N

NATO-kokouksen illallisilla tarjottiin espanjalaisten rakastamaa venäläistä salaattia, joka muutti nimensä Kiovan salaatiksi

Madridin historiallisen NATO-kokouksen illallinen järjestettiin 44 maan johtajille Pradon museossa. Isäntänä toimi Espanjan pääministeri Pedro Sanchez. NATO:n jäsenmaita on 30, ja muut 14 maata kuten Suomi olivat kokous- ja illallisvieraina. Illallisista vastasivat espanjalainen kahden Michelin-tähden Paco Roncero sekä mm. Ukrainassa toimivan ruoka-apujärjestön World Central Kitchenin perustaja José Andrés.

Muutaman päivän ajan Madridin arki oli sekaisin, kun mustat virka-autot valtasivat kadut, tuhannet poliisit valvoivat rajoituksia ja helikopterit pörräsivät taivaalla. Kun Suomen ja Ruotsin kannalta historialliseksi osoittautunut kokous sai päätöksensä, Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäsenmaiden sekä muiden kutsuttujen maiden päämiehet, ulko- ja puolustusministerit saivat kokea espanjalaisen keittiön makuja pitkän kaavan mukaisesti.

Illallinen oli tilattu Paco Roncerolta (kaksi Michelin-tähteä, La Terraza del Casino) ja se oli katsaus kansallisiin ja kansainvälisiin ruokiin, jotka koostuivat 13 alkupalasta sekä pääruoasta.

Paco Roncero on ehtivää lajia oleva kokki-ravintoloitsija. Hän on NH Collection Casino de Madridin, La Terraza del Casinon, Estado Puron (Madrid), Estado Puron (Shanghai), La Canican, Versión Originalin (Bogotá), Pata Negran (Cartagena de Indias) ja Sublimotionin johtaja, sekä mm. tuomari Master Chef Columbiassa ja Top Chef Espanjassa.

Paco Ronceron alkupalat tarjoiltiin epämuodollisesti cocktailpaloina. Eri koostumuksia oli kolmetoista, kuten aceituna esférica, joka on molekyylitekniikalla tuotettu oliivin kaltainen pallo, picaña-airbag -keksi (puhallettu leipänen, joka sisälsi brasilialaiseen tapaan misattua lihaa ja kevyesti haudutettu), hummeria öljyssä greippikeitolla, katkaraputortilla, ja savustettua taimenta suolatun sardellin sijaan Baskimaan klassisen pintxhon, gilda-vartaan tapaan (gilda de salmón ahumado).

Mukana oli vielä mm. valkosipulikatkarapuja sekä turskafrittikroketti sekä gazpachoa basilikaöljyllä. Pääruokana oli kummeliturskaa meunière-kastikkeessa, jossa oli tapiokaa ja taimenen mätiä.

Makea huipentuma ei ehkä ollut kovin espanjalainen, mutta varmasti virkistävä helteessä: kookospähkinävaahto mintturakeilla.

Kaikki tämä oli kasteltu espanjalaisilla puna- ja valkoviineillä sekä cavalla, jotka yhdessä veden kanssa kosteuttivat Atlantin liiton johtajat.

José Andrésin menu

Myös Santa Cruzin palatsissa, Espanjan ulkoministeriön päämajassa, tarjoiltiin illallinen päivää aikaisemmin 28. kesäkuuta. Illallisella oli selkeä poliittinen viesti.

Siitä lähtien, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, espanjalainen julkkiskokki José Andrés on ollut läsnä Ukrainassa sekä sen naapurimaissa Puolassa ja Moldovassa kansalaisjärjestönsä World Central Kitchenin kanssa. Ukrainan pakolaisille niin maan sisällä kuin naapurimaissa on jaettu päivittäin jopa yli 300 000 ruoka-annosta.

Perustajakokki World Central Kitchenin takana on espanjalais-amerikkalainen José Andrés. WCK antaa humanitaarista apua kaikkialla maailmassa sota- ja kriisialueilla.

