L

Latvian ravintolat ja terassit kutsuvat suomalaisia – Riika on turvallinen kaupunki matkustaa

Latvian pääkaupunki Riika on tänä kesänä nousemassa suomalaisten uudeksi suosikkikohteeksi kotimaan ja Tallinnan rinnalle. Turisteja Riikaan vetävät hyvät majoituspalvelut, tasokkaat ravintolat, laaja kulttuuritarjonta, suora laivayhteys sekä Suomea edullisempi hintataso. Lähimatkailuun satsaava Latvia on turvallinen kohde, sillä se on lukujen valossa jopa Suomeakin turvallisempi.

Lähimatkailu on nyt suosiossa. Latviassa varaudutaan palvelemaan erityisesti suomalaisia turisteja tänä vuonna, sillä ruotsalaiset ja venäläiset turistit puuttuvat rajoitusten takia.

Latvian matkailupalvelut ja ravintolat toipuvat kovaa vauhtia koronakeväästä. Suurin osa Riian ravintoloista, museoista ja turistien suosimista käyntikohteista ovat avanneet ovensa kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana.

Matkustusrajoitukset Suomen ja Baltian maiden väliltä poistuivat eilen. Riikaan, Itämeren hiekkarannalle Jūrmalaan sekä maaseudulle voi matkustaa tavalliseen tapaan. Matkustaminen on turvallista normaalia varovaisuutta noudattaen.

Riian ravintolat ovat vähitellen avanneet terassejaan kesäkuun aikana. Kuva: Andres Teiss.

Koronatilastojen mukaan Latvia on Suomeakin turvallisempi matkakohde.

Latvia on selvinnyt koronapandemiasta moniin muihin maihin verrattuna hyvin. Maassa todettiin kesäkuun toisella viikolla (8.-14.6.2020) vain yhdeksän uutta koronavirukseen sairastunutta.

Yhteensä koronatapauksia on ollut 1097 ja kuolleita 28. Vastaavat luvut Suomessa ovat 7104 sairastunutta ja 326 kuollutta (14.6. tilanne).

Pandemialla on ollut vaikutusta Latvian talouteen muiden maiden tapaan yhteiskunnan sulkemistoimien takia. Valtio on kuitenkin tukenut matkailuyrityksiä vaikeassa tilanteessa.

”Ennusteiden mukaan BKT laskee Latviassa noin 7 prosenttia tänä vuonna. Matkailualan yritysten liikevaihto putosi lähes nollaan maaliskuusta kesäkuuhun. Noin 40 prosenttia kaikista koronan vuoksi maksetuista yritystuista on ohjattu matkailusektorille”, kertoo Latvian investointi- ja kehitysviraston johtaja Kaspars Rožkalns.

Kaspars Rožkalns vakuuttaa, että Riika on yksi pohjoisen Euroopan turvallisimmista ääkaupungeista tänä kesänä. Kuva: Andres Teiss.

 

Turvallisuus ja hygienia ovat Latvian matkailussa etusijalla.

Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus ovat elämysten rinnalla Latvian matkailussa etusijalla. Viranomaiset ovat ohjeistaneet majoituspaikkoja ja ravintoloita kiinnittämään huomiota erityisesti käsien desinfiointiin ja etäisyyksien pitämiseen.

Hotellien vastaanotoissa ja aamiaishuoneissa ollaan erittäin tarkkoja käsihygienian suhteen. Kasvosuojusten käyttö on pakollista ainoastaan julkisessa liikenteessä. Virallisesti suositellaan jättämään kahden metrin etäisyys muihin ihmisiin.

Tavalliset latvialaiset ovat ottaneet viranomaisohjeet toisissaan kiinnittämällä huomiota omaan ja muiden turvallisuuteen. Esimerkiksi Riian katukuvassa kohtelias varovaisuus ja tilan jättäminen kanssakulkijoille on yleinen käytäntö. Sisätiloissa kokoontumisrajoituksena on enintään 100 ja ulkotiloissa 300 ihmistä

”Turisteja ei ole vielä kovin paljon. Vanhankaupungin ja jugend-kaupunginosan kaduilla, puistoissa ja nähtävyyksissä on mahdollista kulkea kiirehtimättä ja säilyttämällä etäisyydet muihin ihmisiin. Luvassa on lisää helpotuksia kesän aikana”, Rožkalns tähdentää.

