L

Lue lista syyskuussa ja lokakuussa aukeavista ravintoloista – epävarmuuden aika synnyttää varmuutta

Uusien ravintoloiden avaaminen jatkuu kiivaana samaan aikaan, kun olemassa olevat ravintolat siirtyvät koronakamppailun hengissä säilymisen toiseen vaiheeseen, koska maksamattomat verot, työeläkkeet ym. ostolaskut painavat päälle. Ala on tullut hulluksi tai usko uusiin konsepteihin on satavarma – tai molempia. Uusia ravintoloita on ilmoitettu syntyväksi Helsingissä kuukauden sisään n 30. Muualla Suomessa meno lienee sama.

Epävarmuuden aika synnyttää vastareaktion. Uuden ravintolan perustaminen ja herkullisen annoksen valmistaminen toiselle tuo järjestystä, uskoa ja helpotusta hulluuden keskelle.

Tässä listaa uusista, jo avautuneista ja syys-lokakuussa avautuvista ravintoloista:
(Edellinen lista kuukauden takaa, elo-syyskuun vaihteen n. 20 uudesta ravintolasta, on täällä.)

BISTRO ELO ja LOUNGE & BAR SUO
ELO ja SUO ovat toivottaneet kaikki tervetulleeksi avattuaan 1.9.20202 Helsingissä Mannerheimintien loppupäässä uuden VALO Hotel & Work -hotelli- ja toimistohotellin yhteydessä. Tarjolla Bistro ELO:ssa on pohjoismaisia makuja lähiruoka-asenteella.

SUO-baarista saa viinejä, mutta myös cocktaileja – mukaan lukien alkoholittomia ja low alcohol -cocktaileja. Lauantaisin BAR SUO houkuttelee etkoille klo 16-18 kympin cocktaileilla ja DJ päästetään myös irti.

Bistro ELO ja Lounge & Bar SUO
Mannerheimintie 109, 00280 Helsinki
Verkossa


KULMAKIPPOLA

Ei, tämä ei ole Helsingin Kalliossa sijaitsevan IPI Kulmakuppilan sisarravintola. Ei lähellekään, vaikka nimi on jo aiheuttanut sekaannusta. Kyse on Punavuoresta ja entisen Ankkurin tilalle tullut Kulmakippola on Momentin Restaurantsin ns. kalaravintoloiden perheeseen (Janoinen Lohi, Kaunis Kampela, Hilpeä Hauki jne.) kuuluva olutravintola, joka on yhdessä Kalasataman Muikean Muikun kanssa ravintolayhtiön tämän syksyn uusia avauksia.

Siinä, missä Muikea Muikku on yhtiön ensimmäinen ruoka keskiössä oleva ravintola, Punavuoren ahvenen lähellä sijaitsevan Kulmakippolan kantava ajatus on olla peli- ja sporttiympäristössä toimiva hävikkiravintola: tarjolla on panimoiden ylijäämäeriä ennen kuin ne ovat päässeet yli-ikäisiksi. Tämä selittää edulliset hinnat. Kaikki hanatuotteet maksavat 5.50 euroa per lasi.

Kulmakippola
Pursimiehenkatu 16, Helsinki
Facebook


EATIS – Itäkeskuksen uusi ravintolamaailma

Itä-Helsingin kauppakeskus Itiksen ravintolatarjonta laajeni jälleen, kun entisestään runsas ravintola- ja kahvilatarjonta sai lisäkseen vielä uuden EATIS-ravintolamaailman. Samalla, kun kauppakeskusten on vaikea saada muita vuokralaisia, aina on ravintolayrittäjiä sekä -ketjuja, jotka uskovat pärjäävänsä kappakeskusyhtiöiden ehdoilla. Osa pärjääkin. Itiksessä on nyt yli 40 ravintolaa sekä kahvilaa.

Aasialainen ravintola Fire Wok
Välimerellinen ravintola La Locanda
Sushibuffetia tarjoava Luckiefun’s Sushibuffet
Pohjoiskiinalaisia makuelämyksiä tarjoava Noodle by Biang
Buffetpöytää tarjoava Rax Pizzabuffet
Siipiravintola Speakeasy
Intialaista ruokaa tarjoava Deli Rasoi

BACCON paluu
Italiaan reilusti kallellaan oleva Bacco on avannut ovensa uudestaan lyhyen kiinnioloajan jälkeen. Baccolla on uudet omistajat, pariskunta Paola Chiodo ja Pekka Vihonen. Paola on aiemmin tullut tutuksi italialaisravintola Vaelsa Ristorante e Tavernasta sekä tuorepastatehdas Pasta Factorysta.

