Suomessa ilmestyy hengästymiseen asti teeman tai tekijän ympärille konseptoituja keitto- ja kokkikirjoja, joiden keskeinen anti on resepteissä. Harvoin ilmestyy ruokakirjoja, jotka tuovat esiin kokonaisia maailmoja ruoka-ajattelun ja tekemisen takaa. Saku Tuomisen kirja ”Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta” on tällainen helmi.
Saku Tuominen tunnetaan monialaisuudestaan tuottajana, yrittäjänä, luennoitsijana, tietokirjailijana, ravintoloitsijana, oliiviöljyn tuottajana ja innostujana. Hän jakaa aikansa opetusalan innovaatiohanke HundrED:in, kirjojen kirjoittamisen ja ravintoloitsijana toimimisen välillä. Elämä jakautuu puolestaan Suomeen ja Italiaan.
Kirjailijana Tuomisen kirjat jakautuvat kahtaalle: toisia kuvaan bisnekseen liittyvinä elämänhallintaoppaiksi, toisia Italian innostamiksi ruokakirjoiksi. ”Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta” on sekin vireeltään Italia-vaikutteinen, sillä moni oivallus ja havainto ei olisi syntynyt ilman kahden kulttuurin törmäystä.
Kirja ei olisi ollut mahdollinen aikaisemmin. Ensin on pitänyt elää elämää, jossa hyvän elämän tunnusmerkistö on koettu ja ymmärretty, mistä se koostuu.
”Tämä ei ole keittokirja”, Tuominen vakuuttaa samaan tapaan kuin taiteilija René Magritte teoksessaan Ceci n’est pas une pipe (Tämä ei ole piippu), vaikka katsoja näkee edessään maalauksen piipusta.
Tuomisen idea on ”luoda eräänlainen ruoan ympärille rakentuva elämänfilosofia. Sen ytimessä on ajatus siitä, että parhaimmillaan ruoka voi olla avain lähes kaikkeen, mikä hyvässä elämässä on tärkeää.” Tuomisen filosofiassa pyritään mahdollisimman reseptivapaaseen elämään. Tämä johtaa myös logiikkaan, että ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ruokaa. Säännöt ja reseptit ovat rikkomista varten.
”Älä kuuntele liikaa muiden ohjeita, näitäkään”, Saku Tuominen muistuttaa.
Saku Tuomisen ydinviesti on ruoasta välittäminen, koska se liittyy keskeisesti jokaisen ihmisen jokaiseen päivään.
Ruoan merkitys kytkeytyy niin moniin elämän alueisiin kuten hyvinvointiin, rauhoittumiseen, käsillä tekemiseen, hyvän tekemiseen, yhdessä olemiseen, nautintoihin ja mm. uuden oppimiseen. Lisäksi tapa, jolla teet yhden asian, kertoo paljon siitä, miten teet kaiken, ja miten suhtaudut elämään.
Vaikka kirjassa puhutaan raaka-aineista ja niiden tuottamisesta, laadusta ja ruoan ostamisesta, ruoan valmistuksesta, ruokalajeista, eettisyydestä ja kestävästä kehityksestä, terveellisyydestä ja mm. hävikistä, reseptiajattelu on korvattu erilaisilla lähestymistavoilla, joista kokonainen ruokafilosofia syntyy: sääntöjen kyseenalaistamisesta, vaivannäöstä, omavaraisuudesta, snobismista, läsnäolosta, yksinkertaisuudesta, uteliaisuudesta ja mm. arvoista.
Saku Tuominen pilkkoo hyvän ruoan tekemisen pieniin osiin esillepanosta kokkausmusiikkiin, suutuntumasta rytmiin, virheiden pelkäämättömyydestä tekemisen iloon jne. Ratkaisu tekee kirjasta helposti luettavan. Tekstit on kirjoitettu kunkin otsikon alle määrämittaan sivuksi – silloinkin, kun asiaa ja pointteja ei ole riittävästi. Useimmiten kyllä on. Kirjan runsas, Sara Karlssonin kuvakavalkadi ylläpitää saumattomasti kirjan intiimiä tunnetilaa, joka tuntuu iholla ja sormenpäissä. Kuvia on puolet kirjan sivumäärästä.
