Helsingin Suuret oluet – pienet panimot -festivaali osoitti jälleen, että käsityöoluet maistuvat vuosi vuodelta laajemmalle joukolle erilaisia oluenystäviä. Kaisaniemen kentällä järjestetty olutjuhla kokosi lähes 22 000 kävijää. Sulassa sovussa hellekelissä oluita maistelivat niin tikkerit, hopheadit, hörhöt, hipsterit kuin tavallinen lagertuopin ääressä viihtyvä olutkansakin.
Suomessa on tällä hetkellä tarjolla enemmän erilaisia oluita ja panimoita kuin koskaan aikaisemmin itsenäisyytemme aikana. Lammilaisen Pekka Kääriäisen ideoima ja toteuttama Suuret oluet – pienet panimot (SOPP) -olutfestivaalit muodostavat merkittävimmän alan tapahtumakokonaisuuden, joka järjestetään tänä kesänä kuudessa kaupungissa: Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Kuopiossa, Turussa ja Oulussa.
Lauantaiyönä päättynyt Helsingin SOPP oli tällä kertaa Kaisaniemen kentällä, jonne se siirtyi tutulta paikaltaan Rautatientorilta. Kuten jo torstaina raportissani kirjoitin, tapahtumapaikan vaihdos oli onnistunut ja virkistävä veto Kääriäiseltä. Viihtyisyys parani ja jonot vähenivät.
SOPP kokosi Kaisaniemeen 21 700 kävijää eli vain muutama sata vähemmän kuin vuosi sitten, jolloin tapahtumapäiviä oli yksi enemmän.
Asiakkaiden lisäksi tyytyväisiä olivat mukana olleet panimot, sillä kauppakin kävi vuoden takaista paremmin. Oluita ja siidereitä sekä luonnollisesti juomavettä kului kymmeniä tuhansia litroja. Monet panimot joutuivat tuomaan kesken festivaalin lisää juotavaa.
Koko kansan olutjuhlia on järjestetty ympäri Eurooppaa satoja vuosia. SOPP:ssa on yhä sitä samaa henkeä, jollaista olen aistinut 1980-luvulta lähtien Folk- ja Bierfesteillä Saksassa sekä Lontoon Great British Beer Festivalilla. Tavallisen oluenystävän kynnys astua sisään tapahtumaan sekä maistella tuttuja ja uusia olutmakuja on matalampi kuin varsinaisille alan harrastajille suunnatuilla ja markkinoiduilla festivaaleilla.
Vaikka uutuusoluet, uudet panimot sekä niitä jaagaavat olutharrastajat muodostavat olutfestivaalien kävijäjoukon ytimen, SOPPit ovat lähempänä perinteistä olutjuhlaa kuin moni muu vuosittainen alan tapahtuma. Tästä erityisesti uutuuksien perässä juoksevat käsityöoluiden opportunistiharrastajat ovat SOPPia myös moittineet, koska heille ”tarjolla ei ole mitään mielenkiintoista”.
Seuraava oluttapahtuma Helsingissä on jo alkavalla viikolla. Korjaamolla 1.-3. elokuuta järjestettävä Craft Beer Garden Festival on tyystin erilainen kuin Kaisaniemen SOPP. Sen järjestäjät lähettivät minulle viikko sitten (sopivasti päivää ennen Helsingin SOPP:n alkua) tiedotteen, jossa he kertoivat, että ”olutfestivaaleilla on Suomessa edelleen hieman vanhanaikainen ja tunkkainen stigma, ehkä hieman Oktoberfest-henkinen”.
Sana stigma tarkoittaa suomeksi häpeällistä leimaa, joka on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa. Korjaamon festarin järjestäjät haluavat tehdä irtioton SOPP:n kaltaisiin olutfestareihin, jotka ovat heidän tulkintansa ja markkinointikielensä mukaan häpeäksi uudistuvalle ja kulttuurin eri muotoja yhdistäville innovatiivisille craft-bileille.
”Ajatuksenamme on luoda festivaaleja, joissa kävijä erottaa ainoastaan olutlasin laadukkaaseen sisältöön kurkistamalla, ollaanko nyt olutfestivaalilla, Flow’n Red Gardenissa vai berliiniläisen ostoskeskuksen katolla puutarhadiskoissa,” kertoo tapahtumasta vastaavan CoolHead Brew -panimon markkinointi- ja kehityspäällikkö Aleksi Saikkonen.
Minulla on ollut ilo seurata läheltä, kuinka pienpanimo-oluiden valmistus ja myynti ovat kasvaneet vauhdikkaasti liki koko 2010-luvun.
Ymmärrän hyvin, että käsityöoluiden valmistamisessa ja markkinoinnissa halutaan rikkoa perinteisiä rajoja. Olen jopa kirjoittanut aikoinaan, että ”pienpanimot ovat makujen edelläkävijöitä”, jota SOPPin järjestäjät yhä käyttävät tiedotteissaan sloganina.
