N

NoHo Partnersille uusi toimitusjohtaja yhtiön sisältä

Varatoimitusjohtaja Jarno Suominen on nimitetty ravintolakonserni NoHo Partnersin uudeksi toimitusjohtajaksi. Suominen (s. 1972) on työskennellyt yhtiön talousjohtajana vuosina 2005–2020 ja varatoimitusjohtajana vuodesta 2020. Hän on samalla yhtiön Suomen maajohtaja ja kotimaan johtoryhmän puheenjohtaja. Suominen on myös NoHon merkittävä osakkeenomistaja.

Jarno Suominen aloittaa NoHo Partnersin toimitusjohtajana 1. syyskuuta. Nykyinen toimitusjohtaja Aku Vikström jättää tehtävänsä ja siirtyy Orkla Foods Europe Oy:n toimitusjohtajaksi.

”NoHo Partners on ollut merkittävä osa työhistoriaani lähes kahden vuosikymmenen ajalta. Olen ollut mukana sen kasvutarinassa aina Restamaxin perustamisesta lähtien. NoHo Partnersilla on selkeä ja kunnianhimoinen kannattavan kasvun strategia. Odotan, että pääsemme yhdessä tiimimme kanssa vahvistamaan edelleen asemaamme Pohjois-Euroopan johtavana ravintolatoimijana”, Suominen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Jarno Suomisen kuva: NoHo Partners.

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments