ja tokaisi englanniksi: Saanko esitellä teidät toisillenne? Tässä on Vitalie Taittinger, tässä on Eeropekka Rislakki joka haastattelee sinua viisi minuuttia, ja tässä on Eeva Mela, joka ottaa hienoja kuvia kännykällään”.
Tämän jälkeen Saukkola jätti meidät.
Pari sekuntia kaikilla löi tyhjää. Miten pitkä sekunti voikaan olla.
Samalla muistin silmäilleeni jokunen aika sitten brittiläisen Big Hospitality -sivuston stooria, kuinka Taittingerin talo on ensimmäinen ns. Grande Marque -samppanjatalo, joka on ostanut Englannin Kentistä maata viininviljelytarkoituksessa. Tarkemmin sanottuna kuohuviinin tuotantoon.
Päätin hypätä tilanteeseen tämä tiedon siru mielessä. Pieni epävarmuus vaivasi, onko edes kyse Taittingerista. Mutta tulta päin, ja avaus toteamuksella, onko Taittinger matkalla kanaalin yli viinintekoon?
”Kyllä, meillä on suunnitelmat istuttaa seuraavan kolmen vuoden aikana 40 hehtaarille perinteisiä kouhuviiniin tarvittavia rypäleitä: Pinot Noiria, Pinot Meunieriä ja Chardonnayta. Meillä on kumppanina Englannin jakelijamme Hatch Mansfield.”
”Tila kantaa nimeä Domaine Evremond ja ensimmäiset pullot tulevat jakeluun kenties vuonna 2023, jolloin ne ovat kypsyneet pullossa kolme vuotta.”
Tämä lähti hyvin liikkeelle, pohdin. Mutta oli melkoinen onnenkantamoinen. Tällä avauksella pärjään maailman luokan naisen seurassa. Ei mitään small talkia vaan heti asiaan. Tajuan, että Vitalie on joutunut tottumaan mihin vaan, onhan hän maatalon tyttö, vaikka samppanjasta ja linnasta onkin kyse. Joten uutta putkeen:
Johtuuko päätös kuohuviinin tuottamisesta Englannissa ilmastonmuutoksesta? Nythän väitetään, että olosuhteet Champagnessa alkavat olla rypäleille liian kuumat. Väitetään myös, että ilmasto alkaa olla Englannin etelärannikolla niin suotuisa, että paikalliset kuohuviinit ovat parempia kuin Champagnessa.
Vitalie Taittingerin kehon kieli kertoo, että nyt alkoi kuplia. Oletan kuitenkin, että hän on jo tottunut toppuuttelemaan brittimediaa, joka intoilee mm. Sussexin alueen kuohuvista.
”Itseasiassa Champagnessa tuotetaan parempaa samppanjaa kuin koskaan. Ainakin toistaiseksi ilmastonmuutos on vaikuttanut positiivisesti laatuun.”
Huomaan ajattelevani, ettei samppanjatalon perijätär voi muutakaan todeta. Business as usual.
Hyvin meni, mutta Vitalie vei pisteet himaan.
Sitten huomaan päästäväni seuraavan lauseen suustani: Oletan, että muutaman vuosisadan ikäisen samppanjatalon (check: perustettu vuonna 1734) jatkuvuuden turvaamiseen liittyy paljon vastuuta, ja hänen elämäntehtävänsä on ratkoa ilmastonmuutoksen seuraukset samppanjatalolle.
Vitalie Taittinger huokaa. Pienesti. Mutta riittävästi, jotta rekisteröin, että nyt ollaan ison kysymyksen äärellä. Niin ison, että hän alkaa puhua omista lapsistaan. Olen kuuntelevinani. Mutta tosiasiassa tajuntaani nousee Albert Camun eksistentialistinen merkkiteos Putoaminen, jossa puhutaan elämän turhuudesta, syyllisyyden tunteesta ja Ihmisen puutteellisuudesta. Ehkä Taittinger puhui Suomen perheyritysten liiton sanoin: ”Yrityksemme on vain lainassa tulevilta sukupolvilta”. En tiedä.
Camus oli ranskalainen kuten Vitalie, mutta se ei liity tähän mitenkään.
