Brittiläisen lääkärin Chris van Tullekenin kirja Ultraprosessoitua – miksi syömme ruokaa, joka ei ole ruokaa, ja miten se meihin vaikuttaa? on kriittinen katsaus ruokateollisuuden rakenteisiin keskittymällä ultraprosessoituihin elintarvikkeisiin. Myös Suomessa on aika keskustella, mitä UPR on, ja miten se vaikuttaa terveyteen ja koko yhteiskuntaan.
Vuonna 2023 julkaistu kirja Ultraprosessoitua saavutti joulukuussa 2024 Sunday Timesin bestseller -listan ykkössijan. Nyt suomennettu kirja yhdistää tieteellistä tutkimusta, henkilökohtaisia kokemuksia ja yhteiskunnallista analyysia tutkimalla, miten UPR-elintarvikkeet (engl Ultra-Processed Food UPF) ovat muuttaneet ruokavalioita, vaikuttaneet terveyteen ja yhteiskuntaan.
UPR: Mitä ultraprosessoitu ruoka on ja miksi se on ongelma?
Van Tulleken määrittelee UPR-tuotteet elintarvikkeiksi, jotka on käsitelty niin pitkälle, että ne sisältävät vain vähän tunnistettavia täysravintoaineita. Näihin tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi sokeripitoiset murot, valmisateriat, pikaruoka ja virvoitusjuomat sekä monille yllätyksenä myös pakasteita.
UPR-tuotteet ovat täynnä lisä- ja apuaineita ja makuvahventeita, jotka tekevät niistä erityisen houkuttelevia ja ominaisuuksiltaan kuljetusta ja pitkän hyllyiän kestäviä ja säilyvyydeltään pitkäkestoisia, mutta ovat ravitsemuksellisesti köyhiä.
Ultraprosessoitu ruoka kiteytyy siihen, että niissä käytetään aineita, joita ei ole kotikeittiöissä.
Kirjan keskeinen väite on, että ultraprosessoidut tuotteet muistuttavat ravintoa enemmän riippuvuutta aiheuttavia aineita, jotka on suunniteltu huijaamaan kehomme kuluttamaan enemmän ja samalla ne lisäävät erilaisten sairauksien riskiä.
Kirjoittaja teki testin myös itsellään
Van Tullekenin mukaan UPR-tuotteet on suunniteltu hyödyntämään ihmisen biologiaa, häiritsemään luonnollista ruokahalun säätelyä ja rohkaisemaan ylensyöntiin. Van Tulleken teki omakohtaisen kuukausikokeen, jossa hänen ja veljensä ruokavalio koostui 80-prosenttisesti UPR-tuotteista. Koe johti painonnousuun, mielialan vaihteluihin ja terveydentilan heikkenemiseen.
Lääkärin ammatin tuottaman tiedon ohella siten myös kokemusasiantuntijuus tukee hänen väitettään siitä, että UPR-tuotteet voivat lisätä merkittävästi liikalihavuuden, diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien, muistisairauksien ja mielenterveysongelmien, kuten masennuksen riskiä.
Kirja laajentaa keskustelua yksilön terveydestä elintarviketeollisuuteen ja kauppaan, jotka kohdentavat UPR-tuotteiden markkinointia erityisesti haavoittuville väestöryhmille.
Van Tulleken kritisoi rakenteellista epätasa-arvoa, joka pakottaa erityisesti pienituloiset ihmiset turvautumaan halpoihin ja energiapitoisiin mutta ravintoköyhiin elintarvikkeisiin.
Lisäksi van Tulleken huomauttaa, että UPR-tuotteiden tuotanto aiheuttaa ympäristöhaittoja teollisen tehomaatalouden, ylimääräisen pakkaamisen ja pitkien toimitusketjujen vaikutuksesta.
Ajankohtainen ja kattava analyysi
Vaikka kirjaa on kiitetty sen helppolukuisuudesta ja puhuttelevuudesta, se ei ole säästynyt kritiikiltä. Mutta otetaan ensin plussat ja vahvuudet.
Van Tulleken yhdistää tieteelliset tutkimukset ja henkilökohtaiset kokemukset puhuttelevalla tavalla, joka tekee monimutkaisista aiheista ymmärrettäviä ja kiinnostavia. Hänen omakohtainen syömiskokeensa tuo teoreettiset näkemykset konkreettisiksi.
Kirja on merkityksellinen ja ajankohtainen aikana, jolloin ylipaino (= lihavuus) ja muut krooniset elintasosairaudet lisääntyvät maailmanlaajuisesti.
Tapa, miten kirja yhdistää terveyden, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja ympäristöongelmat yhdeksi näyttämöksi, osoittaa, kuinka laaja UPR-ongelmakokonaisuus on.
Ilahduttavaa on, että tekijä ei sysää vastuuta vain meille yksittäisille ihmisille, kuluttajille, vaan korostaa hallitusten, teollisuuden, kaupan, markkinoinnin vastuuta. Vastuu tilanteen muuttamiseksi on siten laajasti yksilön ulkopuolella. Tarvitaan järjestelmätason ratkaisuja.
