K

Kasvussa oleva Food Camp avaa uusia ravintolakohteita Hankoon ja Fiskarsiin

Ruokailukokemuksen muotoiluun erikoistunut Food Camp laajentaa ja tekee samalla uuden aluevaltauksen, kun Suomen kesäkaupungin Hangon legendaarinen sesonkiravintola Ravintola Makasiini sekä Neljän Tuulen Tupa siirtyvät osaksi yhtiön toimintaa. Muita Food Campin tuoreita ravintolakohteita ovat Fiskars Groupin pääkonttorissa sijaitseva Kitchen 1649 sekä Fiskarsin kylään vierailukeskus Veitsitehtaaseen avautuva Gastrobar.

Food Camp avaa tänä keväänä ja tulevan kesän aikana neljä uutta ravintolakohdetta, ja visio on jatkaa yhtiön laajentumista edelleen. Food Camp tavoittelee tälle tilikaudelle 40–50 prosentin liikevaihdon kasvua.

”Olemme viime vuodet rakentaneet pohjaa kasvulle, joka konkretisoituu nyt. Uudet kohteet ovat luontaista jatkumoa Food Campin ravintolatoiminnalle. Haluamme tuoda Food Campin ruokailukokemuksen yhä useamman ihmisen saataville kaikkiin hetkiin. Haluamme luoda ja omistaa paikkoja, joissa kohtaaminen on mutkatonta yhteisen pöydän äärellä”, Food Campin toimitusjohtaja Riikka Kannas perustelee.

Tuoreimpana avauksena on Hangon Itäsataman makasiinirivistössä tunnettu Ravintola Makasiini, jonka uutena omistajana Food Camp aloittaa. Yhtiö operoi vuokrasopimuksen kautta myös kaupungin omistamaa Neljän Tuulen Tupaa.

Neljän Tuulen Tupa on Hangon kesävieraille tuttu vierailukohde. Marsalkka Mannerheim toimi kahvilan isäntänä vuosina 1927-33. Kuva Heikki Kähkönen.

Suuria muutoksia Makasiiniin ei ole luvassa tänä kesänä. Enemmänkin tarkoituksena on rikastaa toimivaa konseptia Food Campin erityisosaamisella.

”Ravintolan perustaja Kaj-Eric “Nixu” Knichter jatkaa tämän sesongin loppuun ravintolatoimen johtajana, mikä on hienoa. Näin pääsemme tekemään rauhallisen kapulanvaihdon. Nixulla on valtava määrä hiljaista tietoa, mitä keräämme kesän”, Kannas sanoo.

Makasiinilla on vahva, ja toimiva konsepti, eikä Food Campilla ole tarkoituksena tehdä siihen suuria muutoksia.

”Tulevaisuudessa pyrimme kehittämään toimintaa tuomalla siihen mukaan erityisosaamistamme tapahtuma- ja gastro catering -puolelta. Kenties voisimme tulevaisuudessa tarjota alueella liikkuville veneilijöille ja kesäasukkaille catering-palveluita”, Kannas visioi.

Hangon kohteiden lisäksi Food Camp avasi huhtikuussa Fiskars Groupin pääkonttoriin Espoon Keilaniemeen henkilöstöravintola Kitchen 1649:n, joka kulkee Marimekon henkilöstöravintola Maritorin jäljissä ja on avoin kaikille lounasvieraille. Fiskarsin kylään vierailukeskus Veitsitehtaalle Food Camp avaa Gastrobarin, kun talo valmistuu.

Kokenut osakas tukemaan kasvua

Uudistusten myötä myös yhtiön omistuspohja muuttuu, kun olemassa olevien omistajien lisäksi joukkoon liittyy Anne Bernerin perheyhtiö Sophos Capital Oy. Siten yrityksen omistajiin kuuluvat jatkossa Riikka Kannas, Ani Ruuskanen, Maija Niemelä, Mikko Kaukonen, Ari Tolppasen perheyhtiö Aristo Invest Oy sekä Sophos Capital Oy.

Kannas kehuu Food Campon ainutlaatuista joukkuetta., jossa ovat mukana Suomen Bocuse d’Or -edustajana tunnettu Mikko Kaukonen ja palveluosaamisen moniammattilainen Maija Niemelä.

”Mikko ja Maija varmistavat, että meillä ei koskaan tingitä laadusta ja kokemuksesta. Minä ja Ani Ruuskanen elämme ja hengitämme ruoka-alaa ja olemme laajasti verkostoituneita. Nyt meillä on mukana Ari Tolppanen perheineen sekä Anne Berner, jotka tuovat aivan ensiluokkaista liiketoimintakokemusta ja – näkemystä taloon”, Kannas jatkaa.

Gastro catering -palveluiden ja ravintolatoiminnan lisäksi Food Camp järjestää tapahtumia ja tuottaa sisältöjä ruoka-alalle. Viime syksynä yhtiö osti osuuden Satu Silvon helsinkiläisestä Silvoplee-ravintolasta. Tavoitteena on kaupallistaa Silvoplee-brändillä laadukasta ja maistuvaa valmiskasvisruokaa kauppojen tiskeihin ja hyllyille.

——

Food Camp Finland Oy on ruokailukokemuksen muotoilun edelläkävijäyritys Suomessa. Sen palveluita ovat gastro catering, food service -alan toimijoiden konsultointi ja kouluttaminen ja ruokailuun liittyvien tapahtumien järjestäminen sekä sisällön suunnittelu ja tuotanto ruoka-alan toimijoille.

Lisäksi Food Camp operoi lounasravintola Maritoria ja Kitchen 1649:ää, Kansallissalin ja Villa Ivan Falinin tilausravintoloita sekä Hvitträskin kahvilaa ja tilausravintolaa.

Kesän 2022 aikana Food Campin omistukseen ovat siirtyneet Hangon Ravintola Makasiinin ja Neljän Tuulen Tuvan ravintolatoiminnat sekä Fiskarsin ravintola Veitsitehdas Gastro Barin operointi.

Yrityksen liikevaihto oli 3,3 miljoonaa euroa vuonna 2019 ja sen omistavat Riikka Kannas, Ani Ruuskanen, Maija Niemelä, Mikko Kaukonen, Ari Tolppasen perheyhtiö Aristo-Invest Oy Ab ja Anne Bernerin sijoitusyhtiö Sophos Capital. Food Camp työllistää 29 työntekijää sekä ison joukon keikkatyöntekijöitä.

CategoriesKansi Matkalla

Facebook Comments