Baccon konsepti ja linja pitävät, ja se on yhä enoteca ja pizzeria, jossa roomalaisen ja napolilaisen tyylin välissä oleville pizzoille on tarjolla mainio viinivalikoima. Baccon suljettua ovet, henkilökunta hajaantui ties minne, mutta nyt Bacco jatkaa samoilla kokeilla ja pizzaioloilla kuin ennenkin. Myös lounas palaa Baccoon, ja tarjolla on tuorepastaa omaan yritysryhmään kuuluvasta Pasta Factorysta.

Bacco tarjoaa klassikoiden rinnalla myös uusia pizzakokemuksia. Kuvasssa on Baccon jääpizza, jossa uuniin laitettessa pizzanpohjan päälle annostellaan jääpaloja. Uunin jälkeen kiehuvan kuumaan veteen ripotellaan pecorinojuustoa. Tuloksena on kermainen ja rapea yhdistelmä. Kuva Eeropekka Rislakki

Enoteca e Pizzeria Bacco
Lönnrotinkatu 18
00100 Helsinki
Verkossa 


LA BOHÈME
La Bohème on kesällä Helsingin keskustan Torikortteleihin muuttanut créperie, kahvila ja viinibaari. Tottelee myös lättybaarin nimeä. Luvassa on täytettyjä lättyjä, taidetta, designia, antiikkia ja ohjelmallisia iltoja sisäpihan terassilla anniskeluoikeuksin. Esimerkiksi torstaina 17.9. Martti Suosalo ja Pekka Tegelmanin Trio esittävät suomeksi Jacques Breliä.

Kylmäsavuhaukea ja ruohosipulikastiketta – Kolatun kuttucheddar, tuoreet kirsikat, Kolatun Valma, lakkoja. Kuva La Bohème.

La Bohème
Katariinankatu 2, 00170 Helsinki

THE GLASS HELSINKI
The Glass on ravintola Juuresta tutun Jarkko Myllymäen ja alan moniottelijan Yrjänä Raitasen kasvispainotteinen pohjolabistro-baari-kahvila, joka avautui elokuussa Valokuvataiteen museon keskustan K1-nimeä kantavan näyttelytilan yhteyteen Kämp Gallerian kellarikerrokseen, mutta omalla sisäänkäynnillä kauppakeskusreitin lisäksi. The Glass lupaa, että raaka-aineet tulevat läheltä, mutta mausteet kaukaa. Asiaan kuuluvat myös cocktailit.

The Glass on aloittanut sunnuntaibrunssit, jotka ovat Helsingin keskustassa harvinaisia. Kuva The Glass.

The Glass
K1, Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Verkossa https://theglass.fi/

GIGGLIN MARLIN / WALLIS´ LAPPEENRANTA
Yökerhoihin (mm. Kaivohuone, Maxine, Apollo) ja karaoravintoloihin (esim. Wallis´) keskittynyt Night People Group on avannut perjantaina 11.9. Lappeenrantaan uusimman Gigglin Marlin -yökerhonsa sekä Wallis´-karaokebaarinsa. Etukäteen on annettu ymmärtää, että kyseessä on yksi tämän vuoden suurimmista ravintolainvestoinneista Suomessa.

Lappeenrannan keskustaan, Armadan viihdekeskukseen avautunut Giggling Marlin & Wallis tarjoavat 1300m2 bailutilaa. Tiedossa on keikkoja, teemabileitä, karaokea ja muita yökerhoelämyksiä Lappeenrannan täysi-ikäisille. Tarjolla on myös happy hour -ruokaa.

Kuva on Lappeenrannan uudesta Wallis´-karaokeravintolasta. Kuva NPG.