Olen puhunut craft beer -huuman mukanaan tuomasta vauhtisokeudesta, joka ei ole ainoastaan suomalainen ilmiö. Siihen liittyy craft-harrastajien piireistä kumpuava opportunistinen tai jopa ortodoksinen näkemys siitä, että kaikki oluet, jotka pannaan käsityöpanimoissa ovat lähtökohtaisesti parempia ja laadukkaampia kuin teollisissa panimoissa valmistetut.
Kyse on asenteesta, jolla craft-valaistumisen kokenut olutharrastaja on omaksunut ainoan oikean tavan lähestyä oluiden maailmaa, ja on sitä kautta tuomitseva muita. Sen myötä syntyy herkästi kuva, että ”kaikki haluavat juoda” pienpanimo-oluita niiden hinnasta ja mausta riippumatta, koska craftit ovat pienten valmistajien tekemiä eli siksi yksinomaan aitoja oluita. Samaisen valaistuneen asenteen runtelemaksi on joutunut myös sana olutkulttuuri.
Tämän tyyppiseen olutharrastukseen kuuluu lähtökohtainen tapa arvostella muiden juomista. Erityisesti arvostelun kohteena ovat vaaleat lageroluet ja pilsit sekä niiden ystävät.
Harva tulee ajatelleeksi, että vallankumouksellisesta leimastaan huolimatta craft-oluet edustavat litramääräisesti alle 6 prosentin osuutta Suomen olutpanimoiden valmistuksesta. Ja näistä vajaasta 22 miljoonasta pienpanimoiden olutlitrasta yli puolet on vaaleita lagereita eli tyyliltään niitä samoja, joita suurten panimoiden myydyimmät ja parjatuimmat olutmerkitkin ovat.
Oluiden valmistus sekä myynti ja anniskelu ovat lähtökohtaisesti liiketoimintaa. Oluiden valmistuksen yhteydessä puhutaan ABC-luokituksesta, jolla tuotteet jaetaan arvon tai volyymin perusteella. Pelkät erikoisuudet eivät elätä kaikkia.
ABC-ryhmittelyssä* A-tuotteisiin kuuluu pieni joukko oluita ja muita nopeasti liikkuvia tuotteita. Niillä panimo tekee suurimman osan liikevaihdostaan sekä myyntivolyymistaan. Usein jopa käytetään vertausta, että 20 prosenttia oluista tuo 80 prosenttia bisneksestä. Panimosta riippuen näihin A-kategorian tuotteisiin liittyy koko joukko helposti lähestyttäviä ja ”vähiten mielenkiintoisia” oluita.
B-tuotteet muodostavat keskiryhmän, josta rakentuu 15 prosenttia panimon liikevaihdosta. C-ryhmä on sortimentiltaan laajin. Siihen kuuluu kaikenlaisia erikoisuuksia, joilla ovat omat pienet ystäväryhmänsä ja jotka syystä tai toisesta alkuinnostusta lukuun ottamatta eivät saavuta suuria yleisöjä. Ne myös vaihtuvat tiheään. C:stä nousee luonnollisesti tuotteita A- ja B-ryhnmiin.
Helsingin SOPP:n yli 20 000 kävijää osoittivat, että pienpanimokulttuuri kuulu laajoille joukoille oluiden ystäviä – ei siis pelkästään C-ryhmän väelle. Kaikki eivät ole kiinnostuneita irtokarkeilta maistuvista sauereista ja marjaoluista, Neipasta tai diipadaapasta, joksi kutsun ylihumaloituja IPA- ja double IPA -oluita.
Suomessa oluiden harrastajilla ja ystävillä ovat melko pienet piirit. Samoja ihmisiä tapaa vuosittain festivaaleilla. Minulle tuotti iloa jutella Helsingin SOPPissa usein uusien olutihmisten kanssa – niin iäkkäämpien kuin nuortenkin.
Sillä juuri nämä tavallisten oluiden ystävät tekevät mahdolliseksi sen, että monilla panimoilla on ylipäätään tilaisuus tuoda tuotteitaan ja laajaa osaamistaan esille festareilla sekä tarjota uusia ja innovatiivisia kokeilujaan maistettaviksi suurelle yleisölle.
Yhteisöllisyys kuuluu oluen historiaan ja tulevaisuuteen, siis olutkulttuuriin. Oktoberfest-tyylisille oluttapahtumille on onneksi tilauksensa olemassa yhtä lailla kuin myös suppean joukon erikoisfestareille ja sourkattodiscoille.
Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on Viisi Tähteä -verkkomedian toimituspäällikkö ja ammattimainen olutkirjoittaja, joka Helsingin SOPP:ssa maistoi yli 80 erilaista olutta, joista noin puolet oli amerikkalaistyylisiä IPA- ja Neipa-oluita.
Kuvat: Andres Teiss ja Cool Head Brew.
* = Enari & Mäkinen, Panimotekniikka, 2014.
Facebook Comments