Viiden Tähden Arto Koskelo käsittelee ruoka- ja juomakulttuuriin sekä matkailuun liittyviä ilmiöitä Gastromaniaa-palstallaan.
– Otatko vettä?
– Join lasillisen aamulla. Nyt juomme olutta.
Kukaties se johtuu maanteitä koristavista olutmainoksista, joissa naiset kehottavat juomaan olutta, kukaties tupakankärystä ravintoloissa, joiden menut viestivät liha-annosten painon grammoina, mutta alan epäillä vuosikymmentä.
Tšekillä on sellainen vaikutus pohjoiseen vieraaseen. Se pistää ajattelemaan. Vaikka en pidä kärystä illallisilla, enkä kykene syömään liha-annoksia loppuun saakka, nautin Tšekin ilmapiiristä. Se tuoksuu keväälle, kuten vapaudella taitaa olla tapana.
Takavuosina vapaus oli kortilla, mikä kuuluu lukuisissa puheenvuoroissa lyhyen vierailuni aikana. Tšekki ei ole unohtanut mennyttä.
– Tiedäthän, olemme Sudeettialueella, humalaa kasvattavan Arixin Jiro Smetana kertoo Žatecissa.
– Kolmasosa alueen pelloista kuului saksalaisille, kolmasosa juutalaisille ja kolmasosa tšekeille. Saksalaiset tulivat 1938. He tuhosivat juutalaisten bisnekset. Sodan jälkeen tšekit tuhosivat saksalaisten bisnekset. Vuonna 1948 tulivat kommunistit. He tuhosivat kaikkien bisnekset, hän kertoo humalavaraston edessä.
Tšekkiläinen kansanluonne on suodattunut maan vaikeasta lähihistoriasta. Uskontoa hyljeksivä kansa tulee hyvin toimeen tosiasioiden kanssa, myös silloin kun ne ovat kylmiä. Se taipuu myös olosuhteet toteavaan slaavilaiseen fatalismiin. Historia toteuttaa itseään ja joskus ihmiset jäävät jalkoihin, mitä sitä kaunistelemaan.
Mutta mennään toki humalavarastoon. Humalan yrttinen tuoksu iskee vasten kasvoja astuessani sisään. Kahden asteen lämpötilakaan ei vaimenna saaz-humalalajikkeen läpitunkevaa tuoksua, joka muistuttaa voimakkuudeltaan nenän alla poltettua suitsuketta.
Aivot kehottavat pakenemaan, mutta vastustan kiusausta. Haluan tallentaa tuoksun mieleeni pääkivun uhalla.
Saaz-humalajike on olennainen osa tšekkiläistä lageria. Saazin kätilöimät oluet ovat vastakohtia humalan ylitsevyöryvälle tuoksumaailmalle. Tšekkilagerit ovat hienostuneita ja tyylikkäitä, jopa vähäeleisiä. Ja tasapainoisia, mikä tarkoittaa erinomaista juotavuutta. Vähemmän on enemmän. Paikalliset ovat ylpeitä jalosta humalalajikkeesta, syystäkin.
Illan saapuessa tajuan tulleeni České Budějovicen kaupunkiin juuri oikeaan aikaan. Ravintoloissa on tarjolla herkkua, jota saadaan tuoppeihin vain hetken aikaa.
Liki kaikki maailman lager pannaan käyttämällä kuivattua humalaa pellettimuodossa. Budějovickýn kaupungin ylpeys, Budvar-panimo, muodostaa poikkeuksen. Se valmistaa oluensa kokonaisilla humalakävyillä. Perinteet velvoittavat.
Kerran vuodessa valmistuvassa Budvar B:Strong Limited Editionissa käytetyt saaz-humalakävyt tuppaavat olemaan tuoreita. Siis todella tuoreita.
Humalakävyt on kerätty pelloilta samana päivänä, kun olut on pantu.
Kaksisataa päivää kypsyttyään olut on valmis nautittavaksi, mikä ajoittuu maaliskuun ja huhtikuun vaihteen tuntumaan. Vuosikertojen katkeropitoisuus heijastelee kulloisenkin vuoden satoa, joten kahta samanlaista olutta ei saada.
Limited editionia on pantu vasta muutaman vuoden ajan. Se onnistuu yllättämään satunnaisen matkailijan, koska ajatus tuoreen humalan käytöstä on melko ilmeinen. Mutta ei. B:Strong Limited Editionia maisteltiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 2012 ja se oli ainoa lajiaan.
Kyseessä taitaa olla herkullisin tšekkiläinen lager, jota olen koskaan maistanut.
Olut kantaa 7,5 prosentin alkoholinsa tyylillä, jälkimaun tuore yrttisyys soi puhtaana. Tämän tason lager elähdyttää hieman samalla tavalla kuin laadukas sake. Kyse on ennen kaikkea siitä, mitä maussa ei ole. Kannatti matkustaa tänne saakka, totean mielessäni, ja tilaan toisenkin.
Puhutaanpa hieman Budvarin ja Budweiserin nimisotkusta, sillä budějovicelaisilla on paljon sanottavaa asiasta. Budějovicen kaupungin saksankielinen nimi on Budweiser. Koska alueella on historiallisesti puhuttu saksaa, paikalliset puhuvat oluesta taajaan budweiserina.
