M

Momentin Group laajentaa juomien nettikauppaan – suomalaisyhtiö osti lähes puolet virolaisesta juomatalosta

Suomalainen juomien maahantuoja ja valmistaja Momentin Group laajentaa toimintaansa Baltiassa. Yhtiö on ostanut 49 prosentin osuuden virolaisesta juomatalosta eDrinks Oü:sta.

 

eDrinks Oü on Virossa toimiva alkoholijuomien vähittäiskauppaketju, jolla on viisi omaa myymälää sekä nettikauppa edrinks.ee. Yhtiön liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa ja sillä on 15 työntekijää. eDrinksin juomakauapt sijaitsevat Tallinnassa, Tabasalussa ja Tartossa.

Momentin Group ja eDrinks aikovat laajentaa myymäläketjua sekä verkkokauppaa koko Baltian alueella. Uusien liikepaikkojen kartoittaminen on jo käynnissä.

”Verkkokauppa on juomabisneksessä tulevaisuutta. Ensisijaisesti laajennamme nettikauppaa Baltiassa ja mahdollisuuksien mukaan Venäjän markkinoita silmällä pitäen. Uskomme myös kivijalkakauppojen tulevaisuuteen, joten kasvua liiketoimintaan haemme uusien myymälöiden avaamisen myötä”, Momentin Groupin toimitusjohtaja Teemu Lehto kertoo.

eDrinks suunnittelee avaavansa juomien erikoiskauppoja myös Suomessa. Kuva: Andres Teiss.

 

Lehto ei sulje pois nettimyynnin ja juomien erikoiskaupan laajentamista myös Suomessa.

”Suomen lainsäädäntö on vielä haasteellinen verkkokaupalle, mutta uskomme sen avautuvan vähitellen. Harkitsemme enintään 5,5-prosenttisiin juomiin painottuvien erikoismyymälöiden avaamista kotimaassa, jos ja kun sellaisille löydämme sopivia liikepaikkoja”, Lehto kertoo.

Kaupan myötä Momentinin virolaisesta tytäryhtiöstä Momentin Eestistä tulee eDrinksin päätavarantoimittaja. Kauppa avaa Momentin Eestille mahdollisuuden laajentaa huomattavasti nykyistä viinivalikoimaansa vähittäismyynnissä.

”Tarkoituksenamme on olla viihtyisä, asiantunteva ja hinnaltaan kilpailukykyinen vaihtoehto kuluttajille, jotka etsivät laadukkaita alkoholituotteita”, Lehto tähdentää.

eDrinks aikoo Momentin-kaupan myötä laajentaa viinivalikoimaansa. Kuva: Andres Teiss.

 

Momentin Group on suomalainen ja jo runsaat 25 vuotta toiminut perheyhtiö. Momentin myi kesäkuussa 80 prosenttia juomien maahantuontiyhtiöstä Servaali Oy:stä Olville.

Momentin-konserniin kuuluvat ravintoloita pääkaupunkiseudulla omistava Momentin Restaurants, Mallaskosken Panimo sekä premium-juomien maahantuontiin keskittyneet Brew Seekers Suomessa ja Momentin Eesti tytäryhtiöineen Baltiassa. Yritys omistaa yhä 20 prosenttia Servaalista.

Kuvat: Andres Teiss.

CategoriesJuomat Kansi

Facebook Comments