L

Latvian talous elpyy matkailun avulla – Suomi on markkinoinnin pääkohde 2021

Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet päätöstä, mihin he matkustavat kesä- ja syyslomillaan. Itämeren kainalossa sijaitseva Latvia on yksi Euroopan vähiten koronaviruksesta kärsineistä maista. Suomi on Latvian matkailun markkinoinnin ykkösmaa ensi vuonna.

Latvia toipuu kovaa vauhtia koronakeväästä rajoitusten purkamisen myötä. Turisteja saapuu maahan eri puolilta Eurooppaa turvallisiksi luokitelluista maista. Suomen ja Latvian välinen matkailu avautui jälleen 15. kesäkuuta.

Suomalaiset ovat löytämässä Latvian edullisena ja monipuolisena lomakohteena. Maan matkailuviranomaiset ovatkin nyt suunnanneet katseensa pohjoiseen. Suomi on Latvian matkailun markkinoinnin pääkohde ensi vuonna.

”Viime vuonna pääkohdemaa oli Venäjä, tänä vuonna Saksa ja ensi vuonna Suomi”, kertoo matkailusta vastaavan Latvian investointi- ja kehitysviraston LIAA:n johtaja Kaspars Rožkalns Viidelle Tähdelle.

Kuva: Andres Teiss.

Suomen ja Latvian välinen laivareitti avautuu perjantaina, kun Silja Serenade starttaa Helsingistä kohti Riikaa.

Helsingin ja Riian välisen laivareitin kysyntä on yllättänyt sekä laivayhtiön että latvialaiset matkailuviranomaiset. Reitille on jo myyty ennakkoon yli 30 000 laivalippua. Silja Serenade liikennöi Riikaan elokuun puoliväliin saakka.

Uusi laivalinja on koronaviruksen synnyttämä palvelutuote. Ruotsi on yhä suljettu suomalaisilta turisteilta. Riika on selkeä vaihtoehto Helsinki-Tukholma-reitille.

Tallink Silja oli asiassa aloitteellinen. Yhtiöllä on jo Tukholma-Riika-reitti ja nyt he näkivät tilaisuuden Helsinki-Riika-yhteydelle. Koronapandemia auttoi meitä tässä asiassa”, Rožkalns sanoo.

Aiemmat yritykset laivareitistä eivät ole kantaneet kunnolla hedelmää. Riika on vähemmän tunnettu kaupunki suomalaisille kuin Tallinna tai Tukholma, mutta se on silti suhteellisen lähellä Helsinkiä.

”Ja onhan Riika suurempi kuin Helsinki. Meillä on suurkaupungin tuntua samalla, kun koko kaupunki on melko intiimi ja keskustan ja vanhankaupungin nähtävyydet ovat käveltävissä. Olen varma, että suomalaiset käyttävät sankoin joukoin tilaisuutta hyväkseen vierailla Riiassa tänä kesänä.”

Tallink Siljalta kerrotaan, että osa risteilyistä on jo myyty loppuun. Suomalaisten ohella latvialaiset ovat löytäneet yhteyden. Jopa neljäsosa ennakkovaraajista on Riiasta Helsinkiin suuntaavia latvialaisturisteja.

Riika on tunnettu puistoistaan. Kuva: Andres Teiss.

Riian lentoasema havittelee gateway-statusta Helsinki-Vantaan rinnalle.

Riikaan lentää Helsingistä vajaassa tunnissa. Air Balticin kohdemaat ovat nyt Latvian matkailustrategiassa keskeisellä sijalla. Uusia markkina-alueita haetaan maista, joihin Air Balticilla on suora yhteys. Näitä maita ovat Suomen ohella mm. Kiina, Japani, Korea, Pakistan ja Tadzhikistan.

”Air Baltic ja Riian lentoasema muodostavat uuden Baltian gatewayn. Kilpailemme siinä osittain Helsinki-Vantaan kanssa, mutta meillä on myös aivan omia suuntia, joita Finnairilla ei ole. Ne ovat vahvuutemme tulevaisuudessa”, Rožkalns kertoo.

Kansainvälisesti lentoasemat ja lentoyhtiöt ovat hetkellä koronapandemian suurimpia häviäjiä. Rožkalns laskee, että pidemmällä tähtäyksellä latvialaiset voisivat olla onnekkaita, kunhan toimitaan nopeasti.

“Cargo-liikenne on jo uusi menestystarina, ja olemme löytäneet niche-alueita kuten Kaukoidän pakettiliikenteen. Aasian suunnalla sekä Suomi että Latvia ovat voittajia. Yhteisillä neuvotteluilla ja toimilla voisimme voittaa vielä enemmän”, Rožkalns esittää.