Giggling Marlin / Wallis´ Lappeenranta
Kauppakatu 31, 53100 Lappeenranta
Verkossa 

 

HUMMUS BAR
Herää hummusti!
Hummus Bar
on Suomen ensimmäinen hummukseen ja kikherneen mahdollisuuksiin keskittyvä ravintola. Ovet avautuivat 9.9.2020. Täällä hummus on alan suomalaispioneerin Baba Foodsin valmistamaa ja Hummus Bar suunnittelee annokset yhdessä Baba-kokkien kanssa. Listalle on päätynyt perinteisten hummus-ravintoloiden parhaita annoksia eri puolilta maailmaa.

Hummus Barin tiimi. Kuva: Hummus Bar.

Kikherneitä on kahta sukua: Desi sopii paremmin mm. kikhernejauhojen tekoon ja teolliseen tuotantoon. Hummus Bar käyttää Kabuli-suvun kikhernettä, joka sopii paremmin hummuksen tekoon ja annoksiin.

Hummus Bar
Lapinlahdenkatu 9, 00180 Helsinki
Verkossa

LOI LOI ROOFTOP RESTAURANT & DISTILLERY
Vallilan Konepaja-alue on saanut uuden ravintolan, joka sijaitsee uuden, Fredriksberg C -rakennuksen ylimmässä, 6. kerroksessa. Hill’s Dumplingista tunnettu kolmikko Filippo PhoumsavanhEdward Szechi ja Samuel Gregg ovat Loi Loi Rooftop Restaurant & Distilleryn takana.

Kattoterassiravintolan ideana on tarjota kaakkois-aasialais-amerikkalaista ruokaa BBQ:hun asti. Keittiö yhdistää vietnamilaisia, thaimaalaisia ja laosilaisia makuja, panostaa tuoreisiin paikallisiin raaka-aineisiin ja käsityöhön. Käsityönä omassa nano-tislaamossa syntyy myös talon gini, josta tehdään myös oma longdrink.

Filippo on syntynyt Australiassa, Edward on kotoisin Alabamasta ja Sam puolestaan Englannista. Ravintola kuvastaa siten kansainvälistä kolmikkoa.

Kuva: Loi Loi / Vilma Saarela.

Fredriksbergin C-talona tunnettu rakennus on osa Konepajan-alueen uusia rakennuksia. Alueella tapahtuu muutamassa vuodessa isoja muutoksia, ja mm. MTV:n pääkonttori muuttaa D-taloon loppuvuodesta 2022.

Loi Loi Rooftop Restaurant & Distillery
Konepajankuja 5 C 6A, 00510 Helsinki
Verkossa

LE MESA DE MAYA
Kallion Toisella linjalla, Hakaniemen hallin läheisyydessä sijaitseva Le Mesa de Maya on tarjonnut noin kuukauden verran latinalaisamerikkalaisia annoksia. Listalla on meksikolaisen keittiöpäällikön Andres Rodriguez Badillon menusuosituksia, pieniä jaettavia minidillaksia, tacoja, salaatteja, fajitaksia, pihvejä ja mm. churroja sekä jäätikkuja.

Juomalista tuo tuttujen meksikolaisoluiden, margaritojen ja mojitojen lisäksi micheladakset.

Le Mesa de Maya
Toinen linja 3 00530 Helsinki
Verkossa


VIBES BY VÖNER

Vibes by Vöner on vegaaninen fast food -ravintola, joka aukeaa perjantaina 11.9. samaan paikkaan Helsingin Kruununhaassa, missä Vöner aikanaan aloitti.

Sitten tarinaan: pandemiarajoitusten iskiessä rajusti päälle huhtikuussa Vönerin väki päätti avata Vöner Lippakioskin Helsingin Museokadulla. Ajatuksena oli tarjota mahdollisuus syödä ravintolaruokaa ulkona; lainapiknikhuovat ja -viltit kuuluivat konseptiin. Päätös oli oikea, sillä kioski on ollut menestystarina ja kahdeksan henkeä sai töitä sysivaikeassa yhteiskunnan lock downissa.

Toukokuussa Vöner Oy:stä tuli Vöner Oyj, joka kertoo yhtiön pyrkimyksistä kansainvälisille markkinoille. Vibes by Vöner on siten ketjuksi monistettavan konseptin pilotti, ja onhan Vöner-vegetuotteita saatavilla monista ravintoloista, Shell-huoltoasemilta sekä lukuisista marketeista.

