N

NoHo Partners ostaa legendaarisen Sea Horse -ravintolan

Helsinkiläinen kulttuuriravintola Sea Horse siirtyy ravintolajätti NoHo Partnersin omistukseen. Suomen suurin ravintolakonserni on päättänyt suunnatusta osakeannista, jolla pörssiyhtiö hankkii omistukseensa koko Sea Horse Oy:n osakekannan. Kaupan arvo on 2 miljoonaa euroa.

Vuonna 1934 ovensa avannut Sea Horse on yksi Helsingin perinteikkäimmistä ravintoloista. Kapteeninkadulla sijaitseva Sea Horse on toiminut maukkaan ruoan ystävien tukena ja turvana vuosikymmenestä toiseen.

Sea Horsen historiassa avautuu nyt uusi lehti, kun lukemattomien vannoutuneiden kanta-asiakkaiden oma ”Sikala” siirtyy pörssiyhtiö NoHo Partnersin omistukseen.

NoHo Partnersin toimitusjohtaa Aku Vikström sanoo yhtiön pörssitiedotteessa arvostavansa ja kunnoittavansa Sea Horsen pitkää historiaa, sillä Sea Horse on instituutio suomalaisessa ravintolahistoriassa.

Sea Horse tunnetaan merihevosia kuvaavista sisustuselementeistä ja valkoisista pöytäliinoista. Kuva: Andres Teiss.

Vikströmin mukaan NoHon tavoitteena on vaalia ravintolan henkeä niin, että sen oikeasti omistavat kaupunkilaiset kokevat tarinan jatkuvan keskeytymättä.

”Kun tämä mahdollisuus tuli eteen hyvin tuntemamme pitkäaikaisen yrittäjän päädyttyä myymään liiketoimintansa, emme kauaa joutuneet asiaa harkitsemaan. Sea Horse sopii yhtiössämme samaan arvokkaaseen joukkoon, jossa jo ovat mm. ravintolat Elite ja Savoy. Näitä klassikkoravintoloita yhdistää paitsi uskollinen asiakaskunta ja perinteiden vaaliminen, niin myös kestävä ja kannattava liiketoiminta”, Vikström perustelee.

NoHo Partnersin hallitus päätti perjantaina uudesta osakannista, jolla yhtiä hankkii Sea Horse Oy:n koko osakekannan. Kauppahinta on 2 miljoonaa euroa, josta noin 620 000 euroa maksetaan rahana ja loput NoHon uusina osakkeina. Osakeannin seurauksena NoHo Partnersin osakkeiden kokonaismäärä nousee 20 699 801 osakkeeseen.

”Sea Horseen on helppo tulla, ja sinne on vielä helpompi unohtua maailmaa tai krapulaa parantelemaan”, kirjoitti kirjailija Tuomas Vimma Viisi Tähteä -lehdessä 2010. Kuva: Andres Teiss.

Kuvat: Andres Teiss. 

CategoriesKansi Ravintolat

Facebook Comments