Saku Tuomisen lauseet ovat selkeitä ja ajattelu on kirkasta. Tekniikka on tuttua hänen muista tietokirjoistaan, joissa on elämänhallintaoppaiden ja yrityskonsulttien neuvojen kristalloivaa kiteyttämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa käsitteellisesti hankalien ja abstraktien asioiden sekä syvyyden välttämistä – myös ilmiselvät tekstilainat jäävät vaille viittauksia ja selittämistä. Sujuvuus ennen kaikkea.
Siten kirja on kuin filosofisten teosten selkokieliset popularisointikirjat: Mitä Saku Tuominen todella sanoi?
Ilmiö on yleinen Suomessa, jossa sekä kulttuuripuheessa että yrityskonsulttien esittämissä kiteytyksissä vältetään kertomasta, mistä oivallukset, innoitus, lainat ja vaikutus tulevat. Ilmeisesti individualismia korostava systeemimme vaatii uskottavuuden takia esittämään asiat aivan kuin keksisi pyörän uudelleen omin voimin yksin joka päivä. Samasta syystä eri sukupolvien väliset yhteydet ovat harvassa. Juuri siksi ruokakulttuuri on kulttuurien joukossa haavoittuvaisin, koska jokainen uusi raaka-aine, resepti, valmistustapa, trendi ja teollinen ruokainnovaatio johtavat vanhan muistin katoamiseen.
Samalla, kun Tuomisen kirja on poikkeuksellisen avoin tilitys kirjoittajansa ajatteluun ja filosofiaan, hämmentävää puolestaan on havainto, että kirjan ilmeinen esikuva jää kertomatta.
Näyttää selvältä, että Tuominen on ollut vaikuttunut Helsingin Sauce-seminaarissakin vuonna 2018 puhetta pitäneen, portugalilaisen João Wengoroviusin kirjasta We, Chefs. Sattumaa yhtäläisyydet eivät voi olla – ja toisaalta merkityksetöntä sattumaa ei ole.
João Wengorovius toimi ennen foodie-elämäänsä 20 vuotta mainosalalla ja lopulta kansainvälisen mainostoimistojätin BBDO:n toimitusjohtajana Lissabonissa, mutta lopulta hän päätti hypätä koneeseen ja lentää eri puolille maailmaa kolmen vuoden ajan. Haastateltavana oli kaikkiaan 21 maailman superkokkia kuten Albert Adrià, Alex Atala, Andoni Aduriz, André Chiang, Daniel Humm, David Thompson, Elena Arzak, Gastón Acurio, Helena Rizzo, Joan Roca, Juan Mari Arzak, Massimo Bottura, Nuno Mendes, Quique Dacosta ja René Redzepi.
Lopputuloksena syntyi vaikuttava ja upeasti kuvitettu, kallis (hinta n. 350 €) ja vaikeasti saatavissa oleva kirja, jonka kantavana ideana on tutkia, kuinka maailman innovatiivisimmat keittiöt ovat kuin uniikkeja ekosysteemeitä, joissa haetaan tasapainoa sveitsiläiskellojen tarkkuudella toimivien käytäntöjen ja periaatteiden: ”kyseenalaista kaikki, ei sääntöjä, ei rajoja” välillä.
Vaikuttuneisuuden Wengoroviusin projektista olisi voinut kertoa avoimesti, sillä kirjat ovat kuitenkin riittävän erilaiset. ”Kyseenalaista kaikki, ei sääntöjä, ei rajoja” -periaate olisi kaatanut tältäkin osin suomalaisen käytännön esikuvahäpeästä. Samaan aikaan Saku Tuominen kuitenkin kykenee fanittamaan julkisesti levy-arvioissaan ja Facebookissa bändejä ja musa-artisteja, mutta hänhän ei olekaan muusikko. Siten fanittamisella ja esikuvilla on ero. Toinen liittyy harrastukseen, toinen ammattiin.
Riittävää eroa on kirjoissakin: We, Chefs on haastattelukirja, jonka sisältö on ryhmitelty esiin nousseiden teemojen ja kunkin superkokin oman filosofian kautta. Saku Tuominen pärjää täysin omillaan ja kirja nousee merkitykselliseksi yksityisestä yleiseksi – se on Tuomisen henkilökohtainen, tunnustuksellinen ja ruokafilosofinen avautuminen, josta on iloa jokaiselle ruoasta kiinnostuneelle ja innostuneelle.
Näitä lisää!
Teksti ja kuvat Eeropekka Rislakki
Saku Tuominen: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta
Kuvat: Sara Karlsson
Ulkoasu: Tuuli Juusela
370 sivua
Otava, 2019
Facebook Comments