H

Helle ei haittaa – oluet, siiderit ja lonkerot säilyvät kylminä kotikonstein

Lämpö on oluen suuri vihollinen auringonvalon ohella. Kaupoissa ja ravintoloissa juomat usein säilytetään kylmäkaapeissa ja -tiskeissä. Kotioloissa kylmäketju uhkaa kuitenkin katketa ennen kuin olut, siideri tai lonkero päätyy janoiselle nautiskelijalle.

Viileät juomat kannattaa pakata heti kaupan kassalla niin, että ne ovat alimmaisina. Pullot ja tölkit on hyvä latoa tiiviisti kylmäsäilytettyjen ruokatarvikkeiden kanssa kassin tai korin pohjalle. Sen jälkeen ruoat ja juomat voi peittää vaikkapa tiiviillä pinkalla sanomalehtiä. Se on hyvä lämpöeriste.

Kesähelteellä auton peräkontissa voidaan mitata jopa saunan lämpölukemat. Tuntien pituisella mökkimatkalla juomat eivät säily tavaratilassa viileinä mökille asti ilman autojääkaappia.

Kylmälaukut ovat yleensä varattuja ruokatarvikkeille. Niinpä juomat – ja myös ruuat – tulisi ostaa mahdollisimman läheltä mökkiä, jolloin homma helpottuu huomattavasti. Kotona tai mökillä juomat nostetaan suoraan jääkaappiin tai kylmäkellariin viilenemään. Samalla voisi tukea muutamalla eurolla paikallista juomanvalmistajaa.

Sanomalehdestä, rantapyyhkeestä tai ylimääräisestä paidasta saat juomille kätevän jäähdyttimen.

.Jos ei kylmälaukkua, kylmäkasseja ja kylmävaraajia ole käytettävissä, on turvauduttava kotikonsteihin. Rantaretkelle tai piknikille juomat kannattaa pakata huolellisesti.

Nnosta juomat jääkaapista samaan aikaan pakasteesta otettujen kylmävaraajien kanssa. Kun käärit tölkit ja pullot tiiviisti paksun sanomalehtikäärön sisään, juomat säilyvät yllättävänkin kauan viileinä. Ja jos vielä kastelet kääreenä olevat sanomalehdet, veden haihtuminen auttaa kylmän säilymistä

Kylmällä vedellä kastutettu pyyhekin auttaa asiaa. Kääri oluet märän pyyhkeen sisään ja laita paketti muovipussiin. Pyyhkeen saa kuivaksi muutamassa minuutissa raikkaassa kesätuulessa.

Kesämökillä juomat säilyvät kätevästi juomislämpöisinä laskemalla ne muovikassissa, rapumerrassa tai minikatiskassa järveen, mereen tai vaikkapa kaivoon. Jääkaappiin mahtuu enemmän grillattavaa ja jäätelöä, kun juomat viilennetään perinteisin menetelmin.

Älä silti juo oluttasi liian kylmänä.

Lonkero tai siideri maistuu jääkylmänä, mutta oluen jäähdyttäminen jääkylmäksi ei ole tarpeen kesälläkään. Usein jääkaappi hurisee helteellä turhaan aivan täysillä, vaikka vähempikin riittäisi. Liian kylmäksi jäähdytetty olut hukkaa helposti arominsa.

Mitä tummempi ja täyteläisempi olut on, sitä lämpimämpänä se pitäisi nauttia. Tavallisen lagerin suositeltava tarjoilulämpötila on 6–10 astetta, vehnäoluilla 8-10 sekä tummemmilla ja täyteläisimmillä oluilla 10–12 astetta. Porttereilla, stouteilla sekä muilla erittäin tummilla ja vahvoilla oluilla nautiskelulämpötila voi olla jopa 14–16 astetta.

Nauti oluesi aidosta lasista tai savituopista. Paahtava aurinko ja muovituoppi ovat oluen perivihollisia. Terassilla pidä olutlasi aina varjossa, jos se on vain mahdollista. Päivän lehdestä, kirjasta tai hatusta saat lasille kätevän varjostimen.

Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen
Pääkuva: Pixabay.

 

CategoriesYleinen

Facebook Comments