Jos helsinkiläinen keittiö on olemassa, se on täällä: ranskalaisen keittiön pohja, ruotsalaisia heijaa-huutoja, kotimaisia raaka-aineita ja venäläistä raskautta. Käytännössä se tarkoittaa konstailematonta, klassista, pienin oivalluksin ladattua, rosoisesti hienostelevaa, mutta varmasti täyttävää ja mieltä kohottavaa ateriointia. Ei siis elämää pelkäävää pekkapuskailua, vaan suolaa on siellä, mihin se kuuluu, eikä voitakaan pihistellä. Listan uutuudet syntyvät perinteisesti tiimityönä, eikä keittiöstä nouse ns. huippukokkia ylitse muiden – tähdet istuvat salissa.
Yrjö Hepolammen vuonna 1924 perustama Kosmos on villienkin taiteilijavuosien aikana ollut aina kelpo ruokaravintola. Klassikoksi ei voi ilmoittautua, täytyy elää klassikon elämä. Yrjön tyttären Katri Hepolammen jälkeen tyttären tytär Irina Hepolampi on jatkanut Kosmoksen uskollisella linjalla. Mukana on nyt jo neljäskin sukupolvi: Kiira Hepolampi.
Palvelu Kosmoksessa on sujuvaa, tuttavallista ja tarpeen tullen autoritaarisen etäistä. Perinnetietoista ovat myös valkoiset pöytäliinat ja salihenkilökunnan mustavalkoiset asut.
Klassikon tunnelma on yhä ainutlaatuinen. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen aivan omalla linjallaan toimiva Kosmos on nähtävyys sinänsä.
Kosmos on ollut Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listalla vuodesta 2004 lähtien, jolloin äänestys perustettiin.
Äänestäjiltä
”On ihanaa, että tässä maailmassa kaikki ei aina muutu. On kuin kotiin astuisi. Upeat tyypit ovat tekemässä upeita kokemuksia. Miljöö ja tunnelma ovat kansainvälisiä. Piakkoin satavuotias Kosmos on kyllä todellinen helmi. Klassikko ei petä.”
Kuva: Kosmos.
Kosmos
Kalevankatu 3, 00100 Helsinki
Verkossa
Facebook
Instagram
Facebook Comments