Kaspars Rožkalns kertoo, että Suomi on ykköskohde Latvian matkailun markkinoinnissa 2021. Kuva: Andres Teiss.

Latvia rakentaa uutta maabrändia ja haluaa samalla erottautua muista Baltian maista.

Rožkalnsin johtama kehitysvirasto LIAA on keskittynyt kesän aikana koronasta selviytymisen ohella Latvian maabrändin luomiseen. Pohjana on yli 5000:n latvialaisen kyselystä kootut 4-8 arvoa, joista virasto työstää sosiaalisen sopimuksen.

”Emme paljasta vielä sen yksityiskohtia. Siitä on kuitenkin tulossa nykyaikainen työkalu, jonka kanssa pystymme elämään ja työskentelemään ja jolla kommunikoimme tulevaisuudessa muun maailman kanssa.”

Kun Latvia oli taannoin Frankfurtin kirjamessujen pääkumppani, myyntisloganina oli Olen introvertti! #IamIntrovert!. Viestin sisällön avulla maa lokalisoituu osaksi pohjoista kulttuuria.

”Ehkä tämä ominaisuus on osasalaisuus Baltian maiden, ja myös Suomen alhaisille, sairastumisluvuille koronavirukseen. Me osaamme pitää etäisyyttä toisiimme ilman, että siihen liittyy mitään kummallista”, Rožkalns pohtii.

Kuva: Latvia Travel.

Onko sellaista käsitettä kuin Baltia olemassa paitsi ulkopuolisen maailman puheissa? Viro, Latvia ja Liettua ovat kaikki erilaisia kulttuureita ja kaikilla mailla on oma kieli.

”Tämä on kiinnostava kysymys. Kyllä ja ei”, matkailujohtaja vastaa.

”Baltian maat on meille ulkoapäin annettu käsite. Covid-19 on osoittanut, että kykenemme yhteistyöhön, vaikka olemmekin erilaisia. Uskomme, että yhteistyömme vielä jatkuu”, Rožkalns toivoo.

Matkustamisen suhteen maat muodostavat ns. Baltian kuplan. Rožkalns muistuttaa, että vapaasti naapurimaasta toiseen liikkuvat baltit ovat toisilleen tärkeitä turisteja.

”Keskeinen yhteinen historiamme liittyy neuvostoaikaan, mutta sen jälkeen olemme lähinnä kilpailleet keskenämme. Viron maine IT-maana tunnetaan hyvin, vaikka Latvia on IT-viennissä suurempi kuin Viro. Tämä on tällaista keskinäistä vertailua koko ajan.”

Frankfurtin kirjamessuilla 2018 Latvian slogan kuului I am Introvert!. Kuvassa on ”The Life of I”, jakso 18, joka kuvasi latvialaista sisäänpäin kääntyvää ja sosiaalisesti kömpelöä kirjailijaa. Sarjakuvan tuottivat Reinis Pētersons ja Anete Konste.

Latviaan on turvallista matkustaa. Koronariski on pienentynyt kesän edetessä.

Koronatilastojen mukaan Latvia on Suomeakin turvallisempi matkakohde. Latvialaiset ovat selvinneet pandemiasta moniin muihin maihin verrattuna hyvin.

Maassa rekisteröitiin juhannusviikolla (15.-21.6.2020) 14 uutta virukseen sairastunutta. Tällä viikolla uusia tautitapauksia ei ole todettu vielä yhtään.

Yhteensä koronatapauksia on ollut 1111 ja kuolleita 30. Vastaavat luvut Suomessa ovat 7167 sairastunutta ja 327 kuollutta (24.6. tilanne).

”Latviassa viruksen esiintyvyys on ollut suhteellisen alhainen. Olemme laatineet matkailualalle erityiset turvallisuusohjeet. Suomesta saapuville ei ole 14 päivän karanteenia, mutta tiettyjä normaaleja varotoimia on syytä noudattaa”, Rožkalns muistuttaa.

Tällä hetkellä kasvosuojat ovat pakollisia julkisissa liikennevälineissä. Käsidesiä on saatavilla kaikissa matkailupalveluissa ja ravintoloissa. Ihmisiä kannustetaan pitämään 2 metrin etäisyyttä toisiinsa.

Latvialaiset osaavat jättää hyvin tilaa toisilleen. Kuva: Andres Teiss.

Pääkuva: Reinis Hofmanis / Latvia Travel.

ARTIKKELI ON TOTEUTETTU YHTEISTYÖSSÄ LATVIA TRAVELIN KANSSA.

Hyötylinkit:
Latvia Travel – Latvian matkailutoimisto (suomeksi)
Live Riga – Riian kaupungin matkailusivut (englanniksi)
Latvian matkailutoimiston COVID-19-sivu (englanniksi)

Facebook Comments