P

Puiden lehdet kellastuvat, mutta kesän olutfestivaalit jatkuvat syyskuulle saakka

Päättyvä kesä on ollut olutfestivaalien osalta kaikkien aikojen vilkkain. Erikokoisia olut- ja siideritapahtumia on ollut kymmeniä eri puolella maata. Sisätiloihin festivaalit siirtyvät vasta syyssateiden myötä.

Mennyt kesä on ollut olutfestivaalien järjestäjien ja kävijöiden mieleen. Tapahtumia on ollut runsaasti ja niihin on ennätyshelteidne myötä riittänyt myös janoisia asiakkaita.

Suuret oluet – pienet panimot -festivaalikiertue käynnistyi Tampereelta jo toukokuussa. Sen jälkeen tapahtuma siirtyi Kuopioon, Lahteen ja Helsinkiin sekä viime viikonloppuna Turkuun, jossa kävijöitä oli odotettua enemmän, jopa 9000 henkeä.

SOPP-festivaalit kärsivät hieman ylesökadosta kesäkuun alussa Kuopiossa, jossa vettä satoi reippaasti. Sen sijaan Helsingissä heinäkuun lopussa ylittyi 20 000 kävijän raja jälleen kerran. SOPP jatkuu vielä viikon kuluttua Oulussa.

”Festivaalikausi on ollut kävijämäärien suhteen vilkas. Laskujemme mukana meillä on ollut viidessä SOPP-tapahtumassa 51 000 kävijää eli ennätyslukuihin olemme pääsemässä, mikäli vain säät jatkuvat kesäisinä Oulussa kuun vaihteessa”, summaa SOPP:in pääjärjestäjä Pekka Kääriäinen.

SOPP:n Pekka Kääriäinen ja Olutliiton Anikó Lehtinen avasivat Suuret oluet – pienet panimot -festarit 24.7. Helsingissä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Tänään torstaina käynnistyi jo toinen Helsinki Craft Beer Weekend. Heinäkuun alussa tapahtumapaikkana oli Rautatientori. Helsingin olutkesän päättävä tapahtuma kulkee nimellä Craft Beer Helsinki Ullanlinna ja se järjestetään meren äärellä Meripuistossa.

”Meripuisto eroaa merkittävästi muista pääkaupunkiseudun olutfestivaalien tapahtumapaikoista. Meren läheisyys sekä puistoinen tapahtuma-alue luovat ainutlaatuisen tunnelman. Syksyisen illan pimetessä alue on mukavan tunnelmallinen valaistuksessa”, kertoo festarijärjestäjä Jukka Forsberg.

Syyskuussa siirrytään sitten jo sisätiloihin. Mikkeli liittyy Suomen olutfestivaalikartalle parin viikon kuluttua, kun Craft Beer Weekend Mikkeli  järjestetään Konserttitalo Mikaelissa perjantaina ja lauantaina 7.–8. syyskuuta. Tapahtumassa on tarjolla laaja kattaus kotimaisia käsityöoluita ja -tisleitä.

”Haluamme esitellä erityisesti Mikkelin lähiseutujen valmistajia, mutta mukana on myös tuotteita sekä valmistajia kauempaakin. Oluiden ja siidereiden ohella tapahtumassa on mukana suomalaisia palkittuja pientisleitä”, kertovat festivaalin järjestäjät Henrik Rajamäki ja Mika Pippuri.

Henrik Rajamäki (vas.) ja Mika Pippuri järjestävät Mikkelin ensimmäisen olutfestivaalin syyskuussa konserttitalo Mikaelissa. Kuva: Andres Teiss.
Loppukesän olutfestivaaleja

23. –25.8. (to-la) Craft Beer Helsinki Ullanlinna, Meripuisto
30.8. – 1.9. Suuret oluet – pienet panimot, Oulu Kauppatori
31.8.–1.9. Ota Olut! Espoon Otaniemi
7. –8.9. (pe-la) Craft Beer Weekend Mikkeli, Konserttitalo Mikaeli

 

CategoriesOlut Siideri

Facebook Comments