”Huoli terveydenhuollon kantokyvystä koronan aikana on seurausta poliittisista ja ideologisista arvovalinnoista, joiden takia kansalaisten suojeleminen toisaalla on johtanut tragediaan toisaalla. Siten ravintolat- ja kulttuurialat ovat kuin poliittisia vankeja. Pandemia paljasti lopullisesti Suomen terveydenhuollon kriisin, jonka seurauksena ravintola-, kulttuuri- ja tapahtuma-alat päätyivät teatraaliseen rajoituskierteeseen, jotta hallitus näyttäisi päättäväiseltä”, Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki kirjoittaa.
”Olisimme voineet jatkaa taistelua, mutta meidän olisi pitänyt voittaa jokainen taistelu; pahan on voitettava vain kerran, jotta maailmasta tulee pysyvästi pimeä paska.”
Tämä repliikki on jäänyt mieleeni aikaa sitten jostakin tv-sarjasta tai elokuvasta, vaikka en muistakaan, mistä, eikä se ole sanatarkka muutoin kuin merkitykseltään.
Joskus pahaa tekevät luulevat olevansa hyvän asialla.
Hallituksemme on olettanut tekevänsä hyvää. Mutta poikkeuksellinen aika on nyrjäyttänyt arvojärjestelmän siirtämällä painopisteen kansalaisten perusoikeuksista jonnekin korkeampiin ja ylevämpiin sekä asetuksiin, joita on perusteltu ihmisten suojelemisella.
Arvojen ryhmäkuvassa ei ole näkynyt ravintola-, kulttuuri- ja tapahtumayrittäjiä ja -yrityksiä eikä niiden satoja tuhansia työntekijöitä perheineen.
Ryhmäkuvassa ei ole näkynyt kuolemalla pelottelun, eristämisen, kiristämisen, arveluttavien keinojen ja jopa valehtelun seurauksia. Se on ryhmäkuva, josta on poistettu kokonaisia ihmisryhmiä samaan tapaan kuin historian väärentäjillä on ollut tapana.
Asiat on haluttu esittää niin, että päätökset ja teot näyttäytyisivät rationaalisina, vaikka taustalla on ollut ideologisia tavoitteita ja toimintatapoja. Ikään kuin lopputulos oikeuttaisi keinot, jos päämääränä on sielun pelastus eli ideologian edistäminen.
Kun päättäjät, poliitikot ja virkamiehet ovat väärässä, heidän pitäisi olla väärässä mahdollisimman nopeasti sekä lyhyesti.
Toisaalta väärässä oleminen yhdessä on huojentava vaihtoehto, koska silloin kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta. Tätä voi kutsua vallankäytön metodiksi. Tätä voi kutsua myös vallan väärinkäytöksi.
Pahaa ja roistoja on oikeasti olemassa – he ovat niitä, jotka suojelevat valtaansa ja poliittisia tavoitteitansa hinnalla millä hyvänsä. Olemmekin kohdanneet lähes kaksi vuotta autoritarismia ja kansalaisten perusoikeuksien monitasoisia loukkauksia.
Euroopan unionissa tämä on tarkoittanut tuntemamme Euroopan päättymistä. Jos yhdentyneestä Euroopasta sanottiin jo ennen pandemiaa, että se on rikki, niin nyt se on romua ideologian valtatiellä.
Pandemia on globaalia. Siitä huolimatta Euroopan unionin jäsenmaat turvautuivat heti pandemian alussa vanhaan nationalismiin. Yhtäkkiä maiden rajat sulkeutuivat, ja jokainen maa ryhtyi toimimaan omien, oletettujen etujensa mukaisesti. Pandemia on tarkoittanut kansallisvaltioiden paluuta ja sen mukaista politiikkaa.
Eurooppa ei ottanut johtajuutta pandemiamaailmassa, vaan se käpertyi sisäänpäin aivan samoin kuin USA, joka ei ottanut pandemiajohtajuutta senkään vertaa.
Länsi on menettänyt muun maailman silmissä kasvonsa kenties lopullisesti. Sama koskee eurooppalaisten kansallisvaltioiden hallituksia kansalaistensa edessä.