Ranska on jo tekojen tiellä
Koska olen toimittajana seurannut ultraprosessoiduista elintarvikkeista käytyä keskustelua parikymmentä vuotta, kerrottakoon, että esimerkiksi Ranskan kansalliskokous on julkaissut raportteja, joissa vaaditaan tiukempia säädöksiä ultraprosessoitujen elintarvikkeiden suolapitoisuuden, lisäaineiden, transrasvojen ja sokerimäärien rajoittamiseksi. Myös tuotantotapa huomioidaan: käsityönä valmistetut leivonnaiset erotetaan teollisista leivonnaisista merkinnällä ”Paikan päällä valmistettu”. Myös lapsille suunnattua ruokamainontaa rajoitetaan jne.
Ranskan toimenpiteitä täydentää ehdotus Nutri-Score-merkintöjen käyttöönotosta, mikä antaisi kuluttajille selkeämmän kuvan tuotteiden ravitsemuksellisesta laadusta.
Van Tulleken väittää, että kalorien, rasvan, suolan ja sokerin käyttäminen kriteerinä johtaisi siihen, että yli 97 prosenttia UPR:stä saisi varoitusmerkinnät, kunhan ensin olisi varoitusjärjestelmä.
Nutri-Score menee sisältöluetteloa pidemmälle ja se on pakkauksen etupuolella oleva ravintoarvomerkintä, joka muuntaa elintarvikkeiden ja juomien ravintoarvon yksinkertaiseksi kokonaisarvosanaksi. Se perustuu viiden värin ja kirjaimen asteikkoon (A on vihreä, joka edustaa parasta ravitsemuksellista laatua, ja E on tummanoranssi, joka osoittaa alhaisinta ravitsemuksellista laatua). Ranskan kansalliskokous on vaatinut lisäksi mustaa merkintää, joka osuu erityisesti ultraprosessoituihin tuotteisiin kaikkein synkimpänä merkintänä. Tätä tietenkin elintarviketeollisuus vastustaa.
Ranskalaisille kyse on myös oman ruokakulttuurin puolustamisesta amerikkalaista teollisen ruoan ideaa vastaan. Kuinkas muutenkaan.
Ranskan esikuvana lienee Chile, jossa on käytössä musta kahdeksankulmio varoitusmerkintänä ultraprosessoiduissa elintarvikkeissa.
Liiallista yleistystä ja käytännön ohjeet puuttuvat
Kirjaa on myös helppo kritisoida, sillä se yleistää ultraprosessoidut tuotteet yhdeksi kategoriaksi. Esimerkiksi täysjyväleipä tai vitaminoidut tuotteet voivat tarjota ravitsemuksellisia hyötyjä, vaikka ne luokitellaan teknisesti UPR:ksi. Tosiasia on, että esimerkiksi jogurtti, juureen tehty leipä ja ylipäänsä fermentoidut elintarvikkeet ovat prosessoituja, mutta yleensä hyödyksi – tai eivät ainakaan haitaksi.
Juuri tässä tulemme ongelman äärelle, joka on nostettu esille erityisesti USA:ssa, jossa valmistellaan uusia kansallisia ravitsemussuosituksia. Tutkijat (teollisuuden rahoittamat) ovat huomauttaneet, että ultraprosessoituja elintarvikkeita ei voi suosituksissa kehottaa välttämään, koska niille ei ole pitävää ja pätevää määritelmää. Siksi ultraprosessoidun ravinnon tutkimusta ei voi olla, ja koska ei ole päteviä tutkimustuloksia, ei ole tieteellistä perustetta varoittaa elintarvikkeista tai kieltää niitä.
Tuoreessa Suomen ravintosuositusten taustatekstissä käsite ultraprosessoitu esiintyy vain kerran – eikä siitä sitten sen enempää.
Kirjan sävyä voi pitää liian synkkänä ja pelotteluna, joka synnyttää aina vastareaktion ja saattaa vieraannuttaa heitä ravintosuosituksista, jotka joutuvat tukeuitumaan ultraprosessoituihin elintarvikkeisiin hintasyistä. Lisäksi vaikka kirja vaatii systeemitason muutoksia, se tarjoaa vähän konkreettisia neuvoja yksilöille tai hallituksille, eikä syvenny taloudellisiin mekanismeihin, miten maataloustuet ohjaavat tuotantoa, tai tuoretuotteiden hintapolitiikkaan, jotka ylläpitävät UPR-riippuvuutta.
Herätyskello vai huuto vastatuuleen?
Ultraprosessoitua -kirja toimii hyvänä herätyksenä, joka palauttaa keskustelun ruoan prosessoinnista ja mm. lisäaineista, joka tukahtui Suomessa 2010-luvulla, ja muistuttaa kuluttajia ja päättäjiä ultraprosessoitujen elintarvikkeiden haitoista.
Vaikka kirja ei tarjoa kaikkia vastauksia, se onnistuu avaamaan kriittisen keskustelun ruoasta, terveydestä, heikommassa asemassa olevien mahdollisuudesta ravitsevaan ruokaan sekä ympäristön kestävyydestä.
Teksti Eeropekka Rislakki
Chris van Tulleken, Ultraprosessoitua – miksi syömme ruokaa, joka ei ole ruokaa, ja miten se meihin vaikuttaa? Gummerus, 2025, käännös Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen
Alkuperäinen teos Ultra-Processed People, Why Do We All Eat Stuff That Isn´t Food… and Why Can´t We Stop? Penguin Books, 2023
Facebook Comments