Vibes by Vöner
Mariankatu 18, 00170 Helsinki
Verkossa 


BURGERS & WINE

Deluxe Burger&Pizza ja Hello-ravintolat yhdistävät voimansa ja avaavat Triplan kauppakeskukseen Burgers & Wine -ravintolan keskiviikkona 16.9.2020. Molempien toimijoiden parhaat puolet yhdistyvät tässä ravintolassa, joka tarjoilee laatuburgereita, viinien ja cocktailien kera. Lupaus kasvisburgeristakin on tarjota kaupungin paras.

Kasvisburger. Kuva Burgers & Wine.

Burgers & Wine
Tripla, Fredikanterassi 1, 00520 Helsinki
Verkossa 

KONTTIRAVINTOLA MORTON
Kontissa, Baanan Ruoholahden päässä toiminut Cargo-kahvila muuttuu Konttiravintola Mortoniksi ja toiminta laajenee ympärivuotiseksi. Burgeriravintolan avauspäivä ei ole vielä kerrottavissa. Viittä konttiravintolaa kesäisin pyörittävä Jarna Kaplas on ostanut Helsingissä sijaitsevan Cargo-konttiravintolan toiminnan. Helsingin Morton on siten ketjun ensimmäinen ympärivuotisesti toimiva Konttiravintola. Kesä-Mortonit ovat toimineet tähän mennessä Jyväskylässä, Kuopiossa, Varkaudessa, Pieksämäellä ja Joensuussa.

Konttiravintola Morton Helsinki
Ruoholahdenranta 8, 00180 Helsinki
Verkossa 

VAAKUNAN UUDISTUS
HOK-Elanto uudistaa kaikki Hotelli Vaakunan ja Sokos-tavaratalon ravintolat. Tilalle tulee kiertotalouden ja hävikin minimoinnin idealla toimivia ravintoloita. Ensimmäisenä ovat auenneet Happy Farmer Kitchen & Bakery sekä Coffee Bar & Wine. Aiemmin paikalla toimi Fafa´s. Ideana on hyödyntää annoksissa Vaakunan rakennuksen alakerran S-marketin hävikkiraaka-aineita. Sesongit ja kasvikset ovat vahvasti keskiössä.

Kymmenennen kerroksen ravintola Loisteen uudistuksen ja remontin aikana Elielin aukion kulmalla oleva Casa Largo pysyy avoinna, ja kun Loiste aukeaa syksyn aikana, Casa Largon uudistus venyy ensi vuoden puolelle. Tiedossa on, että Loisteessa avataan yhä enemmän näkymiä Helsingin ylle.

JOHNNY´S HEIST PIZZA & BBQ, Cascia Reggello, Italia
Johannes Ylinen ja hänen vaimonsa Lara Ylinen-Heist ovat viimein päätyneet perheensä kera määränpäähän Cascia Reggelloon, Italiaan, jonne Valoriani-pizzauunien valmistajaperhe Viola ja Massimo Valoriani ovat kehottaneet Ylistä perustamaan pizzerian. Idea on vähän sama kuin kehottaisi italialaista tuomaan lunta Suomeen.

Johannes Ylisen bisnes oli ennen koronaa bed and breakfast -tyyppisessä majoitustoiminnassa sekä Kuusamossa Villa Iglu Resortissa. jotka pysähtyivät kuin seinään. Johannes Ylinen on kuitenkin tuonut napolilaistyylisen pizzan valmistukseen sopivia Valorianin pizzauuneja Suomeen jo pitkään, ja pizzan tekoakin hän on harrastanut italialaisessa opissa. Mutta vasta yhteiskunnan sulkeutuminen tuuppasi hänet pizzayrittäjäksi. Kotileipomon tuella Syntyi Johnny´s Heist Pizza.

Johnny´s Heist Pizza & BBQ on nyt Kokkolan lisäksi Oulussa sekä Jounin Kaupassa. Seuraavaksi avautuu Cascia Reggellon paikka syyskuun aikana.

Johannes Ylinen Facebookissa: ”Yksi niistä Valoriani-pizzaravintoloista Pietrapianassa Reggellossa, jotka ovat oman pizzani suuria innostuksen alkulähteitä, isä- ja poika-pizzaiolot kuvassa. Kuinka paljon ansaittua ja arvostettua rakkautta on tässä ravintolakuvassa? Parasta. Massachio Pizzeria Pietrapiana. Itkuhan täällä tulee linssiin olla kohta noiden naapuri ja kilpailija.” Kuva: Johannes Ylisen Facebook -sivut.

