Tamperelainen Enni Rantala kilpailee syyskuussa Kreikassa kondiittorien maailmanmestaruudesta. Royal Bakerylla konditoriavastaavana työskentelevä Rantala on historian toinen kilpailuun päässyt suomalainen.

Global Chefs Challenge 2016 -kilpailu käydään Kreikassa Thessalonikissa 27. syyskuuta. Kilpailussa on kaksi sarjaa, Global Chef ja Global Pastry Chef, joissa maailman parhaimmat ravintolakokit ja jälkiruokakokit ottavat toisistaan mittaa. Kilpailuun osallistuu alansa huiput kymmenistä eri maista.

Rantalan kisateos ammentaa inspiraationsa Kreikan mytologian Medusasta, jonka kultaiset hiukset viettelivät Poseidonin. Kuva: Kari Jokinen.
Rantalan kisateos ammentaa inspiraationsa Kreikan mytologian Medusasta, jonka kultaiset hiukset viettelivät Poseidonin. Kuva: Kari Jokinen.

“Tanskassa Aalborgissa viime vuonna käydyssä Global Pastry -kilpailussa sain hopeaa, minkä ansiosta pääsin taistelemaan MM-tittelistä”, Rantala kertoo.

Rantalan avustajana kilpailussa toimii Maria Sivula, joka valikoitui tehtävään Royal Bakeryssa tehdyn työharjoittelun ja kesätyön myötä.

Kahdeksantuntisen koitoksen aikana kilpailijoiden tulee valmistaa vähintään 60 cm korkea Kreikan mytologiaa kuvaava suklaatyö, kuusi erilaista jälkiruokaa kesäteemalla sekä 1,2–1,4-kiloinen kakku. Pääosa raaka-aineista on ennalta määriteltyjä.

“Kilpailun suklaateokseni kuvaa kultaisista hiuksistaan tunnettua kreikkalaisen taruston Medusaa, ja siinä on käytetty sekä valkoista että tummaa suklaata”, Rantala esittelee.

Global Chefs Challenge kisataan keittiömestareiden maailman kongressin, World Association of Chefs Societies (WACS), yhteydessä. Kilpailuun osallistuvat Suomen lisäksi Singapore, Etelä-Korea, Kreikka, Ruotsi, Unkari, Yhdysvallat, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Qatar.

Facebook kommentit