Suomen Eero Vottonen assistenttinaan Miikka Manninen voittivat kultaa Maailman Keittiömestariliiton Global Chef Challenge -kilpailussa tiistai-iltana. Kreikan Thessalonikissa käydyssä kilpailussa 20 maailman parasta kokkia ottivat mittaa toisistaan.
Vottosen kultamitaliin siivittämä menu koostui ennalta määrätyistä pakollisista raaka-aineista, joiden joukossa oli ankanmaksaa, ruijanpallasta, lohta, kampasimpukoita, vasikanlihaa, suklaata ja teetä. Mukana oli suomalaisia kauden raaka-aineita.
Menun alkuruokana oli ankanmaksamousse, punajuurta ja paahdettua hasselpähkinää. Kalaruoaksi Vottonen rakensi mosaiikin ruijanpaltaasta ja lohesta, wasabilla maustettua kampasimpukkaa ja simpukka-tillikastike.
Liharuoka oli sienillä maustettua vasikanfileetä, kaalia, vasikanlapaa, persiljaa ja rapeaa maa-artisokkaa. Modernissa jälkiruoassa oli mustaherukkaa ja Manjari-suklaata ja Earl Gray -jäätelöä.
Suomen joukkueen johtajana kilpailussa toimi Sampo Kantele Suomen Keittiömestariyhdistyksestä. Paikalla ollut yhdistyksen puheenjohtaja Ulla Liukkonen ja Kantele olivat onnellisia kilpailumenestyksestä.
”Nyt näkyy, ettei työtä menestyksen eteen ole tehty turhaan. Suomen menestys ja näkyvyys kansainvälissä kilpailuissa on meille sydämen asia. Kansainvälisiin kilpailuihin osallistuminen vaatii paljon työtä ja harjoittelua kilpailijoilta, mutta tärkeä rooli on myös taustatyötä tekevällä yhdistyksellä”, Liukkonen summaa menestyksen avaimet.
Enni Rantala assistenttinaan Maria Sivula jäivät niukasti mitalisijojen ulkopuolelle kondiittorien Global Pastry Chef -kilpailussa. Kuitenkin jo maailmanmestaruuskisan 10 parhaan joukkoon pääseminen oli suuri saavutus.
Rantalan ja Sivulan kilpailukokonaisuus muodostui 1,4 kg:n kakusta, 6 jälkiruoka-annoksesta ja vähintään 60 cm korkeasta suklaatyöstä. Kokonaisuudessaan työssä oli suklaata 8 kg.
Kilpailujen tapahtumista lisää Facebookissa
www.facebook.com/chefsfinland/
www.facebook.com/Dream-Team-Finland-390286244484030/?fref=ts
www.facebook.com/Etelä-Suomen-Keittiömestarit-ry-362727430514441/?fref=ts
E
Eero Vottonen voitti kokkien MM-kultaa
CategoriesYleinen
Facebook Comments