Johnny´s Heist Pizza & BBQ
Cascia Reggello, Italia


PAULIG CAFÉ & STORE MOSKOVA
Paulig avasi lippulaivakahvilan ja -kaupan Moskovan keskustaan, vartin kävelymatkan päästä Kremlin linnoituksesta elokuun alussa. Kahvila kantaa nimeä Paulig Café & Store. Toiminnassa on myös Baristainstituutti, jossa kahvin ammattilaiset pääsevät kiinni uusimmista kahvitrendeistä.

Kahvikirjon lisäksi tarjolla ovat rinnakkain karjalaiset piirakat ja leivonnaiset ja smoothiet sekä villilohesta valmistetut kalaruoat, aamiaisia ​​ja jälkiruokia. Sisustus on skandinaavisen niukka ja viileä, vaaleata puuta, joka on venäläisissä hipsteripiireissä suosittua.

Paulig on tällä hetkellä Venäjän toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja 16,2 % osuudella maan koko volyymista. Paahtimo sijaitsee Tverissä. Kahvilakulttuuri on hurjassa nousussa Venäjän suurissa kaupungeissa, ja myös pienpaahtimoita ilmaantuu samaan tapaan kuin pienpanimoitakin. Vuonna 2019 venäläiset joivat ensimmäistä kertaa enemmän kahvia kuin teetä.

Paulig Café & Store
Mjasnitskaja 15, 101000 Moskova
Verkossa 


VILLE HAAPASALON HATSAPURIT
Moskovasta pääsemmekin näyttelijä Ville Haapasaloon, joka päätti täyttää koronasta aiheutuvan elokuva- ja TV-työn kuvaustauon perustamalla Puumalaan kesäkiskan, joka myi georgialaisia hatsapuri-juustopiirakoita. Tavoitteena oli 5000 hatsapurin myynti, mutta saldo ylsikin 25 000 myytyyn piirakkaan.

Nyt Ville Haapasalo on avannut Helsinkiin Herttoniemen Hertta K Supermarketin yhteyteen hatsapurikioskin ja tulossa on vielä kaksi muuta myyntipistettä Helsingin alueelle.

Ville Haapasalo. Kuva Eeropekka Rislakki

Myytävät hatsapurit valmistetaan yhä Puumalassa leipomossa, jossa kymmenet taikina- ja paistoaikakokeilut alun perin tehtiin. Taikinassa on kermaa, voita ja ternimaitoa. Juustopiirakan luomujuusto tulee Virosta, sillä Suomesta ei saa tarkoitukseen sopivaa sulgunijuustoa.


ALBINA JA KATTOTERASSI ALEXIS

Patissier-keittömestari, Michelin-tähditetty Teemu Aura, sommelier Antti Paasonen ja Porvoon ravintola- ja hotellikuningas Riku Stenros avaavat 3.10. uuden illallisravintolan sekä baarin Vallilan Konepaja-alueelle lokakuun alussa The Folks Hotel Konepajan yhteyteen.

Ravintola kantaa nimeä Albina ja puolisona kattoterassin baari on nimeltään Alexis. Kivijalassa sijaitsevaa 100-paikkaista Albinaa kuvaillaan välittömän ilmapiirin illallis- ja kortteliravintolaksi. New Yorkin ja Pariisin bistroista innoittunut Albina luottaa korkeaan laatuun, matalaan kynnykseen, kestävään kehitykseen sekä raaka-ainelähtöisyyteen paikallisuutta kunnioittaen.

Riku Stenros (vas,), Teemu Aura ja Antti Paasonen ovat yhtä kuin Albina ja Alexis.

Hotellin toisen rakennuksen katolle lokakuussa avattava baari Alexis on syksyisin ja talvisin 30-paikkainen talvipuutarhabaari, joka avautuu keväällä 140-paikkaiseksi aurinkoterassiksi. Näkymät ovat Helsingin kattojen ylle, laseissa on pienpanimoiden parhaimmistoa, viinilistalle on päätynyt ns. suunmukaisia viinejä ja cocktailit ovat artesaaniasenteella tehtyjä. Kesäisin urbaanit kattobileet lähtevät käyntiin, kun DJ:t pitävät tunnelmaa yli kattojen.

