Tipit muodostavat ison osan baarihenkilökunnan tienesteistä. Suomalaiseen periaatteeseen tipin jättäminen ei kuitenkaan ole vielä laajasti iskostunut, vaikka tilanne muuttuukin hissuksiin.

Tippikulttuurin kehittyminen alkaa näkyä positiivisesti myös Suomessa. Yhtenä syynä tähän on se, että ihmiset matkustelevat paljon ulkomailla ja omaksuvat sieltä tippauksen kultaisia tapoja. Esimerkiksi amerikkalaisessa ravintolakulttuurissa tippaaminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja laskun päälle lisätään ainakin 10 prosenttia tippiä.

Suomessa tippien kultainen vuosikymmen oli 1980-luvulla, jolloin palveluraha koettiin jopa pakolliseksi ja usein se laskettiin myös osaksi palkkaa. Vasta 1990-luvulla otettiin käyttöön tarjoilijoiden ja baarimestareiden kiinteä kuukausipalkka.

Suomessa tarjoilijan peruspalkka on kohtuullisen hyvä verrattuna muuhun Eurooppaan. Monessa muussa Euroopan maassa ravintolatyöntekijöiden peruspalkat ovat huomattavasti pienempiä.

Esimerkiksi Britanniassa tipit ja palvelurahat on aikaisemmin laskettu osaksi palkkaa. Nykyisellään osa ravintolatyöntekijän palkasta on voitu osoittaa tulevan tippeinä, mitä ravintolatyöntekijät pitävät hyväksikäyttönä. Britannian edellinen, Työväenpuolueen johtama hallitus kiinnittinyt tähän huomiota ja minimipalkkaa nostettiin. Tarkennus tuli voimaan myös tippien sekä palvelurahojen käyttöön – niitä ei enää saa laskea osaksi palkkaa, vaan niiden pitää olla lisäansiota normaalipalkan päälle.

Veroilla vai ilman?

Verottajakin on kiinnostunut tipeistä, sillä ne ovat verottajan mukaan tuloveronalaista ansiota. Palveluraha on veronalaista tuloa riippumatta siitä, verotetaanko toimintaa tuloverolain vai elinkeinoverolain mukaan (TVL 29 §, EVL 4 §).

Jotkin työnantajat maksavat kortteihin kirjatut tipit palkanmaksun yhteydessä, jolloin niistä peritään näin automaattisesti verot. Käteinen tippi on työntekijälle aina mieluisampi vaihtoehto, ja niistä maksettavat verot ovat omatunnon asia.

Tipeistä voi parhaimmillaan kertyä isohkoja määriä lisätuloja palkan päälle – hyvänä iltana tippiä voi ansaita jopa useita kymmeniä euroja.

Tipit ja muut palvelurahat ovat ravintola-alan suola, sillä ne tuovat kaivattua ekstraa kohtuullisen heikkopalkkaisella ravintola-alalla. Tipeistä voi parhaimmillaan kertyä isohkoja määriä lisätuloja palkan päälle – hyvänä iltana tippiä voi ansaita jopa useita kymmeniä euroja. Niitä ei pidä rajoittaa ravintolan omistajien taholta tai yliverottaa, sillä ne ovat asiakkaiden henkilökohtaisesti antama kiitos hyvästä palvelusta.

Asiakkaan jättäessä tipin hän olettaa sen menevän automaattisesti häntä palvelleelle työntekijälle. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Useimmiten tipit ovat henkilökohtaisia, mutta joissakin ravintoloissa on käytössä trunk-systeemi, jossa kaikki ansaitut tipit kerätään yhteen päivän lopuksi ja jaetaan vasta myöhemmin henkilökunnan kesken. Tällaista järjestelmää käytettäessä usein tipit jaetaan tehtyjen työtuntien, työkokemuksen tai aseman mukaan, minkä vuoksi se voi tuntua epäreilulta paljon tippejä kerääviä henkilöitä kohtaan.

Suomessakin toimii ruokaravintoloita, joissa tipit jaetaan koko henkilökunnan kesken ovimiehestä sali- ja keittiöhenkilökuntaan. Vapaamatkustajia ei sallita ja työyhteisön sosiaalinen kontrolli tomii.

Kuuluuko palvelu hintaan?

Monissa maissa on käytössä palvelumaksu, joka lisätään asiakkaan laskulle automaattisesti. Palvelumaksun summa voi olla vakio tai vaihtoehtoisesti ennalta määrätyn prosentin suuruinen.

Suomessa tilanne on hieman epäselvä: palvelumaksua ei käytännössä voi lisätä laskulle, sillä se on sisällytetty automaattisesti ravintolan tuotehintoihin. Palvelu kuuluu hintaan – tai näin ainakin halutaan asiakkaille viestittää. Monissa maksupäätteissä on kuitenkin mahdollisuus lisätä palveluraha laskun loppusumman päälle, mutta sen kysyminen kuuluu asiakkaalle, jonka pitäisi itse tietää asiasta. Hmmm… menee vaikeaksi.

Mihin tämä niin kutsuttu palveluraha sitten menee? Se päätyy yleisimmin omistajien taskuun, harvoin työntekijöille itselleen.

Työntekijälle asti päätyessään tipit ja palvelurahat eivät kuitenkaan saa vaikuttaa normaaliin tunti- tai kuukausipalkkaan.

Vaihtoehtoisesti henkilökunnalle voitaisiin kehittää motivoivia ja kannustavia bonusjärjestelmiä lisäansioiden tekemiseen.

Teksti Timo Siitonen
Kuvitus Milla Ahola

Facebook kommentit