Olutkulttuuri herättää tänä päivänä paljon intohimoja. Kalevi Leppäselle olut on ollut vuosikymmenten ajan työ, intohimo ja rakkaus. Työn ja intohimon väistyttyä taka-alalle on jäänyt rakkaus, joka tuntuu vuosien mittaan vain syvenevän. Leppäsen kirja Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä on kiintymyksen osoitus niinkin arkiselle asialle kuin oluelle. Tai kaljalle – ihan miten vaan.
Tietokirjailija Kalevi Leppänen kokosi uutuuskirjaansa Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä (Vastapaino) monta vuotta. Kirjoitusprosessin aikana suomalainen olutmaailma on ehtinyt kokea suuren myllerryksen. Pienpanimoita on syntynyt kymmenittäin ja alalle tullut tuhansia uusia harrastajia. Trendit ovat vaihtuneet tiuhaan.
”Olutskenen” tuoreet diggarit ja tekijät pyrkivät elämään olutkulttuurin aallon harjalla jättäen siihen puumerkkinsä niin panijoina kuin uutuuden viehätyksestä ja toinen toistaan oudoimmista mauista ja tyyleistä hullaantuneina harrastajina. Humalapommit ja hapanoluet ovat skenen ytimessä.
Makujen ja innovaatioiden kirjossa on vaikea pysytellä perässä. Leppäsen mukaan monet ovat tänä päivänä hämillään uudesta olutkulttuurista, merkkien runsaudesta, aleista ja lagereista. Hän sanoo halunneensa kirjoittaa yleistajuisen kirjan, jossa hän kertoo, miksi oluet ovat erilaisia ja miten niistä voi valita.
”Kerron valmistuksesta samalla lailla kuin tein sen tiskin yli toimiessani ravintoloitsijana, oluttyypitkin niin kuin olen ne itse kokenut ja muille kuvaillut.”
Opus K – oluthuone kulttuuriväen makuun.
Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä -kirjan helmi on tarina Lohjalla yhä toimivasta Opus K -olutravintolasta sekä Kalevi ja Anneli Leppäsen elämästä kapakoitsijoina ja divarinpitäjinä. Ravintolan syntyä, arkipäivää ja yrityksestä luopumista kuvatessaan Leppänen tuo aidosti esille rakkautensa olueen seurustelusta, intohimoon ja loppuelämän kestävään kiintymykseen saakka.
Opus K:n vaiheiden kuvaaminen on parasta ja aidointa, mitä suomalaisesta ravintolamaailmasta on vähään aikaan kirjoitettu. Oluenmakuinen tarina.
Leppäset avasivat entisen vaatekaupan paikalle kesällä 1997 Suomen ensimmäisen antikvaarisen olohuoneen, jossa myytiin vanhoja kirjoja ja tuoretta olutta. Malli tuli Prahasta.
Viranomaisille tuotti päänsärkyä, pitäisikö Opus K luokitella kirjakaupaksi vai ravintolaksi. Liikeaikalain mukaan kirjoja sai myydä vain iltakahdeksaan asti, mutta olutta anniskeltiin pikkutunneille saakka.
Annelille ja Kaleville seitsemän vuoden jakso oli opettavainen kokemus. Ravintoloitsijan työ antoi paljon, mutta kulutti sekä henkisesti että fyysisesti. Opus K sai jäädä. Tilalle syntyi Sammattiin Kirjakahvila Elias, kunnes lapinhulluus vei pariskunnan mukanaan.
”Tiesin ensi kerran, että Opus K on myytävä, kun joidenkin kanta-asiakkaiden jutut alkoivat ärsyttää. Seitsemän ja puoli vuotta. Ihmettelen ja arvostan niitä, jotka jaksavat koko ikänsä”, hän kirjoittaa.
Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä tarkastelee olutkulttuurin kehitystä 1990-luvulta alkaen.
Kalevi Leppäsen tarkastelujakso alkaa 30 vuoden takaa, kun yhden olutmerkin keskiolutbaarien ja tiukan kontrollin aika päättyi. Vanhojen keskaribaarien rinnalle alkoi nousta keskiluokan suosimia suuren valikoiman olutravintoloita ja sekä omaehtoisia pienpanimoita.
”Ajanjakson alkuvaiheista ei ole ollut juurikaan tietoa kirjaan painettuna. Halusin korjata asian”, Leppänen toteaa.
Leppänen haluaa nostaa esille myös erilaiset yhteiskunnalliset syyt, joihin muutos oluiden käyttö- ja nautintatavoissa sekä ennen kaikkea oluttarjonnassa on liittynyt reilun kolmen viime vuosikymmen aikana. Muutokseen johtaneita tärkeitä ja oleellisia syitä ei ole suomalaisessa olutkirjallisuudessa käytännössä lainkaan pohdittu.
”Elintason yleinen nousu, keskiluokkaistuminen ja trendit ovat oleellisimpia. Kuluttajat ovat nousseet kuskin paikalle olutkulttuurissa, mutta viranomaisilla, lainsäätäjillä ja yrittäjilläkin on vaikutusta”, hän kiteyttää.
”Olutkulttuuri kattaa kaiken olueen liittyvän valmistuksesta mallasjuoman nauttimiseen markkinoitiin, valistustyöhön ja tarinoihin saakka.”
Kirjassaan Kalevi Leppänen muistuttaa, että yhtä suomalaista olutkulttuuria ei ole olemassa. Olutfriikeillä on omansa, sitten on paljon etsijöitä, ihmettelijöitä ja maistelijoita. Olutkulttuurista viis veisaavat ovat suurin ryhmä.
”Valmistajissa on pieniä käsityöpanimoita ja vähän suurempia, ja tietysti kaikkien tuntemat kolme suurta panimoryhmää. On huoltoaseman baareja, sporttibaareja ja viidentoista eri hanaoluen paikkoja. Olutkulttuuriin kuuluvat myös muistot ja tarinat, mainokset sekä valmistustavat ja ymmärryksemme niistä.”
Olutkulttuuri kantaa kauas historiaan. ”Aitoa” suomalaista olutta ei ole olemassa sahtia lukuun ottamatta. Eikä sekään ilman kansainvälisiä vaikutuksia syntynyt.
”Keskiajalla alkoivat suomalaiset oluenpanijat saada yhä vahvemmin vaikutteita muualta Euroopasta. Omalla oluen jumalallamme Pellpeckuksella oli kuitenkin sormensa vahvasti pelissä. Kalevala ei ole ainut lähde muinaisten suomalaisten perinteiden ja tapojen tutkimiseen, muitakin lähteitä löytyy.”
Kalevi Leppänen: Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä
152 s., Vastapaino 2021. Hinta 24,90 e.
Viiden Tähden lukijat saavat kirjasta 20 prosentin alennuksen tilaamalla sen Vastapainon verkkokaupasta. Alennuskoodi OLUT on voimassa 31.3. saakka.
Verkkokaupan linkki: https://vastapaino.fi/sivu/tuote/suomalaisen-olutkulttuurin-jaljilla/2790977
Facebook Comments