Loppuunmyyty Tallinn Craft Beer Weekend osoitti käsityöoluisiin liittyvän yhteisöllisyyden tenhon. Erikoisuuden tavoittelussa piilee craft beer -buumin suurin haavoittuvuus.
Viime viikonvaihteessa Tallinnan Kulttuurikattilassa järjestetty Tallinn Craft Beer Weekend ei tarjonnut suuria yllätyksiä, ellei sellaiseksi voi sanoa, että suurin osa maksaneesta yleisöstä tuli Suomesta.
Neljännen kerran järjestetyn Tallinnan pienpanimofestarin vahvuus on kansainvälisyydessä. Kun Suomessa on opittu siihen, että käsityöoluiden festivaalilla on esillä lähes pelkästään omia panimoita, joita toki riittää joka maakuntaan, TCBW:n ideana on nostaa virolaiset oluenpanijat osaksi kansainvälistä aaltoa.
Niinpä kymmenen virolaisen oluepanijan rinnalla tuotteitaan esitteli yhdeksän amerikkalaista pienpanimoa. Brittipanimoita oli neljä, italialaisia kolme, venäläisiä pari ja yksi jopa Kiinasta. Suomesta mukana oli vain Põhjalan yhteistyökumppani Mallaskoski Seinäjoelta.
Tapahtuman idean kannalta olennaista oli panimoiden sijoittaminen festivaalialueen kahteen saliin siten, että keskenään tutut oluenpanijat olivat erillään toisistaan.
Kaksi päivää vieri vieressä seisten ja toisten oluita siemaillen syntyi luontaisesti kontakteja eri maiden oluentekijöiden välille. Oluenpanijoiden kokemusten vaihtaminen ja hanassa tarjolla olevien oluiden vertaileminen onkin tärkeä osa festivaalin ideaa.
Ulkomaisten panimoiden oluiden maisteleminen Tallinnassa oli suomalaisille olutharrastajille merkittävin juttu.
Virolaiset panimot ovat muutaman viime vuoden aikana tulleet tutuiksi Suomessa. Pelkästään niiden vuoksi tuskin kukaan Suomesta Tallinnan festareille tälläkään kertaa matkusti. Sen sijaan Põhjalan paikalle haalimat eksoottiset ulkomaiset panimot olivat kokonaan toinen asia.
”Ulkomaisten panimoiden mukaan saaminen Tallinnaan on yllättävän helppoa. Tapaamme oluentekijöitä festivaaleilla ja tapahtumissa eri puolilla maailmaa. Kansainvälisyys on merkittävä osa meidän toimintastrategiaamme”, totesi festivaalin pääjärjestäjä, tallinnanlaisen Põhjala-panimon toimitusjohtaja Enn Parel.
Harva käsityöoluta harrastava suomalainen oli ennen viikonloppua ehtinyt maistella kinalaisen Jinga-A-Brewingin tai katalonialaisen Edge Brewingin oluita. Niinpä suomalaiset olivat paikalla jopa suurilukuisemmin kuin paikalliset virolaiset olutharrastajat.
Oma viehätyksensä oli myös siinä, että yhden päivän 60 euron ja kahden päivän 100 euron pääsylipun hintaan sisältyivät festarilasin ohella kaikki maistettavat oluet. Maisteluannos oli puoli desilitraa. Maistettavia oluita oli kahden päivän aikana liki 350, joten urakkaa ja kiirettä oli monella riittämin.
Olutbongarit ja arviointeja muistiin kirjaavat reittarit ovat muodostaneet tiiviitä yhteisöjä, joilla ovat festareilla omat pöytänsä.
Käsityöoluiden itseisarvon nimeen vannominen sekä yhtenäisyyttä korostavat ulkoiset tunnusmerkit ovat ominaisia tämän päivän craft beer -harrastajille ja oluidenpanijoille. Yleisön jakautuminen prosumereihin ja hard core –harrastajiin sekä tavallisiin oluenystäviin oli jälleen suomalaisia festivaaleja selvemmin havaittavissa Tallinn Craft Beer Weekendissä.