Budvaria myydään hieman markkinasta riippuen joko Budweiserina tai Budvarina. Etiketeissä näkee monenlaista nimeä.
Budweiser tarkoittaa saksaksi ”Budweisin kaupungista tulevaa”, minkä vuoksi tšekit ovat näreissään amerikkalaisen Budweiserin olemassaolosta. Nimestä on taisteltu erinäisissä oikeuksissa jo sadankymmenen vuoden ajan, mikä lienee jonkinlainen ennätys sarallaan.
Budvarin panimomuseon elokuvassa slaavilainen tusinaversio Tom Cruisesta hiipii Tšekin maaseudulla huomatakseen, että aito Budweiser tarvitsee České Budějovicen ”poikkeuksellisen puhtaan pohjaveden”.
Jonkinlaisesta välirauhasta on kukaties mahdollista puhua. Tšekkiläinen Budweiser esiintyy monilla markkinoilla Budvarina siinä missä amerikkalainen Budweiser esiintyy joillakin nimellä Bud.
Tšekkiläinen laatupanimo tuskin hyötyy amerikkalaiseen jättipanimoon liitetyistä laatumielikuvista, mutta minkäs teet. Tavaramerkki pysyy myös amerikkalaisten käsissä.
Suomen markkinoilla Budvar johtaa kilpailijaansa kaulan verran. Pohjoista markkinaa varten joudutaan tosin tekemään Suomi-versio, sillä oluessa kuuluisi olla viisi prosenttia alkoholia, mikä ylittää keppanarajan niukasti. Toivottavasti alkoholilain uudistus korjaa epäkohdan.
Tšekkiolut tunnetaan nykyään melkeinpä synonyymina lagerille, sillä tyyli hallitsee valtaosaa markkinoista. Moderni oluenteko käynnistyi reilu sataviisikymmentä vuotta sitten. Plzeňin kaupungissa pantiin pohjahiivamenetelmällä ensimmäisen kerran pilsneriä vuonna 1842.
Ennen lagerin valtakautta tšekkipanimot valmistivat sameaa vehnäolutta, siinä missä baijerilaiset keskittyivät kirkkaaseen lageriinsa. Sittemmin asetelma on kääntynyt, sillä weißbier maistuu saksalaisille, mutta tšekit ovat keskittyneet lageriin. Tämä on hyvä muistaa monumentaalisen olutkulttuurin äärellä.
Tšekkien olutkulttuurin synkkä ajanjakso ajoittuu vuosikymmeniin Neuvostoliiton vasallina. Sosialismi ei tehnyt hyvää oluelle. On melko kuvaavaa, että vuoden 1989 samettivallankumouksen jälkilöylyissä Tšekissä toimi vain yksi pienpanimo. Sittemmin on tapahtunut paljon.
Nykyään Tšekki voi ylpeillä sillä, että maassa on asukaslukuun suhteutettuna enemmän pienpanimoita kuin missään muussa.
En malta olla ajattelematta, että sosialismin vaikutus tšekkiläiseen olutkulttuuriin muistuttaa kieltolain tuhoavaa vaikutusta Suomessa.
– Pienpanimoita on 350 kappaletta. Koko ajan perustetaan lisää. Pienpanimot vastaavat vain kahdesta prosentista tuotetusta oluesta, joten volyymit ovat edelleen melko pieniä, kertoo Tšekin pienpanimoyhdistyksen presidentti Jan Šuráň.
Hänen mukaansa pienten ja suurten panimoiden välillä ei ole tarvetta vastakkainasettelulle.
– Ei ole väliä onko panimo pieni vai suuri. On vain tšekkiläistä olutta. Sitä paitsi, vaikka IPA-oluet yleistyvät pikkuhiljaa, lager on edelleen oluen kuningaslaji. Se on parasta, hän toteaa.
”Lager on edelleen oluen kuningaslaji. Se on parasta.”
Pienpanimoyhdistys ja Budvar ovat hyvää pataa. Budvarin panimomestari Adam Brož hehkuttaa pienpanimoita. Yllättävää.
– Kyse on tšekkiläisestä olutkulttuurista. Näemme, että pienpanimot ovat rikkaus, Brož kertoo.
Kukaties mutkaton suhde hyödyttää molempia osapuolia. Suuret panimot ovat toisinaan puun ja kuoren välissä. Saaz-humalan hinta elää maailman markkinoiden mukaan, mutta oluen hintaan ei sovi kajota. Jos panimot yrittävät korottaa hintaa, Tšekissä syntyy äläkkä.
Pienpanimot pystyvät hinnoittelemaan tuotteensa vapaammin, mikä saattaa lopulta vaikuttaa kuluttajien hintaherkkyyteen. Suuret panimot toivovat, että kuluttajat oppisivat maksamaan oluesta ravintoloissa enemmän kuin 85 senttiä puolelta litralta. Toivossa on hyvä elää.
Oluen hinnassa lienee kyse lopulta samoista asioista kuin Tšekkiravintoloiden valtavissa liha-annoksissa. Kyse on pysyväisyyksien lohdullisesta voimasta. Lähihistorian myllertämä maa on ankkuroitunut itsensä juomaan ja ruokaan.
Arto Koskelo
Facebook Comments