Ravintola Albina ja Kattoterassi Alexis
Aleksis Kiven katu 23, 00510 Helsinki
Verkossa

BISTRO & BRASSERIE BARDOT
Tampereen keittiömestarilahjat Suomelle: Hans Välimäki ja Arto Rastas avaavat joukkueineen Helsingin ydinkeskustaan, Kluuvikatu 1:een torstaina 1.10. uuden Bardot-ravintolan. Vuodelta 1883 oleva uusrenessanssityylinen Grönqvistin talon katukerros luo puitteet Bardot´lle.

Perinteisestä ranskalaisesta keittiöstä ammentava ja klassista keittotaitoa toteuttava ravintola erikoistuu kaloihin, äyriäisiin ja kasviksiin – juuri siihen, mitä Helsingistä tällä hetkellä puuttuu. Bardot on bistro ja brasserie, mikä ranskalaisen tradition mukaan lupaa epämuodollista ja eläväistä kortteliravintolatunnelmaa, hyvän ruoan ja juoman liittoa sekä sydämellistä palvelua lounaasta illalliseen viikon jokaisena päivänä. Ravintolauutuus käsittää myös baarin ja katuterassin.

Ja kyllä, Bardot on viittaus Brigitte Bardot´tiin.

Bistro & Brasserie Bardot
Kluuvikatu 1, 00100 Helsinki
Verkossa


WAFF DADDY

”Nyt kuulolla kaikki ravintola-alasta kiinnostuneet! Mulla on ollut monta vuotta suuri haave omasta raflasta ja heiheihei. Nyt on kirjaimellisesti sitte lyöty ranteet lukkoon ja Arto Rastaan kanssa painetaan herkkupaari vihdoinkin Helsingin keskustaan. Tulee rento mesta, josta hyvin pian alan tarjoilemaan mahtavia makuelämyksiä!”
Näin kertoo Henri Heinonen, joka on pyörittänyt catering-yritystä Taste of Nikinmäki. ”Olen itseoppinut kokki ja täältä löydät ärsyttävän hyvää ruokaa.”

Waff Daddy, Taste of Nikinmäki


TISLAAMO DISTILLERY BAR

Tehtaankadun La Maisonista ja Senaatintorin Sofiasta kannuksensa hakenut keittiömestari Pauli Novitsky on siirtynyt The Helsinki Distilling Companyn leipiin. Tislauspannujen sijaan työpiste sijaitsee Teurastamon piipun juurella Tislaamo-Distillery Bar -ravintolan keittiössä.

Kattavan menun lupaavan ravintolan aukioloajat muuttuvat tislaamobaarille ominaisiksi, sillä keittiö on auki keskiviikosta lauantaihin kellon ympäri kahdesta kahteen (14-02).  Novitskyn ensimmäinen lista ammentaa syvältä Amerikan etelävaltioista ja se on rakennettu jaettavien annosten ympärille. Annokset sopivat myös tislaamon omien viinojen makuihin.

Mukana on mm. Helsinki Akvaviitilla marinoituja savumuikkuja, Helsinki-viskijäätelöä ja gourmet-tason vegeburger. Annokset paritetaan baarin omista cocktaileista, joten viinin tai oluen sijaan tai lisäksi on mahdollisuus nauttia juomasekoituksia läpi aterian.

Tislaamo Distillery Bar
Työpajankatu 2a R 3 00580 Helsinki
Verkossa 

TONI TOIVANEN JA AKI-POP-UP
Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kokeista, lähes kulttiasemaan noussut Toni Toivanen on syksyn Suomessa ja hän avasi yhdessä Financier Groupin (Savoy, Palace, Espa) kanssa pääosin suomalaisiin raaka-aineisiin perustuvan kokeellisen ravintolan, joka ottaa vauhtia japanilaisista ruoan valmistuksen tekniikoista sekä raaka-aineeseen tukeutuvasta pelkistämisestä. Ravintola Aki aukesi 11.9. syyskuuta ravintola Espan alakertaan Helsinkiin, ja kahden kuukauden jakso myytiin loppuun käytännössä päivässä.