World Central Kitchen toimii kaikilla mantereilla sota- ja kriisialueilla – viimeksi Afganistanissa maanjäristyksen uhreja auttamassa. Kaikkiaan WCK on jakanut olemassaolonsa aikana yli 100 miljoonaa ruoka-annosta.

Valtaosa WKC:n työntekijöistä on vapaaehtoisia kuten kirjoitimme Viidessä Tähdessä Bocuse d´Or -kisan alkamisen yhteydessä, kun Ukrainan tiimi jätti kisan väliin ja keskittyi ruoan valmistukseen osana WCK:n toimintaa.

Yksi NATO-illallisen annoksista, alun perin espanjalaisten rakastama venäläinen perunasalaatti Ensaladilla Rusa oli muuttanut nimensä ja oli nyt Ensaladilla Kiev, Kiovan salaatti.

José Andrésin venäläisen salaatin ainesosat eivät ole muuttuneet. Vain nimi on vaihtunut cancel-kulttuurin hengessä, jossa venäläisen kulttuurin merkkiteokset ovat tällä hetkellä pannassa lännessä. Siten  Andrésin amerikkalaisravintoloissa salaatti kantaa nyt nimeä Ensadilla Kiev tai Ensaladilla Ucraniana.

Washintonissa vakituisesti asuvan José Andrésilla on ravintoloita Washingtonissa, Chicagossa ja Las Vegasissa sekä New Yorkissa Mercado Little Spain.

Myös NATO:n huippukokouspaikan Ifeman keskuksen kanttiini muutti Ensaladilla Rusa -nimen kokouksen aikana ja nyt se kantaa nimeä Ensaladilla Tradicionel, perinteinen salaatti.

Ruokalajin alkuperä on jäljitetty ranskalaisbelgialaiseen kokkiin Lucien Olivieriin (1838-1883), joka muutti Venäjälle Pietariin, missä hän perusti eremitaasin uutta keittiötä edustavan ravintolan. Venäjällä annosta kutsutaan Olivier-salaatiksi, vaikka se saapui myöhemmin Espanjaan venäläisenä salaattina.

Venäjän tuhovoima osuu myös humanitaariseen apuun

Koska World Central Kitchen toimii sota- ja kriisialueilla, myös riskit ovat läsnä. Viimeksi näin kävi Itä-Ukrainassa 15.6.2022, jolloin Venäjän armeijan kranaatti osui elintarvikkeita kuljettavaan junavaunuun 600 metriä ennen asemaa. Muut vaunut säästyivät ja ruoka-apua pystyttiin jatkamaan.

Tämä on toinen kerta, kun WCK on kärsinyt Venäjän suorasta hyökkäyksestä. Huhtikuun 17. päivänä neljä kansalaisjärjestön työntekijää loukkaantui, kun venäläinen ohjus osui Harkovassa rakennukseen, jossa oli myös ravintola. Hyökkäys tuhosi myös keittiön, jossa he työskentelivät ja josta ruokaa toimitettiin tarvitseville lähelle Venäjän rajaa. Kolme muuta ihmistä kuoli samassa hyökkäyksessä.

Kokkien Diego Guerreron ja Carles Tejedorin toteuttamat annokset Nato-johtajille olivat turskaa suolavedessä fermentoidulla piparrapippurilla ja jälkiruoaksi oli kermaista, pehmeää mantelia kirsikalla. José Andrésin annos kantoi nimeä Paloma de la paz eli rauhanlintu.

Lasissa juomina olivat José Pariente DO Ruedan valkoinen ja Viña Ardanza Reserva 2015, DOCa Riojan klassikko, sekä cava Brut Juvé y Camps.

Teksti Eeropekka Rislakki
Lähteet: Europediplomatic.com, World Central Kitchen, Publico.es, DAP-directoalpaladar.com
Kuvat: Pacoroncero.com
Kannen annos sekä muut kuvat José Andrésin Twitter: annos Paloma de la paz eli rauhanlintu.
World Central Kitchen

Facebook Comments