EU-maiden hallitukset Suomi mukaan lukien ovat kieltäytyneet näkemästä koronapäätöstensä lopputuloksia. On vain toisilta ristiin copy-paste-menetelmällä monistettuja suosituksia, lakeja, asetuksia, lockdowneja, sakkoja, testejä, passeja ja rajoituksia, sekä vaatimus uskoa tehtyjen toimien pätevyyteen, moraaliseen ja lailliseen hyvyyteen.
Samaan aikaan kansakunnat on jaettu rokottamattomiin ja rokotettuihin; passittomiin ja passillisiin; oikeuksista nauttiviin ja oikeudettomiin; työllisiin ja työttömiksi saatettuihin; syyllisiin ja syyttömiin. Miten meni niinku omasta mielestä?
On sanottu, että valtion tehtävä on suojella kansalaisiaan. Muodollisesti näin on tehty, mutta samalla on kokonaisia ammatti- ja kansalaisryhmiä, joiden oikeus liikkumisvapauteen, työhön, yrittämiseen, koulutukseen ja mm. sairaanhoitoon, on uhrattu tavalla, jonka laskuja ja seurauksia maksetaan vielä vuosikymmeniä.
Suomen näkökulmasta lienee yllätys, että muualla Euroopassa pohditaan jo, ovatko rajoitukset ja sulut aiheuttaneet enemmän kuolemia ja vahinkoa kuin Covid-19.
Nyt olisi jo Suomenkin median aika ryhtyä tekemään työtään ja lakata olemasta viranomaisten ja hallituksen viestinkantajia, jottei iso media jäisi historian häpeään, sillä Seitsemän päivää -lehti on tehnyt korona-ajan suurimmat poliittiset paljastukset.
Läpi Euroopan on purettu koronarajoituksia, Pohjoismaissa käytännössä kokonaan. Mutta Suomessa poliittinen teatteri jatkuu – joten olemme poliittisia vankeja.
Tässä on Helsingin ja 10 muun kunnan yhteisestä koronaohjeistuksesta ote, joka on ollut voimassa jo usean viikon:
Koronaan sairastuneet, mutta ”oireettomat perheenjäsenet voivat käydä töissä, jos etätyöhön ei ole mahdollisuutta, ja oireettomat lapset ja nuoret voivat käydä varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksessa. Tämä sama ohje koskee myös koulujen henkilöstöä.”
Samaan aikaan, kun ravintolat, kulttuuri- ja tapahtuma-alat ovat yhä tiukkojen rajoitusten kohteita, julkisen sektorin ohjeistus on jo vapauttanut työntekijät ja koululaiset sekä päiväkoti-ikäiset käytännössä kokonaan koronarajoituksista.
Kyse on poliittisista arvovalinnoista ja ideologisista päätöksistä.
Horecalla, kulttuurilla ja tapahtumilla eikä niiden sadoilla tuhansilla työntekijöillä ole arvoa ja merkitystä – ainakaan virkamiesten ja ministereiden mielestä.
Tiukoissa, kohdennetuissa ja pitkitetyissä rajoituksissa on ollut kyse avoimesta halveksunnasta ja vihamielisyydestä kulttuuria ja ravintoloita kohtaan.
Kuten STM:n koronaan liittyvässä hybridistrategiassa todetaan, näiden segmenttien rajoittamisella tai sulkemisella ei ole yhteiskunnallista vaikutusta. Hallinto katsoo olevansa kulttuurin ja yhteiskunnan yläpuolella tavalla, joka kytkeytyy pelkästään autoritaarisuuteen.
Hybridistrategian mukaan jokaisen lopettaneen tai konkurssiin menneen kulttuuri- ja ravintolakulttuuriyrityksen tilalle syntyy pandemian jälkeen uusi yritys. Se, miten ihmisten käy, ei hallintoa kiinnosta. Jokuhan tämänkin strategian sisällön maailmankuvasta vastaa.
Kyse on yhteiskunnan jäsenten eli ihmisten näkemisenä mekanistista prosessia toteuttavina sosiaalipartikkeleina – ei elävinä, tuntevina ja vastuullisina yhteiskunnan täysvaltaisina jäseninä, joilla on velvollisuuksien lisäksi myös perustuslaillisia oikeuksia.
