Marco Pierre White lanseerasi New York Italian -ravintolakonseptinsa Britanniassa kolme vuotta sitten. Oxfordissa aidointa Marco Pierreä ovat superkokin valokuvat seinillä ja kukaties hänen luomansa ruokalista.
Oxford on yksi maailman tunnetuimmista yliopistokaupungeista, jossa käy vuosittain seitsemän miljoonaa turistia ja muuta vierasta. Oxfordissa piipahdetaan päiväkäynnillä Lontoon-reissun yhteydessä sekä ihailemassa Harry Potter -leffojen ja Komisario Morsen kuvauspaikkoja
Lisäksi kaupungissa on tuhansittain ulkomaalaisia opisikelijoina ja tutkijoina. Pubien puheensorinan perusteella heidän joukossaan on myös aika monta suomalaista.
Oxfordissa ei ole yhtään Michelin-tähtiravintolaa. Googlettamalla sanat oxford fine dining on tulos lähes yhtä laiha.
Vaikka Oxfordia pidetään yhtenä akateemisen maailman navoista, sitä se ei ole kuitenkaan kulinaristisessa mielessä. Brittilehti The Telegraph nostaa kaupungista esille viisi ravintolaa, joiden joukossa ei kuitenkaan ole maailmalla tunnetuimpien brittikokkien Marco Pierre Whiten ja Jamie Oliverin nimikkopaikkoja.
Oliverin Jamie’s Italian Restaurantiin ei voi olla törmäämättä kaupungin keskustassa. Ravintola sijaitsee George Streetillä, keskellä vilkkainta baari- ja pubikatua.
Vaikka olen viettänyt kuuden viime vuoden aikana lukusia päivä ja öitä Oxfordissa, Jamie’s ei ole koskaan innostanut minua. Monet paikallisetkin pitävät sitä ylihinnoiteltuna peruspastamestana.
Marco Pierren nimeä kantavia ravintoloita Oxfordissa on kaksi. Lihansyöjälle niistä mielenkiintoisempi listaltaan on Marco Pierre White Steakhouse Bar & Grill, joka kuitenkin sijaitsee jossakin kehätien takaisen hotellin aulassa. Suhaaminen taksilla sinne Jerichon pubien ohi olisi tuntunut popparikokin liiankin innokkaalta fanittamiselta.
Oxfordin Marco’s New York Italian restaurant on lähellä kaikkea.
Lontoosta kaupunkiin johtavan High Streetin varrella sijaitsevaan Marco’s New York Italian -ravintolaan on helppo piipahtaa vaikka kesken pubikierroksen. Sijainti yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kupeessa on lähes optimaalinen.
Ravintola on vain kivenheiton päässä legendaarisesta The Bear Innistä ja pakollisesta turistikohteesta, Morse-sarjan välikuvissa vilahtavasta pyöreästä Radcliffe Camera -kirjastosta.
Siispä sinne. Pöytää varatessa odotusarvo oli jossakin keskitason ja korkean välillä, sillä paikan nettisivut ovat ammattitaidolla tehdyt. Ruokalistat ovat erikoistarjouksia myöten ajan tasalla, joten menuun tutustuminen oli todella vaivatonta.
Ennakkotutkimus antoi kuvan, että paikka on suosittu ja pöydän varaaminen arki-iltana oli välttämätöntä. Varasin vielä varmuuden vuoksi pöydän melko aikaiseksi, kello 18.30, jotta emme olisi jääneet illan asiakasvirran jalkoihin.
Jo ravintolan eteinen kertoi, mitä oli luvassa. Täällä fanitetaan mestaria estottomasti.
Kahden ja puolen metrin korkuinen MPW:n valokuva nosti mieleen mieluummin Hard Rock Cafen kuin gourmetravintolan. Vain kitara puuttui tähdeltä sisäänheittokuvasta, tai itse asiassa Marco Pierreltä Heaven and Hell -veitsi.
Sisään astuessamme ravintola oli typötyhjä. Ovelle vastaan tullut nuorehko tarjoilija sanoi, että voisimme valita varauksestamme huolimatta minkä tahansa pöydän. Samalla hän suositteli kuitenkin salin reunalla olevaa kahden hengen ikkunapöytää.
