Suomen gastronomien seura valitsi ravintola Grönin eilen Vuoden ravintolaksi 2017. Istun seuran johtokunnassa, joten kommentti on paikallaan.
Grön tarjoaa tällä hetkellä Suomen parhaan makuista ruokaa. Keittiömestari Toni Kostianin luotsaama pohjoisiin makuihin erikoistunut ravintola on hetkittäin häkellyttävän hyvä.
Grönin suoritus on mainio etenkin, jos otetaan huomioon käytössä olevat resurssit.
Niin sanotut brutaalit bistrot, kuten Grön, ovat kunnianhimoisia kortteliravintoloita, joita ilman Helsinki olisi kehnompi kaupunki.
Samalla ne ovat oireita puutostilasta. Ne ovat osa nälkämaan laulua.
GRÖNIn VIINIKAAPPI LÖYTYY VESSASTA. VEITSET JA HAARUKAT SOPIVAT HARVOIN YHTEEN.
Brutaalissa bistrossa ravintolan paukut eivät jakaannu tasaisesti annosten ja tilojen suhteen. Syykin on ilmeinen: paukkuja on rajallinen määrä.
Niukkuuden keskellä Toni Kostian ja Lauri Kähkönen ovat tehneet oikean ratkaisun, eli satsanneet täysillä ruokaan. Lopputulos vakuuttaa, eikä Grön varmasti olisi oma itsensä toisenlaisena.
Kyse on silti myös koko ravintolakentän kokoisesta asiasta.
Söin illallisen tukholmalaisen Frantzénin keittiömestari Viktor Westerlindin kanssa. Frantzén sulki tovi sitten ovensa, ja avautuu myöhemmin sisäpihan rakennuksessa, jonka katolta löytyy kattoterassi.
Muuton syytä ei peitellä. ”Haluamme kolmannen Michelin-tähden.”
Kööpenhaminalla on Geranium ja Oslolla Maaemo. Frantzén haluaa olla Tukholman ensimmäinen kahdesta kolmeen tähteen ponnistava ravintola. En kysynyt kuka maksaa viulut.
Kyse on rahasta.
Satakunta vuotta sitten Suomi kynti peltoa. Sellainen ei kerrytä vaurautta. Helsinkiin on kertynyt vähemmän pääomia kuin Tukholmaan, Osloon ja Kööpenhaminaan.
Sen minkä niukkuuden historia petasi, verotus viimeistelee.
Valtio niistää kansalaisten ostovoiman verotuksellisin keinoin. Sen jälkeen se ylläpitää kulttuuripalveluja, jotta tekoköyhät helsinkiläiset voisivat nauttia niistä.
Sanovat, ettei oopperaa esitettäisi, balettia tanssittaisi tai sinfonioita soitettaisi ilman valtion tukea.
Ravintolakulttuuria ei tueta eurollakaan. Järjestelmä toimii tuplahittona alalle, joka jää vähäisen ostovoiman uhriksi ja tukiautomaattien ulkopuolelle.
MINISTERIÖISTÄ ON OLLUT RAVINTOLAKULTTUURILLE ENEMMÄN HAITTAA KUIN HYÖTYÄ.
Ei ole ihme, ettei Helsingissä ole enää kahden tähden ravintolaa, kolmesta tähdestä puhumattakaan.
New Yorkissa kärkiravintolan takaa löytyy usein mesenaatti, joka on tehnyt rahaa Wallstreetilla. Sillä kustannetaan joko näytelmä Broadwaylle tai rahoitetaan ravintola.
Kylttyyriä, perkele.
Mesenaatteja on nähty silloin tällöin Helsingissäkin. Chez Dominique ei pyörinyt Rikhardinkadulla pelkästään kokkien rahoilla. Hyvä niin, koska ravintola nosti gastronomian uusiin sfääreihin samalla kun tahkosi turskaa.
Jos jotakin, Grön osoittaa, että ravintola voi kukoistaa niukkuudessa.
Jos haluamme nähdä Helsingissä ravintolan, joka mainitaan samassa lauseessa Geraniumin, Maaemon tai Frantzénin kanssa, pääomien tulee virrata ravintola-alalle nykyistä voimakkaammin.
Arto Koskelo
Kirjoittaja on yksi Viisi Tähteä Median omistajista
Facebook Comments