Viiden Tähten päätoimittaja Eeropekka Rislakki pohdiskelee kolumnissaan suomalaisen ruokakirjoittelun rajoja, ja kuinka ruoka on monien intressien taistelukenttä.
Ruoka on viimeinen kulttuurin osa-alue, johon on kohdistettu yhtenäiskulttuurin vaatimus, ja se on toteutunut kaupan keskusliikkeiden ja keskitetyn ruoantuotannon päätösten kautta. Samaan aikaan kaikki muut kulttuurin osa-alueet ovat hajonneet 1980-luvulta lähtien tuhannen päreiksi, erilaisiksi koulukunniksi, ala- ja sivukulttuureiksi, joissa viimeistä taistoa käydään korkean ja alemman kulttuurin merkittävämmyydestä.
Nyt, kun puhetta on piisannut vegestä, paleosta, gluteenista, karppauksesta, super foodista, lähiruoasta, laktoosi-intoleranssista, luomusta, lisäaineista ja mm. tuotantoeläinten elinolosuhteista, muutos asennoitumisessa ruokaan on peruuttamaton. Viimeinkin ruokakulttuurimme on moniäänistä, joka on terveen kulttuurin merkki.
Ruokapuheen monikerroksellisuus aiheuttaa myös hämmennystä, koska tarjolla on totuuksia, joiden mukaa on vain yksi oikea tapa syödä ruokaa.
Suomalaista ruokakirjoittelua määrittelee neljä tapaa nähdä ruoka:
1. Kotitalousopettajataustainen toimittaja keskittyy reseptiikkaan, jossa toteutuvat niin sesonki kuin kulloisetkin trendit. Ravitsemuksellisuus ja edullisuus ovat hyveitä. Pelkkä nautinto ei ole ruoan tehtävä.
2. Ruokakulttuuri on maatalouspolitiikan jatke – ruoassa on kyse kotimaisten maataloustuottajien tukijärjestelmien takaamisesta. Ja jos muu perustelu ei riitä, esille pomppaa huoltovarmuuden takaaminen osana maanpuolustusta. Kuluttajalta ei tarvitse kysyä mitään, sillä työntövoima hoitaa markkinat.
3. Propagointi kansanvalistuksen henkeen ruoan ravitsemuksellisuudesta ja terveellisyydestä, johon liittyvä virallinen viisaus valuu autoritaarisilta virkamiehiltä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta hallintoalamaisille.
Esimerkiksi alkoholi on hallinnollisesti irrallinen ruokakulttuurista, jotta viinistä ja oluesta voitaisiin yhä puhua litroina 100-prosenttista alkoholia, vaikka samaan aikaan rasvasta, sokerista tai suolasta ei puhuta 100-prosenttisina kiloina.
4. Eettinen ja moraalinen lähestymistapa, jossa on hyvän ihmisen identiteetin rakennusaineet. Ruoalla kerrotaan jotakin itsestä ja tuodaan esiin omia arvoja. Siinä ruokapöydän tarjonta kytkeytyy ympäristökysymyksiin, tuotantotapoihin, lähellä tai kaukana tuotettuun, uskonnollisiin ja henkisiin kysymyksiin, maailmanpolitiikan aiheuttamiin boikotteihin, eläinten kärsimykseen jne.
Ruoan ja seksin moraaliset säännöstöt ovat vaihtaneet keskenään paikkaa. Erityisesti vegetarismista alalajeineen on tullut moraalisen evankelioimisen ydin.
Klikkijournalismin vaatimuksesta myös seksi on nostettava ruokapuheen kestoaiheeksi, sillä seksillä pystyy myymään tällaisia blogejakin.
Amerikkalaisen Stanfordin yliopiston Hoover-instituutin tutkija ja arvokonservatiivi Mary Eberstadt on käsitellyt kirjoituksissaan ruoan ja seksin moraalikäsitysten sekoittumista viimeisen 50 vuoden aikana.
Eberstadt kysyy, mitä tapahtuu, kun ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa aikuiset ovat vapaita saamaan kaiken ruoan ja seksin, minkä he haluavat?
Aikaisemmin seksiin liittyneet moraaliset arvorakennelmat ja rajoitukset ovat murtuneet länsimaissa ja seksin harjoittamisesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta on tullut valtakulttuurin silmissä arvoneutraalia.
Aiemmin ruokaan ei juurikaan liitetty muita arvokysymyksiä, kunhan sitä oli riittävästi. Vaikka monissa uskonnoissa kuten muslimeilla, kristityillä ja juutalaisilla on omia säännöstöjään ruokaan liittyen, ne nähtiin uskonnollisten portaiden kipuamisen päässä olevina. Sen sijaan seksi oli moraalisesti normitettua ja sen harjoittaminen oli säädelty avioliittoon.
Nyt seksistä on muodostunut yksilön valintakysymys, joka on sitä harjoittavien osapuolten keskinäinen sopimus. Harva enää uskoo, että itsetyydytys on syntiä, tai että esiaviollisen seksin harjoittaminen johtaa kadotukseen.
Nyt nuoret naiset katsovat nettipornoa, lukevat Cosmopolitanista suihinottovinkkejä ja kehuvat kokemuksillaan ennen ja jälkeen brasilialaisen vahauksen. Homoseksualisuuskaan ei ole enää mikään juttu. Sen sijaan ruoasta – erityisesti vegetarismista alalajeineen – on tullut eettisen ja moraalisen evankelioimisen ydin.
Ruoka on muuttunut neutraalista välttämättömyydestä moraalisten järjestelmien kentäksi. Kaikki-pitää-syödä -buffet on nyt stigmatisoitu, joka tarkoittaa toisistaan poikkeaville ruokatottumuksille lyötävää leimaa, joka johtaa identiteetti- ja valtaeroihin yhteiskunnassa. Se mitä syömme, asemoi meidät hiearkiassa.
Seksuaalisen tarjonnan yltäkylläinen smörgårdsbord ei tätä enää aiheuta.
Teksti: Eeropekka Rislakki
Facebook Comments