Viikonloppuna Helsingin kaapelitehtaalla järjestetyillä Helsinki Coffee Festival-messuilla juhlittiin kehittyvää kahvikulttuuria. Toimittaja Mikael Malmivaara kävi päiväkahveilla.

Mikä saa liki 6 000 henkilöä kokoontumaan paahdettujen papujen äärelle? Viiden Tähden virallisena kofeiiniaddiktina velvollisuuteni oli pyrkiä ratkaisemaan kysymys.

Helsinki Coffee Festivaleilla oli monenlaisia kahvimaailman toimijoita: eri kokoisia paahtimoita, kahviloita, laitteiden myyjiä, kahvia tuottavien maiden edustajia ja paljon muuta.

Havaitsin HCF:lla kiinnostavaa kehitystä kahvin maailmassa. Kahvi ei ole pelkästään arabicaa, robustaa, tai harvinaista libericaa, vaan näiden alalajeja myös. Uusi tieto minulle.

On Bourbonia, Geshaa ja Caturraa. Kaikki tietenkin maistuvat erilaisilta.

Viinimaailmasta tuttu terroir-käsite, joka painottaa maaperän ja mikroilmaston vaikutusta tuotteeseen, näyttää levinneen kahvin maailmaan isosti.

Aluenimikkeitä, kuten Kolumbian Huila, Etiopian Yirgacheffe, tai Guatemalan Huehuetenango, näkyi kahvipakkauksissa.

Kuunnellessa ammattilaisten puhuvan alue- ja lajiyhdistelmistä, olo oli kuin Mersaultista puhuvaa sommelieria kuunnellessa.

Jos tuottajat onnistuvat, kahvinystävä tilaa kahvinsa pian samalla tapaa kuin viininsä.

Myös alueiden sisältä löytyy eroja makuprofiileissa. Pirkanmaan Paahtimon Pekka Heinonen esitteli ylpeänä paahtimon neljää Kolumbialaista kahvia, jotka tulivat parinkymmenen kilometrin säteeltä, mutta maistuivat hänen mukaansa varsin erilaisilta.

Terroirin vaikutusta, otaksun.

Myös kuluttajat tuntuivat pääsevän sisään tähän messumystiikkaan. Ständeillä osattiin kysyä lajikkeista, alkuperästä siitä miten makuprofiili muuttui valmistustavasta riippuen.

”Onko tämä Aeropress-kahvia, sifoniin sopivaa, vai saako tästä suurimman nautinnon tekemällä siitä espresson?”

Kävin alueen läpi saapuessani. Pienen kierroksen jälkeen huomasin, että kahvibuumin ympärille on kiteytynyt kauppakorkeakoulun markkinointikursseista tuttuja konsepteja.

Autenttisuus, rehellisyys, reiluus sekä luonnonmukaisuus jyräävät myös kahvissa.

Näiden vaikeasti määriteltävissä olevien ideoiden avulla kahvista saadaan makunautinnon lisäksi punavihreissä kuplissa asuvien kuluttajien arvomaailmoihin sopiviva.

Pienpaahtimoilta tämä näytti sujuvan suhteellisen luontevasti. Toisinaan arvolähtöisyys on toki hieman päälle liimattua.

Esimerkiksi eräs nimeltä mainitsematon paahtimo kertoo ylpeästi kahvinsa laadusta sekä alkuperästä ja läheisistä väleistään tuottajiin, mutta jättää mainitsematta, että kahvi tulee suoraan valtavasta kansainvälisestä kahvipörssistä.

Indonesian kahvintuottajien edustaja jakoi minulle viisautta uskonnon saralla: ”kapitalismi, kuin myös kahvi, autot, ja moni muu asia Indonesiassa, on very halal. Se pitää vain osata esittää oikealla tavalla.”

Paikalla olevat isommat tuottajat sen sijaan olivat osittain helisemässä. Joko ne pyrkivät edustamaan trendikkäitä arvoja vaihtelevin tuloksin tai sitten ne jättivät tyystin huomiotta ”hipsterien pelleilyn”, kuten eräs edustaja minulle manasi.

Suurempien toimijoiden pitkät perinteet ja osaaminen on kärsinyt inflaatiosta, osittain aivan syyttä suotta.

Jos totta puhutaan, trendeillä ratsastava pienpaahtimokahvi tuotti messuilla turhan usein suoranaisen pettymyksen.

Juhlamokka kunniaan, siis?

Kahvimaailman arvotrendin pystyi huomaamaan myös oheistuotteissa. Messuilla myytiin muun muassa vegaanisia ja sokerittomia reilun kaupan raakakakkuja.

Bongasin lisäksi kotimaisia ja käsintehtyjä design-tuotteita, jotka on suunniteltu kahvinhörppimiseen (niitä löytänee Instagrammista hashtagilla #ihana) sekä tietenkin kaikki mahdolliset maidon korvikkeet, joilla yritetään vähentää maailman karjariippuvuutta.

Haistoin joissain tempauksissa pientä opportunistista trendisurffausta, joka sai toimittajan potemaan hetkellistä turhautumista.

Kapitalismi on very halal.

Toivoisin, että kahvista tulisi yhtä arvostettu makunautinto kuin olut, viini, tai ruoka, ja että tässäkin maailmassa voisimme päästä tuotteen pääfunktiosta (kofeiinista) pidemmälle.

Kahvibuumin jatkuessa on toivottavaa, ettei kahvin laaturiman anneta romahtaa amatöörituottajien räjähdysmäisen kasvun myötä, kuten on nähty eräissä muissa tuotelajeissa.

Maistoin HCF:ssä joitain tuotteita joiden kohdalla mietin miksi ne oli edes päästetty Kaapelitehtaan ovista sisään?

Puhuessani muiden kävijöiden kanssa, sain kuulla samansuuntaisia ajatuksia. Pieni ei ole aina kaunista.

Kehitys on tietenkin hieno asia, aivan kuten yrittäminenkin. Aivan kaikkea ei kuitenkaan pidä hyväksyä kahvibuumin nimissä.

Juokaa jatkossakin sitä, mikä maistuu hyvältä. Viis siitä, onko se trendikästä.
– Mikael Malmivaara

Kuvat: Paavo Pykäläinen

Facebook kommentit