Olutharrastajista oman alakulttuurinsa muodostavat oluiden ominaisuuksia talteen kirjaavat ja oluita mm. Ratebeerissä ja Untappdissa arvioivat reittarit. Samaan porukkaan usein kuuluvat myös olutbongarit, joiden tavoitteena on maistaa mahdollisimman monta – jopa huonoa – olutta elämänsä aikana.
Nämä harrastajat täyttivät jälleen TCBW:n pöydät ja jakkarat iPadeineen ja muistilehtiöineen. Kymmenillä olutfestareilla käyneenä tuli taas mieleen, että jonkun festivaalinurkkauksen voisi joskus julistaa reittarivapaaksi vyöhykkeeksi, varsinkin kun repulle ja tyttöystävän takille pitää olla pöydässä oma paikkansa.
Vannoutuneimmat craft beer -prosumerit tunnistaa tukkijätkien ruutupaidoista, risuparroista, lippiksistä ja tatuoinneista.
Parta on craft beer lookissa in, myös niillä, joilla se ei kunnolla kasva. Pienpanimoiden maailmaan hurahtaneiden nuorten miesten partamuoti vaihtelee Fidel Castro -mallista New Age Eleganceen ja tukkijätkän tuuheaan. Siihen vielä jonkun panimon t-paita ja lumberjack-ruutukuosia ylle sekä päähän lippis tai pipo, niin skenessä ollaan ja tiukasti.
Lasissa pitää olla jotakin erikoista, joka on tämän päivän trendin mukaisesti hapanolutta, tynnyrikypsytettyä imperial stoutia tai marjoilla, etelän hedelmillä, piparmintulla, kahvilla, vihreällä teellä, vaniljalla tai vaikkapa chilillä ja thaiyrteillä maustettua mallasjuomaa. Tässä TCBW oli jälleen harrastajan taivas. Tarjontaa riitti.
Hapanoluiden ohella toinen silmiinpistävä asia TCBW:ssä oli oluiden poikkeuksellisen korkea alkoholipitoisuus. Jo ensimmäisessä kattauksessa perjantaina iltapäivällä oli tarjolla suuri määrä 10-13-prosenttisia oluita.
Erikoisuuksista on tullut itseisarvo. Panimot joutuvat tasapainoilemaan bisneksenteon ja extreme-oluiden valmistamisen välimaastossa.
Tallinn Craft Beer Weekend ei ole ainoa tapahtuma, josta helposti jää kuva, että osa käsityöoluiden näkyvästä kulttuurista alkaa olla silkkaa erikoisuuksien tavoittelua. Kokeilevat ja innovatiiviset uudet panimot panevat oluitaan toisia oluentekijöitä sekä reittareita ja bongareita varten.
Tavallinen maukas olut on siinä kilpajuoksussa tylsä ja mielenkiinnoton. Nyt oluen pitää olla hapanta, huomenna jotakin muuta. Laadulla ei ole niin väliä, kunhan olut vain tulee pienpanimosta.
TCBW:ssä yllättävän moni suomalainen olutharrastaja kävi minulta kysymässä joko huolestuneena, tai ehkä mieluummin vanhalle ilkkuen, olinko saanut maistetuksi pilsiä, tuota vaalean lagerin hieman jalosukuisempaa muotoa.
Utelu huipentui perjantain viimeisellä tunnilla, kun seisoskelin Mallaskosken panimon hanojen nurkalla. Eräs olutharrastuksesta elämäänsä tärkeän sisällön löytänyt nuori suomalaismies tuli juttusille.
”Mitäpä Heikki, juotko pilsiä?”
”Mitäpä tässä. Juon. Mallaskosken tiskiltä hain. Itse asiassa on jo kolmas lasillinen peräkkäin. Maistuu.”
”Jo kolmas…? Etkö sä ymmärrä, että ei tänne kukaan ole tullut juomaan pilsiä!!”
Siihen ei ollut enää mitään lisättävää. Tai oikeastaan näin jälkikäteen sen verran, että craft beerin synnyinsijoilla kaukana Amerikassa trendit ovat jo jonkin aikaa kulkeneet kohti vanhoja hyviä oluttyylejä. Pian pienpanimot alkavat meilläkin tehdä vaaleita lagereita, jos osaavat.
Teksti ja kuvat: Heikki Kähkönen
Facebook Comments