En halua, että sessiomme jää tähän. Tarvitsen lisäaikaa keksiäkseni vielä jonkin kysymyksen. Ehdotan Vitalielle ja Eevalle kuvan ottoa. Eeva on keskustelun aikana päättänyt, mikä on hyvä iPhone-kuvauspaikka salissa, jossa on valoa hintsusti
Seuraan, kuinka kaksi tyylikästä naista säätää kuvausta. Yhteys on saumaton. Molemmat tietävät haluavansa, että Vitalie näyttää kuvassa hyvältä. Onhan Vitalie samppanjatalon kasvot. Tuleeko nyt poseeraus, otetaanko duck face? Tuskin. Rennosti menee.
Kuvaus on ohi niin nopeasti, että joudun syöksymään uuteen kysymykseen: Kentin uusi viinitila ei taida olla Taittingerin ensimmäinen ulkomaan operaatio. Koska väitetään, että ilmastonmuutoksen takia Suomen etelärannikko muuttuu 10 vuodessa ihanteelliseksi Chardonnayn ja Savignon blancin viljelyyn, perustatteko mahdollisesti viinitilan tänne?
”Koskaan ei tiedä. Ja on totta, että käynnistimme Californian Napa Valleyssa vuonna 1987 Domaine Carneros -tilan, joka tuottaa kuohuviiniä, mutta muitakin viinejä. Kentin alueen terroir ja mm. kalkkipitoinen maaperä, ilmasto ja topografia muistuttavat Champagnen aluetta, joten uskomme osaavamme tuotannon siellä. Suomesta en tiedä mitään. Pitää selvittää.”
Taidamme molemmat tietää, että viimeiset lauseet olivat kohteliaisuuksia, jotka eivät johda konkretiaan. Itse ajattelen kuitenkin Lohjan ja Paraisten seutuja, joissa on kalkkipitoista maata. Mutta terroir, palataan siihen.
Luin jostakin, että terroir, perhe ja tulevat sukupolvet ovat vanhoille viinitaloille yksi ja sama kokonaisuus.
”Kyllä. Kaikki se tieto, mikä periytyy edellisiltä sukupolvilta, kaikki olosuhteet jotka vaikuttavat viiniin, ja kaikki ne päätökset ja teot, jotka teemme tulevien sukupolvien parhaaksi, ovat mielessäni terroir.”
”Perhettä ei voi erottaa terroirin käsitteestä.”
Allekirjoitan ajatuksen. Tämähän toteutuu joka kerta, kun ravintolassa esitellään lautasella olevat raaka-aineet. Että tämä on Hannu Lahtelan villiporoa Sallasta, että tämä tomaatti on Jukka Ahonalan kasvattamaa Svarfvarsin luomutilalta Raaseporista. Mutta meidän pitäisi tietää enemmän tuottajan perheestä, juurista ja suhteesta maaperään, ilmastoon ja perinteisiin.
Kiitos Vitalie. Pidä mukava ilta. Oli mukava tavata. Nyt siirrymme Eevan kanssa maistelemaan Taittingerin kuplia. Niitähän me olimme tulleet täältä hakemaan, sekä tapaamaan mahdollisia tuttuja. Pieni samettinen nousukaan ei olisi pahitteeksi.
Vitalie Taittinger nousee salin lavalle, jossa Mirva Saukkola aloittaa oman haastattelunsa mikrofonien ja äänentoiston voimalla.
Ilta päättyy siihen, että Eevan ihailua ja kyselyitä herättäneestä, suurista eri värisistä lasipalloista koostuvan kaulakorun nauha räpsähtää poikki ja lasipallot leviävät 10 metrin säteellä joka suuntaan ihmisten jalkoihin. Nyt tiedämme, että tuotekehitys tarvitsee vielä hiomista. Keräämme pallot. On aika lähteä kuohuvasta illasta. Mirva Saukkola vilkuttaa. Vitalie has left the building. Niin mekin.
Teksti Eeropekka Rislakki
Kuva Eeva Mela
Korjaus: 23.8.2017 klo 13.22 artikkeliin on lisätty lukijoiden pyynnöstä kuva lasipallokorusta sekä tieto Vitalie Taittingerin mekon materiaalista. Kirjoittaja pahoittelee oleellisten tietojen pimittämistä vastoin parempaa tietoa.
Facebook Comments