Ravintoloissa pöytien väliin on jätetty riittävästi tyhjää tilaa. Kuva: Andres Teiss.

Suomalaisten matkustaminen Latviaan vilkastuu suoran laivayhteyden myötä.

Latviassa kävi vuonna 2019 yhteensä 2,85 miljoonaa ulkomaista turistia. Pääkaupunki Riika on ehdottomasti suosituin kohde. Riika on vilkas kulttuurikaupunki, joka vetää puoleensa myös ostosmatkailijoita sekä hyvien ruokien ja juomien ystäviä.

Riiassa näkyy historiallisista syistä Ruotsin, Saksan, Puolan ja Venäjän vaikutteita, jotka sekoittuvat latvialaisuuteen niin arkkitehtuurissa kuin ruoka- ja juomakulttuureissa.

”Latviassa kirjattiin viime vuonna 110 000 suomalaista matkailijaa. Me uskomme, että rajojen avautumisen ja kahden viikon koronakaranteenin poistumisen myötä Latviasta on tulossa tänä kesänä suomalaisten uusi lähikohde Viron rinnalle. Toivomme, että suomalaiset tutustuvat sankoin joukoin maahamme”, Rožkalns sanoo.

Vapauden muistomerkin vieressä olevan Kolonāde-ravintolan henkilökunta toivottaa suomalaiset tervetulleiksi turvalliseen Riikaan. Kuva: Andres Teiss.

Rožkalns toivottaa suomalaiset tervetulleiksi Latviaan erityisesti nyt, kun matkustaminen muualle Eurooppaan ja Pohjoismaihin on pysähdyksissä. Hän muistuttaa, että suomalaiset ovat nyt erityisasemassa, kun suora Tallink-Siljan laivayhteys avautuu Helsingin ja Riian välillä 26. kesäkuuta.

”Tallinkin laivayhteys tuo maidemme pääkaupungit ja maamme lähemmäksi toisiaan. Päivävierailulla jää hyvin aikaa tutustua vanhankaupungin elämään, palveluihin, kulttuuritarjontaan ja ravintoloihin. Hotellitarjontaa riittää hyvin myös yöpymisiin. Ja nyt meillä on ennen kaikkea tilaa ja avaruutta, kun ruotsalaiset ja venäläiset turistit puuttuvat”, Rožkalns perustelee.

Tartarpihvi on yksi Kolonāden kesämenun suosituimmista annoksista. Kuva: Andres Teiss.

Latvian gastronomia on ottanut suuria harppauksia viime vuosina.

Riiassa on lukuisia tasokkaita ravintoloita, joiden keittiöt esittelevät ylpeinä luomuksiaan. Moniin muihin kaupunkeihin verrattuna ravintoloiden hinta-laatusuhde on kukkaroystävällinen ja uusia makukokemuksia täynnä myös tavalliselle matkailijalle.

”Riika tarjoaa monipuolisen kattauksen kahviloita, bistroravintoloita ja jopa fine diningia. Paikallisen ruoan ohella ei sovi unohtaa latvialaisia käsityöoluita ja maaseudun siidereitä”, Rožkalns kehuu.

Riika on suomalaisia lähellä. Lentäen perille pääsee Helsingistä alle tunnissa. Omalla autolla tai express-bussilla kestää matka Tallinnasta Riikaan hieman yli neljä tuntia Via Balticaa pitkin. Junayhteyskin toimii Tallinnasta Tarton kautta.

Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki (oik.) tapasi Latvian matkailuviraston johtajan Kaspars Rožkalnsin Riiassa. Kuva: Anders Teiss.
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Latvia Travelin kanssa.

 

Hyötylinkit:

Latvia Travel – Latvian matkailutoimisto (suomeksi)

Live Riga – Riian kaupungin matkailusivut (englanniksi)

Latvian matkailutoimiston COVID-19-sivu (englanniksi)

Latvian terveysministeriön COVID-19-sivut (englanniksi)

Latvian kansanterveyslaitoksen COVID-19-sivut (englanniksi)

Facebook Comments