On ollut kylmäävää nähdä, kuinka hallinnossamme on voimia, jotka ovat valmiita ylittämään eurooppalaiset ydinarvot, länsimaisen humanistisen perinnön ja oikeusvaltioperiaatteen. ”Pahan on voitettava vain kerran, jotta maailmasta tulee pysyvästi pimeä paska.”
Kuten sanottu: kulttuuriset alat palveluineen eivät nauti valtion suojelusta, ja se perustuu arvoihin ja ideologiaan.
Huoli terveydenhuollon kantokyvystä kertoo itse aiheutetusta kriisistä
Terveydenhuollon kantokyky on edelleen rajoitusten perusteena. Kantokyky on yhä keskiössä, kun Suomi katsoo aiheelliseksi seurata ensin, miten muu maailma selviää rajoitusten purusta.
Mistä kantokyvyn heikkous sitten johtuu?
Koko sote-systeemi on kuin kypsytetty reikäjuusto, mutta THL, STM ja Avit eivät näe tässä viran puolesta ongelmaa. Kuinka voisivatkaan, sillä syyttävä sormi osuisi reiästä omaan silmään. Työvoimapula eli reikä on niin suuri sos- ja terv aloilla, että koko himmeli on romahtamisen partaalla.
Se, että terveydenhuollon kantokykyä ei ole saatu lisättyä edes pandemian aikana, juontaa terveydenhuollon syväkriisistä, joka heijastuu henkilökuntapulana ja siten kantokyvyn romahtamisena.
Korona on viimein nostanut pitkään muhineen kriisin esiin, mutta ongelmien laajuutta ja syvyyttä ei ole vielä julkisuudessa koottu suuremmaksi kuvaksi.
Yksittäiset, kokonaisuudesta irrotetut uutiset pomppaavat sieltä sun täältä: uusi lastensairaala (eli lapset) kärsivät tehohoidon henkilökunnan puutteesta; vanhusten kotihoitojärjestelmä kärsii hoitajapulasta; sairaalat kärsivät hoitajapulasta, tapaturma-asemien kapasiteetti ei kestä liukkaita kelejä. Sosiaalitoimen puolella päiväkodit kärsivät työntekijäpulasta ja siksi mm. Helsingissä aukkoa paikataan jo siirtämällä kirjastotyöntekijöitä päiväkoteihin.
Sote-organisaatioiden kantokyky, ”kärsiminen” työntekijäpulasta tarkoittaa itse asiassa potilaiden ja asiakkaiden kärsimystä.
Se, että kuuluisa terveydenhuollon kantokyky on kaiken keskiössä, on muodostunut ravintoloiden, kulttuuri- ja tapahtuma-alojen kriisiksi.
Suomessa terveydenhuolto ei ole ihmisiä varten, vaan ihmiset ovat terveydenhuoltoa varten. Siinä on vissi ero
Ravintolarajoitukset ovat enimmäkseen peitetarina
Ravintolat, kulttuuri- ja tapahtuma-alat ovat valikoituneet rajoitusten huomion kärjeksi ja peitetarinaksi. Tarkoituksena on ollut näyttää, että tehdään jämäköitä päätöksiä – että homma on hallituksen käsissä.
Ravintolarajoitusten perusteeton, loputon jatkaminen on klassinen false flag -harhautus (lavastettu vihollinen).
Vastoin STM:n asiantuntijaorganisaation THL:n kantaa tiukat rajoitukset ovat jatkuneet, ja metodina on käytetty ns. lawfare-menetelmää, joka on sodankäyntiä lakien voimalla.
Lawfare eli lakisodankäynti kirkastui poliittisena metodina viimeksi, kun Valko-Venäjä organisoi Lähi-Idästä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita EU-alueelle vetoamalla kansainvälisiin sopimuksiin, jotka EU-maat ovat allekirjoittaneet. Näin lakeja käytettiin hybridisodan välineenä.