Marco’s New York Italian on sekoitus bistroa, ruokaravintolaa ja burgerimestaa. Ravintola sijaitsee Mercure Oxford Eastgate -hotellin yhteydessä, joten se toimii samalla majoituspaikan aamiaistilana, mikä hämmentää konseptia entisestään.
Mestarin läsnäoloa ei voi olla aistimatta. Siitä pitävät huolen ikonimaiset Marco Pierren valokuvat ympäri salia.
Ennen kuin ehdimme kunnolla istuutua tarjoilija tyrkytti ruokalistaa. Pyysin kuitenkin juomalistan ensiksi. Talon cocktailtarjous oli mennä ohi, puhumattakaan viineistä, kun tarjoiljan mielestä olisi pitänyt aivan ensimmäiseksi päästää keittiö töihin.
Ekaksi Gin Fizzit eteen. sitten silmäys ruokalistaan.
New York Italian -ravintolan menun tekstit ja ruokalajit ovat sekoitus amerikanitaliaa brittiklangilla sävytettynä. Pizzaa, pastaa, burgereita ja pihvejä. Tomaattia, basilikaa, rucolaa ja joitakin mereneläviä.
Listalta poimimme alkuruoaksi Calamari fritto miston sekä minestronekeiton focaccia-leivän kera. Mustekala oli leivitetty rapeaksi. Keitto puolestaan soi keittiölle ensimmäiset nyökkäilevät hyväksynnät tuoreudellaan ja raikkaudellaan.
Alkuroat huuhtoutuivat lasillisilla (175 ml) Sauvignon Blancia. Lyhyellä viinilistalla rypälelajiketta pienemmällä kerrottiin hinnan lisäksi, että kyseessä oli Solstice delle Venezie, Italy. Classic Sauvignon Blanc from the hills of Northern Italy.
Pääruoaksi puolisolle Aubergine parmigiana. Minä valitsin pitkän päivän päätteeksi pihvin eli 35 day aged 10oz ribeye chimichurri-kastikkeella, bataattitikuilla sekä ylimääräisenä lisukkeena chili-valkosipulimaustettua pinaattia.
Munakoiso oli turvallista ja maukasta perussettiä, varmaankin mestarin itsensä ideoimaa. Omalla kohdalla mieleen jäi hieman liian kypsäksi paistettu pihvi ja koko annoksen maukkaimpana osuutena mehevä pinaatti.
Pääruoalla nauttimamme MPW:n punaviini Jean-Luc Colombo Marco Pierre White Rouge olisi sopinut koko menulle. Helppo ja turvallinen.
Ateria päättyi pieniin lasillisiin (5 cl) portviiniä, joka yllättäen tuotiin tuplina, mutta laskutettiin vain yhtenä – ”talon kiitoksena”. Teimme siis hyvän laskun tyhjään iltaan. Ateria kustansi viineineen reilut 100 puntaa kahdelta ja parikymmentä puntaa tippiä päälle.
Ravintolaelämyksenä Marco’s New York Italian oli kuin coverbändin keikka, joka tarjoaa varmoja hittejä uudelleen lämmitettyinä.
Monia hyviä makuja, varman päälle brändättyä popparikokin omaa talon viiniä sekä peruspalvelua. Itse tähti loisti luonnollisesti poissaolollaan, tuskin edes kuukausiin on käynyt talossa. Triibuuttikeikan fiilis.
Pöytävaraus oli turha, vaikka tarjoilijan mukaan ravintolassa on yleensä aivan täyttä. Kahden ja puolen tunnin päivällisemme aikana hotellista laskeutui muutama asiakas iltapalalle. Ulko-ovesta tuli puolenkymmentä paikallista lisää, joista naapuripöydän eloisa naisseurue tilasi hampurilaiset ja cokikset.
Nurkkapöytään istahtanut hemmo heitti sisään tullessaan rotsin reteesti viereensä sohvalle. Naulakkoa ei tarvittu. Meininki oli kuin Ympyrätalon Rossossa.
Marco’s New York Italian antaa asiakkaansa olla arkisin rauhassa. Viikonloppuisin käy varmaan hulina, kun perheet ja opiskelijat saapuvat burgerille ja pizzalle.
Silloin ei 31 punnan hintaisia Marcon nimikkoviinejä myydä kovinkaan montaa illassa, jenkkiläistä 19 punnan Merlota ja cokista sitäkin enemmän.
Teksti: Heikki Kähkönen
Kuva: Seija Heinola
Facebook Comments