Alkoholijuomien matkustajatuonti Virosta kasvoi viime vuonna 26 prosenttia, vaikka matkoja tehtiin aiempaa vähemmän. Erityisesti on kasvanut yli 100 litraa maahan tuovien osuus. Omaan käyttöön ilmoitettua olutta, siideriä, lonkeroa ja viinaa myydään vuosittain miljoonia litroja eteenpäin harmailla markkinoilla.
Suomalaisten Viron-matkat vähenivät viime vuonna, mutta alkoholijuomien matkustajatuonti kasvoi merkittävästi. Erityisesti kasvoi mietojen juomien tuonti. Oluen, siiderin ja lonkeroiden tuonti lisääntyi lähes 40 prosenttia, kertoo juoma-alan, kaupan ja ravintolapalvelujen edunvalvontajärjestöjen tutkimus.
”Erityisesti tuonti on kasvanut mietojen juomien osalta eli juuri niissä tuoteryhmissä, joissa Viro alensi alkoholiveroaan heinäkuussa”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Pakarisen mukaan matkustajatuonnin rajua kasvua selittää se, että Suomessa alkoholivero on yli kaksinkertainen Viroon verrattuna. Hän vaatii maan hallitusta pitäytymään uusista valmisteverojen korotuksista. Hallitus on ohjelmassaan linjannut, että alkoholiveroa korotetaan tällä vaalikaudella.
”Ohjelmaan on myös kirjattu, että hallitus seuraa alkoholin matkustajatuonnin kehitystä. Nyt kun matkustajatuonti on kasvanut näin rajusti, Suomessa alkoholiveroa ei yksinkertaisesti voi enää korottaa. Tärkeintä on turvata suomalaiset työpaikat ja panimoalan elinvoimaisuus”, Pakarinen sanoo.
Yli 100 litraa alkoholijuomia Virosta tuoneiden osuus on kasvanut. Suurtuojien osuus on jo 40 prosenttia matkustajatuonnista.
Matkustajamäärästä pieni vähemmistö eli vajaa viidennes toi 80 prosenttia Virosta Suomeen tuoduista alkoholijuomista. Suurtuojien arvioidaan myyvän miljoonia litroja eteenpäin.
Pakarisen mukaan tämä herättää kysymyksen, tuodaanko alkoholia todellakin vain omaan käyttöön, kuten vastaajista yli 90 prosenttia kertoo.
”Samalla he kuitenkin arvoivat, että yli 20 prosenttia eli 8 miljoonaa litraa myydään eteenpäin. Kyse on harmaasta taloudesta, jota alkoholiveron nosto vain lisäisi”, Pakarinen perustelee.
Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tutkimuksesta, jossa haastateltiin 1927 Viron ja Suomen välisillä laivoilla matkustanutta suomalaista. Panimoliiton lisäksi tutkimuksen on tilannut Palvelualojen ammattiliitto PAM, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa sekä Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK.
Facebook Comments