Myös Suomella on kokemusta lakisodasta. Venäjä käytti ihmisasetta, kun vuoden 2016 siirtolais- ja pakolaiskriisissä Venäjän rajan yli ohjattiin Suomeen n. 1700 turvapaikanhakijaa, jotka edustivat yli 30 kansallisuutta. Hybridioperaatiossa olivat mukana ihmissalakuljettajat yhteistyössä Venäjän tiedustelu- ja turvallisuusorganisaation FSB:n kanssa (toisenlaisiakin tulkintoja on kuten norjalaiset Fridtjof Nansenin instituutin tutkijat ovat kertoneet, YLE 31.8.2016).
Euroopan johtavien poliitikkojen puheissa pandemiaa on verrattu sotaan, joten pidätän oikeuden jatkaa lajityypin puhetta.
On masentavaa, että lawfaren, lakisodan, näyttämönä pandemiassa on ollut oma maamme. Käytännössä kyse on STM:n virkamiesten käymästä hybridisodasta – sisällissodasta – muutamia toimialoja vastaan. Uhreina ovat olleet ravintola-, kulttuuri- ja tapahtuma-alojen tuhannet yrittäjät ja sadat tuhannet työntekijät perheineen.
Lakeja ja asetuksia on strategisesti väärinkäytetty perinteisten sotilaallisten keinojen korvikkeena operatiivisen tavoitteen saavuttamiseksi, mikä on yhtä kuin STM:n virkamiesten alkoholipoliittisten tavoitteiden optimointi pandemian varjolla: ravintolakanavan alkoholimyynnin romahduttaminen, matkustajatuonnin minimointi ja lopulta Alkon aseman vahvistaminen.
On huolestuttavia viitteitä siitä, että oikeusvaltio on kaapattu lawfare- eli lakisodalla eurooppalaisten humanitaaristen arvojen ja perustuslain kustannuksella.
Kriisiajan lakien valmistelun puhtautta ja kunnioitusta on kohdannut uskottavuuden menetys. Tämän pitäisi vähintäinkin huolestuttaa oikeusvaltioperiaatteeseen uskovia ja vannovia tahoja. Myös jokaista kansalaista.
Pandemian ajan lakisodankäynti valtion omia kansalaisryhmiä vastaan on jättänyt yhteiskuntaan jäljen, jonka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. STM:n virkamiehet ja hallitus ovat vastuussa lakisotainvalideista.
Lawfaren erityispiirteenä on ollut myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan kantojen ohittaminen historiallisella tavalla. Myös tämä lakijärjestelmä on rikki, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen monen muun läntisen maan tapaan.
Juuri perustuslakituomioistuin kumosi Espanjassa olleet kansalaisten perusoikeuksia loukkaavat korona-ajan lait ja johti maan nopeutettuun koronarajoitusten purkuun.
Siten ravintola-alan intresseissä pitäisi olla kaksi rakenteellista tavoitetta: alan normalisoiminen toimialaksi muiden toimialojen joukkoon, jotta alkoholilain merkitys STM:n valvonnan ja tulkintojen kautta ei enää ylikorostu.
Toinen tavoite on kaikkien kansalaisten etu ja oikeusvaltion toteutumisen ehto: perustuslakituomioistuimen synnyttäminen Suomeen.
Poliitikot vastaavat toimistaan ja päätöksistään seuraavissa vaaleissa – ehkä jo aiemmin vallan väärinkäytösten takia.
Myös virkamiesten omien agendojen edistäminen härskisti kriisin varjolla on syytä perata pohjiaan myöten.
Ylimääräisten oheistavoitteiden perkaaminen koskee erityisesti STM:n virkamiehiä, jotka ovat käyttäneet kriisiä hyväkseen alkoholipolitiikan työkaluna, sekä mm. kieltäytyneet luovuttamasta tutkimustietoa, mihin rajoitukset ja kansalaisten, yrittäjien ja työntekijöiden perusoikeuksien rajoittaminen ja loukkaaminen on perustunut.
Ainoa vastaus läpinäkyvyyden puutteeseen on se, ettei tehtyjä päätöksiä ja rajoituksia tukevaa tietoa ja tieteellistä näyttöä ole. Siksi virkamiesten etu on, ettei Suomi palaa enää koskaan vanhaan normaaliin.
Teksti Eeropekka Rislakki
Kuva Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia
Facebook Comments