Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tarkistaa glyfosaattivalmisteiden käytön ehdot Suomessa syksyn aikana. Kasvinsuojeluaine glyfosaatin käytön ehtoja on kiristetty EU:ssa siten, että ne eivät saa sisältää POEA-apuainetta, jonka epäillään olevan glyfosaattia haitallisempi aine. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota glyfosaatin käyttöön mm. viljelemättömillä ja julkisilla alueilla sekä leikkipuistoissa.

EU:n kasvinsuojeluaineita käsittelevä pysyvä komitea tiukensi glyfosaatin ehtoja kokouksessaan aiemmin tällä, viikolla. Glyfosaattia sisältävissä kasvinsuojeluainevalmisteissa ei siirtymäaikojen jälkeen hyväksytä enää POEA (polyetoksyloitu talialkyyliamiini) -apuainetta. Jäsenvaltiot voivat myöntää markkinoilla olevien, kyseistä apuainetta sisältävien valmisteiden myynnille ja käytölle siirtymäajan.

Suomessa glyfosaattivalmisteiden käyttöä ennen puintia suositellaan rajoitettavaksi. Sen käyttö ennen puintia ei ole Suomessa sallittu leipäviljalle. Komissio on kiinnittänyt erityistä huomiota kasvustojen pakkotuleennuttamiseen, joka ei ole Suomessa sallittua.

Tukes käy tulevan syksyn aikana läpi kaikki kasvinsuojeluainerekisterissä olevat glyfosaattivalmisteet.

Glyfosaattivalmisteet säilyvät kuluttajakäytössä

“Apuainetta koskeva päätös ei tarkoita glyfosaattivalmisteiden poistumista tai kieltämistä kuluttajakäytössä. Tukesin kasvinsuojeluainerekisterissä on edelleen myös kuluttajakäyttöön tarkoitettuja valmisteita, jotka eivät sisällä POEA-apuainetta”, Tukesin johtava asiantuntija Eija-Leena Hynninen sanoo.

Markkinoilla olevien POEA-ainetta sisältävien valmisteiden myynnille ja käytölle voidaan myöntää siirtymäaikaa yhteensä enintään puolitoista vuotta.

“Valmisteiden myynnin ja jakelun lopettamiseen voidaan myöntää puolen vuoden siirtymäaika, ja enintään yksi vuosi olemassa olevien varastojen hävittämiseen ja käytön ja varastoinnin lopettamiseen”, Hynninen kertoo.

Lue myös: (30.6.) Monsanton glyfosaatti voitti komissiossa – mehiläiset ja EU-kansalaiset hävisivät

Teksti: Eeropekka Rislakki, Heikki Kähkönen

Facebook kommentit