Toni Toivanen työskenteli pitkään maailman parhaaksi ravintolaksi valitussa kööpenhaminalaisessa Nomassa. Viimeiset kolme vuotta hän on johtanut Noman skandinaavisjapanilaisen ravintolan, Tokiossa sijaitsevan ja kahdella Michelin-tähdellä palkitun Inuan, tuotekehitystä. Mutta korona katkaisi Inuan jatkon.

Ei ole vaikea ennustaa, että Toni Toivanen kykenee luomaan lukuisista suomalaisista raaka-aineista kuin uusia vieraslajeja – Aki-pop-upin vaikutus ulottuu kauas. Toivasen oma tavoite – yksi niistä – on, että Aki luo ravintoloiden välistä yhteisöllisyyttä, jota ilman parikuukautinen pop-up ei olisi mahdollinen, ja jaksaisi kantaa vielä pitkälle eteenpäin.

Aki-pop-up / Toni Toivanen
Pohjoisesplanadi 17, 00170 Helsinki

BASBAS KULMA
BasBas Wine & Staff laajenee viinibaarista ruokaravintolaksi, joka kantaa nimeä BasBas Kulma. Viinibaari saa lisäneliöt edes menneen Maannoksen tilasta, joka on remontoitu (riisuttu) BasBasin henkeen ja ovet avataan keskiviikkona 16.9.2020.

BasBasin entisen viinibaarin ja lopettaneen ravintola Maannoksen välinen seinä on purettu ja lopputuloksena on uusi BasBas Kulma. Kuva Tuukka Koski.

BasBas Kulma lupaa yksinkertaisia makuja, artesaaniviinejä klassisista kokeileviin sekä bistro- ja kortteliravintolan tunnelmaa. Maineikkaan BasBasin rinnalla keulitaan hiiligrillillä, jossa tiristetään vartaita, joiden kylkeen on tarjolla erilaisia kastikkeita ja raikkaita lisukkeita. ”Alkuruoat ovat simppeleitä, leipä uunituoretta, jälkiruokamme hymyilyttävää”. BB Kulma lupaa.

Vanhan viinibaarin puolelle on jätetty pari pöytää vapaaksi äkkinälkäisille, joten totutuista tavoista ei tarvitse luopua. Ainoa harmitus on se, että BasBasin tapaan BB Kulma on avoinna alalle poikkeuksellisesti vain ke ja to klo 16–24, pe ja la klo 16–02.

BasBas Kulma
Tehtaankatu 27-29, Telakkakadun kulmassa, 00150 Helsinki
Verkossa

TOMI BJÖRCK & CO. SEURAAVA
Tomi Björckin seuraava, myöhemmin syksyllä avautuva ravintola sijaitsee n. 100 metrin säteellä kuukausi sitten avatusta hongkongilaistaiwanilaisesta Lily Lee -ravintolasta, joka puolestaan sijaitsee osoitteessa Erottajankatu 4, 00100 Helsinki.

Kuvassa Tomi Björck ja Lily Leen henkilökunta. Uuden ravintolan myötä väki ja pidot vain paranevat.

Paremmin tietävät ovat ennustaneet uuden ravintolan sijainniksi entistä Tullihallituksen taloa, uusrenessassityylistä, Theodor Höijerin suunnittelemaa rakennusta vuodelta 1891 Erottajanmäkeä ylöspäin, mutta aikataulullisesti sen on ilmoitettu valmistuvan vasta 2021.

HELSINGIN PÄÄRAUTATIEASEMAN LIPPUHALLI
Helsingin päärautatieasema uusii ravintola- ja baariyrityksiään. Kaikille tutussa keskushallissa aukeavat syys-lokakuussa rahkajuomia myyvä islantilainen Isey Skyr Bar sekä smoothie- ja mehujuomiin keskittyvä Jungle Juice Bar.

Entinen lipunmyyntihalli uudistuu ja parhaillaan siinä toimii väliaikaisesti Kulttuurihalli, jossa on tapahtumia ja näyttelyitä tammikuun loppuun asti. Sen jälkeen alkaa uuden ravintolan rakentaminen. Ravintolan nimeä tai toimijaa VR ei kerro. Mutta se tiedetään, että kyse on kansainvälisestä toimijasta, jolla on aiemmin ravintola muualla Euroopassa rautatieasemalla.

Teksti Eeropekka Rislakki
Kuvat Instagram, Facebook ja ravintoloiden kotisivut
Pääkuva The Glass Helsinki

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments