S

Suomalainen Wolt-tilauspalvelu lähtenyt Tukholmassa lentoon

Suomalaisella Wolt-kahvila- ja ravintola-annosten tilauspalvelulla on takanaan kuusi viikkoa toimintaa Tukholman kilpailluilla markkinoilla. Järjestelmässä on mukana jo noin 70 ravintolaa ja Wolt-appsi on ladattu Tukholmassa yli 15 000 päätelaitteeseen. Kaikkiaan Woltin käyttäjiä on Suomen ja Ruotsin verkostossa  jo yli 130 000 ja annoksia tilataan toistakymmentätuhatta viikossa.
Wolt on osoitus siitä, kuinka palvelusektorilla on tilaa kasvulle sekä palveluviennille. Wolt Enterprice Oy:ssä työskentelee tällä hetkellä lähes 70 henkeä, joista kymmenkunta Tukholmassa. Kasvu on nopeaa, sillä yhtiö on perustettu vuoden 2014 lopussa.
”Syksyllä kaavailemme leviämistä myös muutamaan muuhun Ruotsin kaupunkiin samaan tapaan kuin olemme Suomessa myös Turussa ja Tampereella”, kertoo Woltin Juhani Mykkänen, joka vastaa Tukholman lanseerauksesta.

Wolt lupaa ravintolalle uusia asiakkaita

Wolt on mobiilisovellus, jolla voi tilata ravintolasta tai kahvilasta etukäteen joko paikalla syötävän tai take away -annoksen, mutta  myös annosten kotiinkuljetuksen. Kotikuljetuksista vastaa noin 300 lähetin verkosto, joka on rakentunut Uber-taksipalvelun tapaan.

Wolt-palvelun ravintola-annosten kuljetuksista kotiovelle vastaa noin 300 lähettiä Uber-taksipalvelun periaatteiden mukaisesti.
Wolt-palvelun ravintola-annosten kuljetuksista kotiovelle vastaa noin 300 lähettiä Uber-taksipalvelun periaatteiden mukaisesti.

Wolt-käyttäjän maksukortti on yhdistetty suoraan sovellukseen. Ravintolassa Woltin sovellus pyörii tabletilla tai suurten ketjujen järjestelmiin kytkettynä. Ravintola tai kahvila kuittaa asiakkaan tilauksen ja voi välittää tarvittaessa asiakkaalle reaaliaikaista tietoa annoksen valmistumisesta.
Asiakkaalle tuotehinta on sama kuin tiskiltä ostettuna. Wolt perii sovelluksen käytöstä ravintoloilta ja kahviloilta provision. Woltin mukaan annosten tilaajista yli 80 prosenttia ei kävisi muutoin ravintolassa, joten Wolt tuo uusia asiakkaita.
Wolt-sovellusta voi käyttää Apple ja Android– mobiililaitteilla.

Uusina sijoittajina maailmanluokan nettigurut

Wolt-palvelulla on Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä valtakunnallisesti Kotipizza-ketjun osalta yhteensä yli 130 000 käyttäjää. Huhtikuussa 2016 Wolt ilmoitti jalkautuvansa Tukholmaan, jossa kilpailu on Suomea huomattavasti kovempaa, sillä saksalaisomisteisen, Suomessakin toimivan Foodoran lisäksi markkinoilla ovat paikalliset pelurit kuten Aptit.se, Waitress, Godsmak ja Urb-it.
Woltin perustamisvuoden 2014 enkelirahoituskierroksella, joka keräsi 400 000 euroa, olivat mukana sijoitusyhtiöt Inventure ja Lifeline Ventures. Muina sijoittajina ovat Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, pääomasijoitusyhtiö Marcol Capitalin toimitusjohtaja Pii Ketvel sekä peliyhtiö Supercellin perustajina tunnetut Visa Forstén sekä Ilkka Paananen, joka tuli mukaan sijoitusrahasto Lifeline Venturesin kautta. Enkelirahoituskierros oli suurimpia suomalaisessa startup-historiassa.

Kännykän näkymässä on helppo tehdä annostilaus ja kertoa haluaako syödä annoksen ravintolassa, noutaako sen itse vai tilaako kotiinkuljetuksen.
Kännykän näkymässä on helppo tehdä annostilaus ja kertoa haluaako syödä annoksen ravintolassa, noutaako sen itse vai tilaako kotiinkuljetuksen.

Marraskuussa 2015 Wolt keräsi lisärahoitusta ns. sisäisellä kierroksella, jossa samat omistajat antoivat 2 miljoonan euron lisäruiskeen. Lisäksi ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä mukaan hyppäsi myös suomalais-brittiläinen miljardööri ja myös kansainvälisen nykytaiteen keräilijänä tunnettu Chaim ”Poju” Zabludowicz.

Mukana ovat Skypen luoja Niklas Zennström, sekä EQT Venturesin Kees Koolen, joka on Booking.com -palvelun sekä Uber-taksijärjestelmän Euroopan lanseeraaja.

Huhtikuussa 2016 Wolt ilmoitti Tukholmaan menostaan ja on vihjannut myös muista pohjoismaisista pääkaupungeista. Myös Berliini on näkynyt Wolt-kaupunkien listalla. Niin ikään reseptipohjaiset ruokakassipalvelut on liitetty Woltin tulevaisuudensuunnitelmiin. Aika näyttää.
”Uusien kaupunkien liittäminen Wolt-palveluun pitää valmistella hyvin. Siksi Tukholma toimii hyvänä harjoitteluna laajentumiselle”, muistuttaa Tukholman toiminnasta vastaava Juhani Mykkänen.
Tukholma-uutisen lisäksi Wolt julkisti samaan aikaan uutisen kolmannesta rahoituskierroksesta, jolla yhtiö on kerännyt 10 miljoonaa euroa tulevien operaationsa läpivientiin. Alkuperäisten sijoittajien oheen tuli nyt myös riskipääomasijoittajia, joilla on hurjat näytöt. Mukana ovat Skypen luoja Niklas Zennström, sekä EQT Venturesin Kees Koolen, joka on Booking.com -palvelun sekä Uber-taksijärjestelmän Euroopan lanseeraaja. Kees Koolen on myös Woltin hallituksessa. Hallituksen puheenjohtajana toimii Inventuren osakas ja sarjayrittäjä Ilkka Kivimäki.
Wolt Enterprice Oy:n perustajat ovat toimitusjohtaja Miki Kuusi, joka on Slush-tapahtuman perustajia, sekä Mika Matikainen, Lauri Andler, Oskari Pétas ja Elias Pietilä, joka on ensimmäinen suomalainen Apple Design Awardin voittaja sekä Juhani Mykkänen, joka vastaa viestinnästä ja Tukholman operaatiosta.
www.wolt.com
Teksti Eeropekka Rislakki
Kuvat Wolt Enterprice Oy

CategoriesYleinen

Facebook Comments