VIIMEINEN ATERIA SYÖDÄÄN USEIMMITEN VAIN KERRAN, MUTTA KOVIMMAT LUUT NAUTTIVAT SEN KAHDESTI. ON TULLUT AIKA PÄIVITTÄÄ NIKI THIEULONIN PEIJAISATERIAn KÄSIKIRJOITUS VUODELTA 2006. VIELÄKÖ BASBASIN LUOJA HALUAA “VALMISRUOKAA ALKOIHIN JA VIINIÄ MAITOKAUPPOIHIN”?

Niki, saavutko Viimeiselle Ateriallesi Vespalla ja myöhässä? Ei kai kaikki ole muuttunut kymmenessä vuodessa?
Tietenkin. Maailma muuttuu, mutta joihinkin asioihin voi onneksi aina luottaa.

Vespasta tuli mieleen, että pitääkö huhu paikkansa, ettei skootterikypäräsi mahdu Juuren Ilja Björsin päähän?
Kyllä pitää. Ilja on monella tavalla suuri mies.

Kuvaile vähän juhlapaikkaa hetki ennen vieraiden saapumista. Minkälainen valo, mitä ääniä kuuluu korviin, tuoksuuko ilmassa jokin?
Aurinko laskee turkoosiin Välimereen. Tuuli on tyyntynyt ja tunnelma rauhallinen, aallot osuvat laiskasti kiviseen rantaan. Kitaristi Rocka Merilahti ja saksofonisti Timo Lassy virittelevät soittimiaan ja miettivät, mitä biisejä he aikovat illan aikana vetää.

Meinaatko lähettää kutsut harvoille ja valituille vai suosia enemmänkin avoimet ovet -tyylistä ratkaisua?
Kutsut lähetän rakkaimmille ystäville, parhaille herkuttelijoille ja tietysti perheelleni, johon lasketaan mukaan myös BasBas-perhe. Iltaa ei ole millään tavalla aikataulutettu, luvassa on puhdasta fiilistelyä ja hallittua härdelliä.

Olet juomamäen miehiä. Minkälaisella juomalla nostellaan maljoja, millä huuhdellaan safkat ja mihin ateria lopetetaan?
Ilta alkaa samppanjalla, petnatilla ja raikkailla viineillä. Vaihtoehtoja pitää olla, sillä aperitiiveja nautitaan pitkään. Ruoan kanssa avataan huolettomasti ystävien ja tuttujen pientuottajien magnumeja. Tarjolla on pelkkiä naturalviinejä, koska niiden nautittavuus on ihan omaa luokkaansa – enkä halua kuolla päänsärkyyn. Aterian kruunaa raikas juralainen valkoviini ja täydellinen, tiukka espresso.

Mitä kaikkia ruokalajeja on tarjolla?
Aperitiivin kanssa napsitaan leikkeleitä. Alkuruoaksi nautitaan iso lajitelma raakaa kalaa, ostereita ja muita mereneläviä, ja väliruokana syödään tietenkin pastaa tai risottoa. Pääruoka tulee grillistä: mustekalaa, makrillia ja läskistä lihaa. Juustoja on tarjolla kohtuuttoman paljon. Jälkiruoassa on suklaata ja pähkinää.

Tarjoillaanko vieraille kuitenkin patonkia?
Tietenkin. Eikä se lopu näissä bileissä kesken.

Kuka saa kunnian olla keittiössä vastaamassa aterian herkullisuudesta?
Brice Fortunato
ja Olivier Labarde tuovat mukanaan leikkeleet ja alkuruoat. Kalle Kiukainen yllättää minut jollain uudella, supersimppelillä pastalla tai risotolla, joka saa ihmiset jälleen kerran sekoamaan. Matthew Dolan hoitaa grillauksen ja ehtii siinä sivussa tehdä halukkaille myös cocktaileja. Siskoni Nana ja Mimine huolehtivat ansiokkaasti juustotarjoiluista, ja jälkiruoan tekee Dominique Le Stanc.

Ketä kiität erityisesti jäähyväispuheessasi?
Vaimoani Iinaa siitä, että oli helvetin kivaa. Sitten otetaan pieni välitanssi.

Poistutko paikalta näyttävästi vai hiivitkö pois takaovesta?
Annan kaikille poskipusut ja uin horisonttiin.

Mitä juhlavieraat tekevät sen jälkeen, kun olet poistunut näyttämöltä?
Kaivavat bisset esiin ja alkavat dokata magnumeita toden teolla. He tietävät, etten pidä oluesta enkä jaksa katsoa humalaisia ihmisiä.

Mistä sinut tullaan muistamaan kivikaupungin kaduilla vielä pitkään?
Hyvän tunnelman luojana. Filosofisena tuulihattuna, joka rakasti hyviä keskusteluita ja pyrki aina siihen, että kaikilla on hyvä olla.

Mitkä ovat vihoviimeiset terveisesi alkutaipaleella oleville ravintola-alan tyypeille, jotka haluavat olla isoina Niki Thieuloneita?
Jos välitätte aidosti siitä mitä teette, voitte tehdä ihan mitä haluatte.

Facebook kommentit